Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

28.12.2009 11.26

Kerro kelvottomista virkateksteistä!

Oletko törmännyt virkakieleen, joka ei ole asiallista, selkeää eikä ymmärrettävää? Kerro heti meille muillekin!

Hallintolain yhdeksännen pykälän mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Laki tuli voimaan tammikuussa 2004.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#a434-2003

Minua kiinnostavat kansalaisena ja tekstintutkijana kovasti tapaukset, joissa virkakieli on näyttänyt tai kuulostanut muulta kuin asiallisesta, selkeältä ja ymmärrettävältä. Samoin kiinnostavat ajatuksesi siitä, millaista asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä kieli oikeastaan on.

Kertoisitko kokemuksistasi ja näkemyksistäsi näillä blogisivuilla vaikkapa kommenttina tähän tekstiini. Tietysti voit ottaa minuun yhteyttä myös muuten, esimerkiksi sähköpostitse. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotus.fi.

Kiitos!

Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa

28.12.2009 14.57
Zepa
Näkökulmaongelma
Moi,

ensin tulee mieleen tekstit jotka on kirjoitettu vain kirjoittajan ja hänen pikku toimistonsa näkökulmasta. "Loppukäyttäjä" ihmettelee siinä sitten, mitä tekemistä asialla on hänen elämänsä kanssa. Termit on vieraita, selkeitä ohjeita ei anneta, eikä vastaanottaja tiedä, pitääkö hänen tehdä jotain.
28.12.2009 15.19
Leena
Tästä en tajunnut mitään:

http://www.jhs-suositukset.fi/web/guest/jhs/news/latest/jhs174_julkaistu
28.12.2009 15.37
Virkamies
VM/2699/01.02.00/2009
Tässä yksi, pikkuisen pitkä virke.

"Valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 11 §:n mukaan lääninhallitusten, työ- ja elinkeinokeskusten, työsuojelupiirien työsuojelutoimistojen, tiepiirien, Merenkulkulaitoksen yhteysalusliikenneyksikön, alueellisten ympäristökeskusten ja ympäristölupavirastojen virka- ja työsopimussuhteinen henkilöstö sekä vastaavat virat ja tehtävät, lukuun ottamatta lain voimaan tullessa lakkaavia valtion virkamieslain (750/1994) 4 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja virkoja ja 8 kohdassa tarkoitettuja ympäristölupaviraston johtajan virkoja sekä poliisin lääninjohdon virkoja, siirtyvät mainitussa laissa tarkoitetun lainsäädännön voimaan tullessa asianomaiseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen tai aluehallintovirastoon."
28.12.2009 22.03
Jukka K. Korpela
Miksi ihmeessä?
Mitä merkitystä on sillä, että joku kertoo täällä esimerkkejä huonosta virkakielestä? Tekeekö joku niillä oikeasti jotain? Esimerkiksi nostaa syytteen hallintolain rikkomisesta?

Kiinnostava kysymys olisi, voiko joku tehdä jotain virkakielen parantamiseksi. Virkakielestä ei todellakaan tarvitse etsiä esimerkkejä epäasiallisuudesta, epäselvyydestä ja käsittämättömyydestä. Eikä asia muutu miksikään millään esimerkkien esittelyllä.

Esimerkkien pyytäminen on asian groteskia vähättelyä, ilmaistakseni asian hyvin lievästi.
29.12.2009 12.23
Vesa Heikkinen
Esimerkkejä (aineistoja) tarvitaan monella tavalla. Niistä voi tehdä monenlaista tutkimusta. Niiden perusteella voi arvioida erilaisia yleisiä väitteitä, esimerkiksi sitä, jonka mukaan virkakieli on vaikeaselkoista.

Olen tutkinut virkakieltä vuosikausia, mutta tunnen yhä palavaa tutkimisen tarvetta. Esimerkiksi sellaista seikkaa kuin virkatekstien ymmärrettävyyttä on hyvä lähteä selvittämään konkreettisista teksteistä, myös sellaisista, joita pidetään epäonnistuneina tms.

En oikein ymmärrä pointtiasi, Korpela: Mitähän groteskia pyynnössäni oikein oli? Vähättelyä? Voisitko ystävällisesti avata tätä tyhmälle meikäläiselle?

30.12.2009 20.18
Jukka K. Korpela
Aineistoa mihin?
Jos olet tutkinut virkakieltä vuosikaudet, olet varmaan löytänyt enemmän huonoa virkakieltä kuin normaalisuomalainen kohtaa eläessään. Mikä siis on sinun pointtisi?

Ymmärtäisin jotenkin, jos pyytäisit esimerkkejä hyvästä virkakielestä.
31.12.2009 0.32
Vesa Heikkinen
Korpela, mikähän sinun mielestäsi on hyvää virkakieltä ja mikä huonoa? Ja millä perusteella? Tuntuu siltä, että tämä asia on sinulle täysin selvä ja että virkakielessä ei ole mitään tutkimista eikä siis tarvita aineistojakaan.

Minun mielestäni esimerkiksi kielenkäytön ymmärrettävyyttä ja ymmärrettävyyskäsityksiä koskeva tutkimus on vielä alkumetreillään. Haluaisin ajatella niin, että tutkimuksen kautta (erilaisia virkatekstejä monin tavoin analysoimalla) saamme selville myös sellaisia asioita, jotka auttavat meitä jatkossa tekemään kaikin puolin parempia tekstejä.

Kielentutkimus voi siis edistää demokratian, avoimuuden, ystävällisyyden yms. periaatteita. Ja maailma pelastuu :)

Jotain tämänsuuntaista saarnasin jo ensimmäisessä blogitekstissäni:

http://www.kotus.fi/index.phtml?5400_m=5401&5400_o=28&s=3235
31.12.2009 11.07
Salla Kraft
Pointti
Asiaa mitenkään syvemmin tuntematta, tykkään Heikkisen pointista: on kiinnostavaa, millaista huonoa virkakieltä "tavallinen kansalainen" tietää, tuntee ja ihmettelee, miten virkakielinen viesti puhuttelee vastaanottajiaan. Siis sinuakin, Korpela.
3.1.2010 17.49
Martti
Täydennysmies Korpela oli yrmeä.
12.1.2010 23.33
Vesa Heikkinen
Kiitos
kaikille tähänastisista esimerkeistä, vinkeistä yms. Palaan asiaan näillä sivuilla todennnäköisesti sitten, kun saan tästä aiheesta enemmän kirjoitetuksi. Otan edelleen vastaan vihjeitä, hyvät neuvotkin ovat kalliit :)