30.9.2012 17.55
Where is my pipo?
Kahden kielen sanastot eivät osu yksiin ollenkaan niin usein kuin sanakirjoista voisi luulla.
Kaksikielisessä perheessä syntyy lainasanoja tuhkatiheään. Meillä sellaiset sanat kuin pipo, kori, sauva (kävely- tai suksi-), tossut, sieniveitsi ja klapikone sanotaan aina suomeksi.
Suomentaja oli aluksi kauhuissaan moisesta kieltensekaannuksesta, mutta tarkemmin ajatellen tässä on kyse yhden pienen kieliyhteisön luontevasta kommunikoinnista. Emme me tätä muille tarjoile. Saman tien olen oppinut jättämään kauhistelun sikseen kun suomenruotsalaiset ripottelevat suomen sanoja puheeseensa. Ovathan he Suomen ruotsalaisia. Ja me stadilaiset taas, miksi emme sanoisi keskenämme ja joskus muidenkin kuullen spora, skutsi, arbis ja dörtsi? Entäpä lapsuuteni kyökkisuomen filtti, kraana, soosi ja nestuuki, nehän ovat jo suojeltavaa kansanperinnettä. Kyllä kieleen sanoja mahtuu.
Ennen kuin lukijat älähtävät, lisään että katoavaa on muutakin: supisuomalaiset ilmaisut, joille ei löydy vastinetta/sysäystä vieraissa kielissä (ennen muuta englannissa). Annan itselleni aina suomipisteen kun onnistun sijoittamaan käännökseen sellaisia verbejä kuin viihtyä, joutua, jaksaa tai viitsiä. Nämä ovat yleismaailmallisia käsitteitä, jotka vain ilmaistaan eri kielissä eri tavoin. Hankalampaa, ellei mahdotonta, on tunkea käännökseen suomen rikasta lumisanastoa: nuoska, suoja, hanki, räntä, loska, tuisku tai pyry, kun itse käsitteille ei ole britin päässä sijaa. Toisaalta Englannin maalla sellaiset sanat kuin forest, winter, house ja fireplace tarkoittavat jotakin aivan muuta kuin metsä, talvi, talo ja takka. Metsässä kasvaa tammia, talvi on ankea lumeton sadeaika, talo on toistasataa vuotta vanha rivitalo ja ulkoseinälle sijoitetusta takasta johtaa suora hormi taivaalle.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Muuttuuko tarina käännettäessä toiseksi, kun uuden kielen myötä kaikki mielleyhtymätkin muuttuvat - sen jälkeen kun kääntäjä on ensin tehnyt omat sanavalintansa omien lähtökielen pohjalta muodostamiensa mielleyhtymien perusteella? Ehkä muuttuu, ehkä ei, mutta minkäs teet, ja haittaakse?
Toisaalta, elävä ja rikas käännöskieli on eri asia kuin tarinan "kotouttaminen". Jos lähtökielen maailmassa ei tunneta nuoskaa, turha siitä on kai suomennoksessakaan puhua!
Toinen näkökulma, jota itsekin sorrun käyttämään on englannin kielessä ilmaistavat tunnesanat kuten, love ja cool. En tiedä, johtuuko se suomalaisesta "jöreydestä" ja yleistettävästä identiteetistä, mutta esimerkiksi sanalla rakkaus on suomen kielessä voimakkaampi merkitys kuin englannissa. Tämän huomaa facebook päivityksiä ja blogitekstejä lukiessa olevan hyvin yleistä, varsinkin nuorison keskuudessa. Huolestuttavaa on se, jos muiden kielten tunteita ilmaisevat sanat ikään kuin tukahduttavat suomen kielen vastaavat ilmaisut.
Itse olen kovin miettinyt asiaan liittyviä seuraavia kysymyksiä. Pitäisikö sitä itse olla tietoinen kielenkäyttäjä ja kerätä omasta puheestaankin suomipisteitä tukeakseen suomenkielen rikkautta? Voiko suomenkielen muutosta estää? Onko lainasanojen syntyminen vain luonnollinen ilmiö, josta ei pitäisi huolestua? Jos suomenkieli rikastuukin vieraseräisillä sanoilla?
Eikö tämä nyt käynnissä oleva kielten "muokkautuminen" kansainvälisemmäksi ole vain osa kielen kehittymistä? Erityisesti täällä Suomessahan tämä pitäisi olla hyvin tuttua, sillä jo alkujaan iso osa "oikesta suomen kielestä" muodostui muiden kielten lainasanoista. Olisi mielestäni naivia ajatella, että kielet pysyisivät sellaisinaan.