Mielenkiintoinen ehdotus Kielitoimiston sanakirjasta! Ei kuitenkaan ainutlaatuinen, sillä kollegani on ihmetellyt samaa asiaa viime vuosina useaan kertaan. Saimme sentään talousahdingosta huolimatta viimein työpaikalle sanakirjan uusimman version, kun sitä oikein kärtin. Silti herää kysymys, mitkä aineistot ovat tänä kielellisen hämmentyneisyyden aikakautena sopivia ilmaiskäyttöön ja millä perustein jaottelu tehdään.

Iso suomen kielioppi on deskriptiivinen, tieteellinen kuvaus nykysuomen rakenteesta. Painettuna kirja on kooltaan varsinainen häräntappoase. Kun sitä pitelee käsissään, saa konkreettisen tuntuman teoksen laajuudesta.

Verkkoversio ei ole samalla tapaa kouriintuntuva, mutta toisaalta asiat löytyvät sieltä nopeammin ja helpommin, kun vain tietää, mitä on hakemassa. Suomen kielen rakenteen opettajille ja kieliopin harrastajille teos on tyhjentymätön aarrearkku.

Lisäksi tarvittaisiin uusi pedagoginen kielioppi, joka rakentuisi deskriptiivisen kieliopin pohjalle. Mutta tarvitsisiko uuden opetuskieliopinkaan olla tiukan normatiivinen? Siinäpä kysymys.

Kun kuulen sanan ”tietoyhteiskunta”, tiedän, että joku yrittää huijata muita tai itseään. Tämähän on yhteiskunta, jossa pelit ja leikit hallitsevat. Niitä vain sanotaan tiedoksi.

Miksi Suomen pitäisi röyhistellä edistyneenä tietoyhteiskuntana?

Sanakirjat maksavat muutaman kympin kappale. Tuleeko niistä todella niin iso menoerä, että se ”vaikuttaa suoraan käännösten hintaan, laatuun ja määrään”?

”Iso suomen kielioppi” tuli nettiin maksutta vähän sen jälkeen, kun olin ostanut painetun kirjan noin sadalla eurolla. Tunsin itseni huijatuksi.

EU:ssa on nykyisin periaatteena, että julkisin varoin tuotettu tieto on annettava vapaasti käytettäväksi niin, että yritykset saavat kilpailla sen jalostamisesta ja liittää sen omiin palveluihinsa. Ilmeisesti tästä on suomen kielen alalla poikettu niin, että oikeudet tiedon käyttöön on annettu yksityisten yritysten yksinoikeudeksi. Samalla kai tekijät ovat saaneet vähän voita leivän päälle, eli royalty-maksuja kuukausipalkkansa päälle. En missään tapauksessa kadehdi, koska kyse on akateemisesta matalapalkka-alasta. Mutta se vaikeuttaa asioita.

Muuten olen sitä mieltä, että Nykysuomen sanakirjan digitalisointi ja saattaminen vapaasti nettiin olisi merkittävää sekä käytännössä että periaatteessa. Kai Kotus voisi tälle hakea erillisrahoitusta? Päättäjät sitten ottaisivat kantaa konkreettiseen tavoitteeseen ja sen hintaan. Joku juristi voisi kohtuuttomasta mutta siedettävästä korvauksesta selvittää, miten voidaan maksaa alkuperäisten tekijöiden perikunnat suostumaan asiaan. (Tekijänoikeuslain pakkolisenssisäädöksiä voisi kai soveltaa luovasti tähän.)

Mihin muuten jäi tavoitteista englanti-suomi-sanakirja (ja suomi-englanti-sanakirja)? Sellainen kai olisi kaikkein keskeisin englannista suomennettaessa, jota suomentaminen nykyisin enimmäkseen on. Vanhoissa suomen sanakirjoissa oli metakielenä tai oheiskielenä latina, ruotsi tai saksa. Yksikieliset suomen sanakirjat ovat aika kyseenalaisia nykymaailmassa. Modernin maailman lingua francan mukaan ottamisen pitäisi olla itsestäänselvää.

Englanti-suomi-sanakirjoja toki on olemassa kaupallisina tuotteina, mutta niitä ei todellisuudessa juuri päivitetä (vuosimaksuja kyllä digiversioista perimään, mutta päivittäminen on näennäistä) ja ne ovat melkoisen suppeita tarpeisiin nähden.

Periaate julkisin varoin tuotetun tiedon antamisesta vapaaseen käyttöön on kannatettava. Kaikki julkisin varoin tehdyt teokset eivät kuitenkaan ole vapaasti saatavilla, eikä suomen kielen alalla siis ole poikettu mitenkään erityisesti nykyisin vallitsevasta käytännöstä.

Joka tapauksessa Kotus on yhä enemmän siirtynyt verkossa julkaisemiseen. Esimerkkinä mainittakoon sanakirjoista Karjalan kielen sanakirja, joka on kokonaan saatavilla, ja Suomen murteiden sanakirja, josta ensimmäinen osuus on verkossa ja painettuja osia ja uutta aineistoa on tulossa sitä mukaa kuin se saadaan tietoteknisesti asianmukaiseen muotoon. Lähivuosina on tulossa saataville myös Suomen ruotsalaismurteiden sanakirjaa Ordbok över Finlands svenska folkmål ja Vanhan kirjasuomen sanakirjaa. Lisäksi Kotuksen sivuilla on lukuisa määrä muita julkaisuja, kielenkäytön ohjeita ja laajat aineistot. Kun tekijäryhmät ovat pieniä ja tietotekniset voimavarat vähäisiä, kaikkea ei saa tehdyksi yhtä aikaa.

Monet eivät varmaankaan tule ajatelleeksi, että myös valtion laitoksen on yritettävä kerätä tuloja, joilla kustantaa toimintojaan (vrt. Valtion maksuperustelaki). Kielitoimiston sanakirja, joka edustaa nykykieltä ja josta Kersti Juva blogissaan kirjoittaa, on toistaiseksi maksullinen. Se julkaistaan sekä painettuna kirjana, joka on varsin edullinen, että sähköisenä versiona. Rojaltit sähköisestä sanakirjasta tulevat Kotuksen budjettiin, eivät virkamiehille. Nykysuomen sanakirja on puolestaan WSOY:n sanakirja, ei Kotuksen.

Kaikilla kielialueilla julkaistaan yksikielisiä sanakirjoja, Suomessa se on yksi Kotuksen tehtävistä. Englanti‒suomi-sanakirjat ovat välttämättömiä, mutta Kotuksen tehtäviin kuuluu nimenomaan kotimaisten kielten huolto ja sanakirjatyö sekä niihin liittyvä tutkimus.

Pirkko Nuolijärvi
Kotuksen johtaja

Nuolijärvi kirjoittaa valtion maksuperustelaista. Sen sisältö on kuitenkin toinen kuin annetaan ymmärtää, ks.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920150

Sen mukaan maksuttomia tulisi yleensä olla suoritteiden, joita ei ole kohdistettu millekään erityiselle ryhmälle. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirja jos mikään on kai tarkoitettu yleiskäyttöiseksi. Toisaalta esimerkiksi järjestetyn kielineuvonnan (puhelinpalvelun) tulisi olla maksullista, sillä tuskin voidaan sanoa, että siitä aiheutuu vain vähäisiä kustannuksia.

On selvää, että syntyy ongelmia, jos puuhastellaan liian monenlaisia asioita. Esimerkiksi 1500-luvun suomen kieli tai ruotsin kielen vanhat suomalaismurteet ovat asioita, jotka kiinnostavat vain harvoja - ja varmaan kysyntä (valmius maksaa) olisi vielä pienempi.

Kielitoimiston sanakirjan suurin ongelma ei kuitenkaan ole sen hinta vaan sen suppeus. Suuri virhe tehtiin, kun sanakirjojen pohjana ei käytetty Nykysuomen sanakirjaa vaan vahvasti supistettua otetta siitä.

Kaikille käyttäjille ilmainen Kielitoimiston verkkosanakirja olisi parasta, mitä täältä katsottuna voisi toivoa.

Mutta miten se kustannettaisiin – vero-, mainos-, sponsori- vai joillakin muilla varoilla?

Tuosta "Verkko-Kielon" vuosimaksusta on poristu ainakin kääntäjien postituslistalla, ja minä sain sen käsityksen että julkaisija olisi luopumassa sekä painetuista kirjoista että erillisenä myytävästä (joko digitaalisena tai ladattavana) digitaalisesta sanakirjasta, ja ainoa vaihtoehto olisi vuosimaksullinen verkkoversio.

Sanakirjaa työhönsä tai muuten hyvin paljon tarvitsevalle tuo on periaatteessa toimivaa (mutta jos sisältöä ei päivitetä jatkuvasti, niin mitä vastinetta hän saa rahoilleen). Entäpä kun käyttäjämme on mennyt kesäksi saareen tai verkko on muuten hidas tai pätkii? Ei toimi, ei. Vaikka siitä on maksettu.

Entä kaikki satunnaiskäyttäjät - kuka haluaa maksaa kirjan verran vuodessa tuotteesta jota tarvitsee pari kertaa kuussa? Tuloksena on se, että entistä harvemmalla on mahdollisuus käyttää näitä kielenkäytön apuvälineitä.

Kotuksen kohdalla maksuperustelakia on tulkittu niin, että sanakirja on tavara, jonka
viranomainen on tuottanut ja siis maksullinen (ks. alla lain luku 2, pykälä 4).

Maksullisuutta tähdentää laissa vielä se, että niistä tavaroista, joita muutkin tuottavat, on varsinkin perittävä maksu. Tällä pyritään, estämään se, että valtio tuottaisi maksuttaa jotain tavaraa, jolla joku muu yrittää hankkia elantonsa.

2 LUKU

Suoritteiden maksullisuuden ja maksujen suuruuden yleiset perusteet

4 §

Maksulliset suoritteet

Seuraavat suoritteet tulee olla maksullisia, jollei suoritteen maksuttomuudelle ole perusteltua syytä:

1) tavarat, jotka valtion viranomainen on tuottanut;

2) palvelut, jotka on tuotettu tilauksesta tai muusta toimeksiannosta;

3) päätökset, jotka on tehty hakemuksesta;

4) käyttöoikeuksien sekä muiden oikeuksien väliaikainen luovuttaminen; sekä

5) muu toiminta, milloin suoritteen tuottaminen on seurausta vastaanottajan toimenpiteestä.

Laura Katajan kommenteista tuli mieleen kysyä, millaisen sopimuksen Kotus tai tekijät oikein ovat tehneet Kielikoneen kanssa. Kielikone-yhtiöstähän on kyse, kai sen voi sanoa, kun WSOY:kin on mainittu tiettyjen oikeuksen haltijana.

Onko Kielikone hankkinut itselleen yksinoikeudet liki rajoittamattomalla sopimuksella niin, että aineiston tuottajilla ei ole nokan koputtamista siihen, millaista bisnestä tehdään?

Jos siis haluttaisiin julkisin varoin tehdä vapaaseen käyttöön suomen kielen sanakirja, pitäisi siis ilmeisesti aloittaa tyhjästä. Sanalippuja keräilemään ja sillai. Vai onko sopimuksessa myös kilpailevan toiminnan kielto?

Tulee mieleen sanonta "maalata itsensä nurkkaan".

Ritva Paananen kirjoittaa, että sanakirja tulkitaan tavaraksi. Voihan niinkin tulkita, mutta tässä yhteydessä tulkinta on lähinnä groteski. Kukaan ei ollut tällaista tavaraa tilannut.

Ja kun sanakirja (tietosisältönä) oli tehty, oli ihan Kotuksen valinta, miten sitä jaetaan. Maksuperustelain hengen mukaista olisi, että sitä jaetaan maksutta verkossa, ja tähän kielenkäyttäjät olisivat varmaan ihan tyytyväisiä näin 2000-luvulla. Jos jokin firma haluaisi sitä printata ja myydä painokustannusten plus pienen katteen hinnalla, niin se ei ketään haittaisi.

Mutta nytpä tämä julkisin varoin tehty aineisto onkin julkaistu "tavarana", ja lisäksi sen "sähköisen" version yksinoikeus on ilmeisesti luovutettu yksityiselle yritykselle, Kielikoneelle.

Jos maksuperustelain toisen luvun neljäs pykälä "Maksulliset suoritteet" todella alkaa niin kuin oli kirjoitettu: "Seuraavat suoritteet tulee olla maksullisia - -", niin eipä liene lain sisältöönkään paljon luottamista.

"Modernin maailman lingua francan mukaan ottamisen pitäisi olla itsestäänselvää."

Ei mitenkään itsestään selvää, pikemminkin päin vastoin. Tuosta, joka paikkaan tunkeutuvasta, pakkoenglannista kun pitäisi pyrkiä kaikin tavoin eroon.

Taas täällä joku julistaa, että "pakkoenglannista" pitäisi päästä kaikin tavoin eroon.

Jos minä keskustelen toisen ihmisen kanssa, olennaisin asia on, että ymmärrämme toisiamme. Tällöin on eduksi se, että kumpikin osapuoli ymmärtää ainakin kohtuullisesti toistensa kieltä. Näissä tarpeissa yhteisestä huonostikin puhutusta englannista on korvaamaton apu.

Ne, joilla on mielestään etuoikeus alkaa nirsoilemaan että tuota kieltä en halua puhua, homehtukoot pieruihinsa umpiossaan.

Ne taas jotka haluavat ensi sijaisesti kommunikoida muidenkin kuin samankielisten ja -mielisten kesken, käyttävät sitä kieltä millä viesti menee parhaiten perille. Vaikka sitten englantia, jolla on se demokraattinen ominaisuus, että suurin osa sen käyttäjistä puhuu sitä vieraana kielenä, joten viestintä on heidäån kesken lähtökohtaisesti tasa-arvoisempaa kuin äidinkieltään ja vierasta kieltä puhuvien kesken.

... kuin vain vain viestinnän väline. Se on esim. kulttuurin ja vallan väline ja jälkimmäisessä suhteessa englanti on todella kaukana demokraattisesta ja neutraalista kielestä.

Englanti on varsin kaukana siitä universaalista yleiskielestä, jollaiseksi sen nämä pyhän pakkoenglannin palvojat ry. haluaa täälläkin julistaa. Kannattaa muistaa että yli 80% maailman ihmisistä ei edelleenkään puhu englantia.

Tietenkin kieli on kulttuurin ja vallan väline, eikä se koskaan ole demokraattista eikä neutraalia. ”Universaali yleiskieli” on vain sinun mielikuvituksessasi, ei meidän yhdistyksemme (Pyhän pakkoenglannin palvojat ry.) tavoiteohjelmassa. Me olemme pragmaatikkoja, emme kielihaihattelijoita.

Myös suomen yleiskieli luotiin kulttuurin ja vallan välineeksi, tarkemmin sanoen kristillisen (erityisesti luterilaisen) kirkon ja Ruotsin valtion tarpeista lähtien. Sitä ei luonut parlamentaarinen komitea eikä tieteellinen neuvottelukunta.

Kyse on nyt vain siitä, että se kulttuuri, valta ja valtio, jonka tarpeisiin suomen yleiskieli luotiin, on pääosin hävinnyt ja loputkin ovat häviämässä.

Tietotekniikan alalla suomen kieli alkaa jo olla lähinnä huono vitsi: vain hyvin pätevä tietotekniikan asiantuntija saa oikeasti selvän suomenkielisestä käyttöohjeesta, koska osaa kääntää sen oudot anglismit tutuiksi englanninkielisiksi termeiksi.

Tähän ei hirveästi vaikuta se, että Suomen murteiden sanakirjasta on saatu verkkoon sanat kus–kyntsöttää. Suomen murteethan ovat jo kuolleet, vaikka niistä on vielä hiukan jäänteitä siellä täällä. (Jo 1900-luvun alussa murteentutkijat valittivat, että murteenpuhujia on vaikea löytää. Joku sanoi jotain siihen tyyliin, että murre elää siellä, missä kylien välillä kulkee vain kapea kärrytie. Tai mieluummin kai ei sitäkään.)

Tässä todellisessa maailmassa suomen kielen aseman ratkaisee se, miten hyvin se sopeutuu nykyajan ilmaisutarpeisiin. Eikä se näytä hyvältä. Ennen kuin on edes keksitty ehdotusta siitä, miten jostakin uudesta ilmiöstä voisi puhua suomeksi, se on jo menneen talven Lumia.

No ei ole murteet kuolleet. Kuuntele kaupan kassaa, taksikuskia tai torimyyjää Seinäjoella, Lappeenrannassa, Kuopiossa tai Oulussa. Ja ne ovat sentään kaupunkeja.

Nimim. "Kieli on viestinnän väline", murteiden jääneet ovat katoavaa kansanperinnettä ja vain kalpea aavistus aidoista kansanmurteista. Koulu, radio, televisio ja netti sekä ihmisten liikkuvuus ovat tasoittaneet kieltä.

Olen käynyt mainitsemissasi kaupungeissa ja kuunnellut ihmisiä. Ihan ymmärrettävän suomen seassa on joskus murresana, ja jotkin sanat esiintyvät useinkin murteellisissa muodoissa. Mutta ei yksi "mie" murretta tee. Kyse on enää murretusta yleiskielestä, ja se murtaminenkin vähenee kovasti, kun esimerkiksi pitää työssä puhua eri puolilta Suomea ja muualtakin tulleiden kanssa.

Jos itse koet puhuvasi tiettyä murretta, niin tuskinpa kuitenkaan tunnistaisit puoltakaan niistä sanoista, jotka Suomen murteiden sanakirjan mukaan kuuluvat siihen.

OK;

puhutaan siis eri näkökulmasta, kun minulle murre nimenomaan on sanojen lausumistapaa, puheenrytmiä ja intomaatiota.

Minusta on toissijaista että "murresanastosta" suurin osa on hävinnyt käytöstä, koska myös se elämäntapa jossa niitä sanoja on tarvittu on muuttunut. Niinhän suomen yleiskielenkin sanasto muuttuu, ilman että monikaan väittää suomen kielen olevan häviämässä.

Kun juttelen kotiseudulleni jääneiden vanhojen koulukavereideni kanssa, heidän puhetapansa on minulle aivan selvää murretta. Ei enää samaa kieltä mitä ukkini puhui, vaikka samoin lausuttuja sanoja niissäkin on.

Mutta jos murre määritellään sellaiseksi kieleksi, joka koostuu niistä sanoista jotka löytyvät murresanakirjasta, niin kyllä varmaan on se murre kadonnut. Jos sellaista murretta on koskaan ollutkaan.

Kyllä murteet on meillä vanhastaan määritetty lähinnä eräiden äänne- ja muoto-opillisten piirteiden perusteella. On toki lueteltu myös keskeisiä sanastoeroja, joista tunnetuimpia lienee vasta–vihta-kahtalaisuus.

Hei,

Valitettavan usein on niin, että jopa aineistot, jotka periaatteessa ovat vapaasti saatavilla, ovat käytännössä salasanan tai vastaavan takana.

Meillä Turun yliopistossa on yhdessä Informaatioteknologian ja Kieli- ja käännöstieteiden laitosten kanssa koottu Turkulainen suomen kielen puupankki (TDT), joka on vapaasti selattavissa ja ladattavissa ryhmämme kotisivuilla osoitteessa http://bionlp.utu.fi/fintreebank.html

Puupankki on siis kieliaineisto, johon on merkitty tietoa virkkeiden syntaksista eli lauserakenteesta. Merkintöjen ansiosta aineistoa voi käyttää tavallista korpusta monipuolisemmin, ja varsinkin kielentutkimuksessa tämä on erittäin hyvä ominaisuus.

Tällä hetkellä puupankin julkinen versio pitää sisällään noin 7 000 virkettä ja 100 000 sanaa, mutta projekti on yhä käynnissä, ja huomattavasti laajempi versio julkaistaneen lähiaikoina.

Tervetuloa tutustumaan!

Valtion varoilla tuotetun aineiston täytyy olla lakien mukaan kaikkien käytettävissä. Nyt ei laki toteudu.

Matemaatikko, käsityksesi laista on kovin virheellinen. Suomessa on vasta viime aikoina alettu meneen siihen suuntaan, että julkisin varoin tuotetut aineistot ovat vapaita. Ja tämäkin johtuu vain siitä, että sellaista linjaa on EU:ssa ajettu parikymmentä vuotta ja se on jo osittain tullut direktiiveihin.

EU:n linjan taustalla taas ei ole mikään idealistinen vapausaate vaan se, että saattamalla aineistot vapaaseen käyttöön luodaan edellytyksiä yritystoiminnalle. Annetaan raaka-ainetta tietoyhteiskunnan teollisuudelle.

Eikä linja voi vaikuttaa taannehtivasti. Kun julkisin varoin luotuihin aineistoihin on syntynyt tekijänoikeuksia tai kun oikeuksia on luovutettu yrityksille, ei niitä noin vain saa takaisin. Lisäksi tekijänoikeus vastaisuudessakin aiheuttaa rajoituksia, ellei sopimuksiin saada määräyksiä oikeuksien siirtymisestä työnantajalle. Lain mukaanhan oikeudet pääsääntöisesti jäävät työn tekijälle.

Vuoden ajan olen epätoivoisesti yrittänyt saada Suomen murteiden sanakirjasta näkyviin muutakin kuin se ku-kyntsöttää-välin. Haku ei toimi, ei. Alaspäin voi muutaman sivun selata, mutta esimerkiksi ka- alkuisiin ei pääse millään.
Missään ei selitetä.
Onko koko hanke kaatunut?
Tai onko se rahalla saatavissa?

Hyvä Elina N,

Pahoittelen, jos Suomen murteiden sanakirjan tilanne ei käy tarpeeksi selvästi ilmi sanakirjan verkkoversion etusivulla.

Suomen murteiden sanakirjan toimitus työskentelee koko ajan saadakseen verkkoon lisää sanakirjaa jakson kus - kynstöttää lisäksi. Seuraavana - toivottavasti kevään 2013 aikana - verkkoon liitetään aiemmin painettuna ilmestynyt sanakirjan 8. osa, joka kattaa aakkosvälin konkeri - kurvottaa. Tämän jälkeen verkkoon viedään vähitellen kaikki muutkin aiemmin painettuna ilmestyneet osat (1 - 7; a - konkelopuu). Toimitus tekee myös kaiken aikaa töitä saadakseen verkkoon aiemmin julkaisematonta materiaalia. Seuraava täysin uusi, vain verkossa ilmestyvä jakso on kyntteli - käävätä.


Tarja Korhonen

tutkija, Suomen murteiden sanakirja