Amisäikkää

”Tamperelaista perintöä, Lokomo-papalta saatu kauha ja kulttuuriharrastus.” Kuva: Silja Hakala.

”Suurin osa opiskelijoistani on tekniikan alan poikia, joita teini-iässä on koulu kiinnostanut jokseenkin vaihtelevasti, ja nuoria, joista huolestuneet vanhemmat, tutkijat, virkamiehet ja jopa ministeri kirjoittavat yleisönosastopalstoilla ja muissa medioissa juuri nyt.”

Ammattiin opiskelevan nuoren muistikuva itsestään peruskoulun äidinkielen oppilaana on useimmiten se, että kielioppiasiat eivät jääneet päähän, ja moni kotitehtävä jäi siksikin tekemättä. Osa kuitenkin muistaa tehneensä tai jättäneensä kesken Suomen kirjallisuuden tutkielmansa tai projektityönsä, ja siksi Minna Canth, Eino Leino tai Aleksis Kivi kuulostavat tutuilta nimiltä. Peruskoulusta ei ole oikein mitään mukavaa muistoa: toki muutama hyvä ystävä, opettaja tai jokin ratkiriemukas tunti tulee mieleen, kun oikein patistan muistamaan jonkin myönteisen asian oppivelvollisuuskoulusta.

Uusien ammatillisten opetussuunnitelmien tavoitteena on, että opiskelijat opiskelevat kaikki pakolliset äidinkielen opetussisällöt ensimmäisen vuoden aikana ja valinnaiset yhteiset aineet toisen vuoden aikana. Peruskoulusta tulleet opiskelijat ovat kuitenkin ammattialassaan untuvikkoja, ja välillä tuntuu siltä, että tiedän rakentamisesta enemmän kuin opiskelijat.

Opintojen alkuun yhteisten aineiden tunteja kertyy siis paljon, ja opettajalla on mietittävää vaihtelevien ja monipuolisten tuntien suunnittelussa. Perinteisesti ammatillisten yhteisten aineiden opetussuunnitelma on ympäripyöreä sisällöltään, eikä paljon valmista opetusmateriaalia ole. Siksi tuntuu siltä, me avokonttorimme kieltenopettajat valmistelemme tunteja melkeinpä aamusta iltaan.

Amisopiskelija käy äikäntunneilla läpi asiasuomea, asiatekstejä, omaan alaansa liittyvää kielenhuoltoa ja lopuksi mediaa, kaunokirjallisuutta ja kulttuuria. Ryhmät ovat jo heterogeenisiä, mutta täytyy myöntää, että mukana on aina loistotyyppejä ja loistoryhmiä, joita vierailevat sijaisetkin kehuvat. On automyyjä-, media-assistentti-, talonrakentaja- ja puu- ja metalliartesaaniopiskelijoita, joiden tunteja odottaa hyvillä mielin. Vaikka on kyse kädentaitajista, moni opiskelija pitää myös äidinkielenopiskelusta, kun se on liitetty elävään elämään, omaan alaan ja vapaaseen ilmaisuun, vaikkapa runoon, nettinovelliin, räppiin tai perinteiseen kirjaan. Onnistumisen elämyksen löytäminen jollain äidinkielen osa-alueella on se tärkeä juttu nuorelle ja tietysti myös äidinkielenopettajalle.

Valinnaisista vaihtelua amiksen arkeen

Uutena lisänä olen kuluvana syksynä suunnitellut ja opettanut äidinkielen valinnaisia tutkinnonosia (kursseja). Vaikka suunnittelu- ja valmistelutyö on vienyt aikaa, on tunneilla ja uudenlaisissa ryhmissä vapaa ja rento tunnelma.

Ryhmissä on eri alojen opiskelijoita, ja opetan heille mediakasvatusta sekä suomea toisena kielenä. Sisällöt liittyvät ammatillisiin aloihin ja yleiseen kielen osaamiseen. Opetus rakentuu paljolti opetettavan ryhmän tarpeista.

Kurkistus työsaliin

Käyn usein katsomassa opiskelijoiden ammattiaineiden opiskelua työsaleissa. Usein ohje, ilmoitus, työselostus, raportti, tarjouspyyntö, tarjous, tilaus tai reklamaatio on liitetty vaikkapa opiskelijan rakentamaan puutarhavajaan, joka myydään koulun sivuilla asiakkaalle. On hienoa nähdä onnistunutta kädentyötä opiskelijalta, jolla on kielellisiä oppimisvaikeuksia ja joka ei oppitunneillani ole kymmenen kärjessä  -opiskelija.

Melkein valmis leikkimökki. Kuva: Marja Yli-Kerttula.

Sakustars 2015 -kulttuurikilpailuun osallistuneen puuartesaaniopiskelijani runon säe oululaisen ammattiopiston ikkunaan ikuistettuna. Kuva: Marja Yli-Kerttula.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele