Milloin on nyt?

Annamari Saure. Kuva: Juha Tanhua.

Opettaminen ja oppiminen on usein tavattoman hauskaa, kun siihen saa liitetyksi ihmettelyä ja hulluttelua. Yksi lemmikeistäni on ajan ilmaisemisen opettaminen seitsemäsluokkalaisille. He ovat ihanassa iässä: puoleksi lapsia, puoleksi teinejä eli höynäytettävissä ties mihin äimistelyyn.

Aloitan ajan ilmaisemista käsittelevän tunnin yleensä niin, että otan liidun käteeni ja väristelen kohtalokkaalla äänellä: ”Nyt tarvitsen apua. Olen törmännyt kiperään kysymykseen, johon toivon teiltä vastausta.” Hitaasti ja dramaattisesti kirjoitan tauluun isoin kirjaimin: MILLOIN ON NYT?

Keskustelu alkaa kimmahdella, joskus kaikki yhdessä, mikä on hauskinta, tai pienryhmissä. Sen mukaan, minkälainen henki luokassa on, keskustelu etenee joko villisti vastauksia huikaten tahi kiltisti viittaillen ja vuoronperään vastauksia ehdotellen. Kysyn älyttömiä jatkokysymyksiä ja yritän saada asian ihan sekaisin. Tässä kohdassa oppilaat pyörittelevät päätään, vaikeroivat ja ovat kenties sitä mieltä, että opettaja on mennyt sekaisin tai yrittää muuten vain saada heidät sekopäisiksi.

Kulkeeko aika?

Jatkamme pohtimalla vastauksia uusiin kysymyksiin. Voin kysyä esimerkiksi, kuluuko aika, kulkeeko aika, kulkeeko aika joskus hitaammin ja joskus nopeammin. Jos haluan jatkaa oppilaiden sekopäistämistä, pyydän heitä selittämään minulle, missä aika on. Joku sanoo aina, että kellossa. Toinen jatkaa tietysti, ettei se kellossa voi olla, koska kellohan pysähtyy välillä. Kolmas sanoo, että aikahan on kaikkialla.

Haastan oppilaita vastausten jälkeen hulluttelemalla: Miten niin aika on kaikkialla, en minä ainakaan täällä missään aikaa näe.

Keskustelun jälkeen jaan oppilaille tyhjät paperit ja tussit. Pyydän istumaan niin, ettei kukaan näe, mitä paperille kohta syntyy. Kehotan jokaista nopeasti piirtämään, mihin suuntaan aika kulkee. Ei saa miettiä, pitää piirtää äkkiä. Oppilaat kipittävät teippaamaan piirroksensa tauluun tai seinälle. Tärkeää on, että he kiinnittävät paperit itse: saavatpahan juoksennella liikkuvassa koulussa ja piirrokset tulevat oikeinpäin.

Yhdessä katsellaan ja ihmetellään. Mitäs tämä tällainen on? Nuolia menee sinne sun tänne, suoraan ja ympyrää. Eihän tässä nyt järjellistä vastausta saada niin millään. Oppilaat yleensä puolustautuvat: ”Niin, niin, me ollaan kaikki erilaisia ja ajatellaan eri tavalla…”

Miten aika näkyy?

Jaan toiset paperit ja piirretään taas. Tällä kertaa piirretään oma näkemys siitä, miten aika maailmassa näkyy  tai oma näkemys siitä, mitä aika on tai oma näkemys siitä, miten ajan kulku näkyy maailmassa – tai mikä kysymys nyt sillä hetkellä opettajaa eniten kiinnostaakaan. Ja taas on vuorossa kiinnittämisjuoksentelu eli täten tulee yhteensä kolme minuuttia liikkumista, ja liikkuvan koulunkin tavoite täyttyy noin vain.

Seuraavaksi pyydän oppilaita kirjoittamaan ryhmissä tai parin kanssa kaikenlaisia sanoja ja ilmauksia, jotka ilmaisevat aikaa. Tässä vaiheessa olen oikein tyytyväinen itseeni: olemmehan käyneet opetuskeskustelua, harjoittaneet yksin pohdiskelua eli itsenäistä opiskelua, liikkuneet liikkuvassa koulussa, ja nyt vielä työskentelemme yhdessä, joten ainakin ovat menetelmät monipuoliset.

Kun oppilaat ovat kirjoittaneet, kiertelen ja poimin heiltä sanoja. Yritän löytää papereista joitakin tämäntyyppisiä sanoja: pian, kohta, ylihuomenna, vihdoin, joskus, kauan, kauan sitten, jo, yhtäkkiä. Kirjoitan noin kuusi sanaa tauluun ja pyydän oppilaita kirjoittamaan lauseita, joissa on noita sanoja.

Aikasiivet, -joet, -polut

Piirrän tauluun janan tai jonkin muun aikakuvion, jonka keskellä on tämä hetki, vasemmalla mennyt ja oikealla tuleva. Aika usein käytän aikasiipiä, joskus aikajokea tai aikapolkua tai mikä kuvio nyt sinä päivänä minua huvittaa.

Sijoitamme yhdessä kuvioon jonkin oppilaiden keksimistä lauseista ja mietimme myös, miten pitkää aikaa se ilmaisee: Pian päästään syömään -lauseen kirjoitan tulevaisuuteen lähelle tätä hetkeä, kestona räjähtävän nopea piste ja käsiala tietysti iloinen ja odottava. Eilen pelasin tietokoneella kauan -lause on jonkinmittainen viiva lähimenneisyydessä. Viivan pituudestakin voimme hieman kiistellä.

Oppilaat piirtävät isoon vihkoon tai paperille omat aikasiivet, -joet, -polut, tai mitä nyt keksivätkään, ja värittävät ne. On tärkeää päättää, minkä värinen on tämä hetki, mennyt ja tuleva! Tämän jälkeen he valikoiden kirjoittelevat omia lauseitaan kuvioihinsa. Taas liikutaan: jokainen käy kirjoittamassa yhden oman lauseensa minun piirtämääni kuvioon.

Haluatteko oppia hienon sanan?

Tarkastelemme lauseita yhdessä ja keskustelemme. Mikä kaikki esimerkiksi lauseessa Marsuni oppi yhtäkkiä laulamaan ilmaisee aikaa ja minkälaista aikaa? Ovatko oppilaat samaa mieltä lauseiden sijoittelusta (eivät!) ja perustellaan ajatuksia.

Jos mukana ei ole tarpeeksi hankalia ratkaistavia, kysyn vielä joitakin sijoitteluja: Mihin sijoittaisitte lauseen Teemapäivinä koulussamme on ihania työpajoja? Oppilaat vastailevat: No ei tuota saa kuvioon, pitää käyttää katkoviivaa, pitää tietää teemapäivien määrä ja sitten vasta voi merkitä, pitää osata ennustaa teemapäivien tuleva määrä ja niin edelleen. Entä lause Ennen muinoin talvisin oli aina paljon lunta?

Tällaisten lauseiden avulla huomaamme, että ajan ymmärtämiseen vaikuttavat sanojen sisällön ja imperfektin i:n lisäksi myös tilanne ja meidän tietomme siitä asiasta, mistä puhumme. Kysyn oppilailta haluavatko oppia hienon sanan, joka ilmaisee tämän asian. Sanon, että opetan silti, saatte itse päättää, opitteko sanan vai ette. Sana on tietysti konteksti. Kon-teksti, tekstiin yhdistyy kaikenmoista kuten äsken huomasimme.

Opettelenko säännöt vai sääntöjä?

Jotta pienet päät vielä enemmän sekoaisivat, pohdimme vielä, miten tekemisen jatkumista ja loppumista ilmaistaan ihan pikkuisen sanaa taivuttelemalla: Mitä eroa on lauseiden tekemisen kestolla: Opettelen tänään pilkkusäännöt – Opettelen pilkkusääntöjä. Kumman lauseen sanoja joutuu jatkamaan hommia vielä huomenna? Miksi? Mitä eroa on seuraavien lauseiden tekemisen tuloksella: Syön kakun – Syön kakkua. Kumpi lopettaa ennen kuin on ihan ähkyssä?

Kokeilkaapa muuttaa kakkulauseet kielteisiksi? Miten saatte merkityksen säilymään? En syö kakkua. En syö koko kakkua. En syö kakkua kokonaan. Syön kakkua mutta jätän pikkuveljellekin palasen. Syön kakkua enkä jätä pikkuveljelle muruakaan.

ANNAMARI SAURE, Mukkulan peruskoulu, Lahti

Syksyn värejä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele