Lukulomalla tekstien äärellä

Koulujen syyslomaa on alettu viettää lukulomana. Lukemista edistävät järjestöt haluavat kannustaa lukemiseen, ja lukuloma on yksi keinoista.

Lukemisesta sietääkin pitää meteliä enenevissä määrin. Tutkija ja tietokirjailija Kai Ekholm on kirjoittanut (Helsingin Sanomat, 6.8.2019), että kymmenen kirjaa vuodessa lukevia on vain 15 prosenttia suomalaisista ja vuonna 2017 kirjoja lainasi vain puolet kansalaisista.

Lukeminen on kriisissä. Sellaisia suomalaisia, jotka eivät lue, sanotaan olevan koko ajan enemmän. Hiljalleen tämä näkyy monella tavalla yhteiskunnassa.

Miksi lukea, jos jo osaa lukea…

Lukeminen kilpailee muiden ajankäyttötapojen kanssa. Kaikista kodeista ei enää löydy lapsille ja nuorille luettavaa, ja koulu saattaakin olla osalle oppilaista ainoa paikka, jossa luetaan. Lukemisen puolesta paljon kirjoittanut toimittaja ja sanataideohjaaja Aleksis Salusjärvi näkee lukemattomuuden ongelman ytimen olevan siinä, että lapsille ja nuorille ei ole osattu tehdä riittävän selväksi lukemisen tärkeyttä.

Salusjärvelle lukeminen on eloonjäämistaito: jos ei lue, ei opi omaksumaan tietoa. Ne, jotka lukevat, ovat entistä enemmän kärryillä, ja ne, jotka eivät lue, ovat entistä vähemmän mukana. Näin väittää Salusjärvi muun muassa Kodin Kuvalehden numerossa 20/2019.

Oleellista onkin miettiä, miksi milloinkin luetaan ja miksi ylipäätään luetaan. Miksi? nousee yhä useammin ilmoille, kun koulussa luetaan tekstejä, tai kun ohjaan oppilaita lukemaan myös vapaa-ajalla. Kysyjät eivät ole sisäistäneet esimerkkejä lukutaidon tärkeydestä ja karttumisesta.

”Mähän osaan jo lukea” on aika yleinen lukemista vierastavan yläkouluikäisen näkemys omasta lukutaidostaan. Lukemisen taito nähdään usein mekaanisena taitona; moni luulee osaavansa lukea saatuaan teknisen puolen haltuunsa alakoulun ensimmäisillä luokilla.

Lukeminen on omaksumista

Todellinen lukutaito on kuitenkin kykyä tehdä havaintoja tekstistä sekä esimerkiksi oppia ja omaksua asioita lukemisen kautta. Eihän kävelemistäkään lopeteta, kun kävelemisen taito on omaksuttu, ja harva lopettaa soittoharrastuksensa, kun ”Soittakaa makkaraa” sujuu moitteettomasti nokkahuilulla. Lukemisen taitoa pidetään edelleen itsestäänselvyytenä, vaikka luku- ja kirjoitustaidon on yleisesti ottaen todettu huonontuneen selvästi.

Tuntuu, että osaa oppilaista vaivaa tekstiallergia: kun ideana on ylipäätään lukea, alkaa armoton vastustaminen, koska ”mä en lue”. Joidenkin kohdalla ei auta, vaikka antaisi täysin vapaat kädet lukemisen valintaan tai ojentaisi eteen vaikka minkälaisia vaihtoehtoja ja etsisi luettavaksi esimerkiksi mahdollisimman lyhyitä ja helppolukuisia tekstejä.

Lukemisessa ja kirjoittamisessa todetut vaikeudet tarjoavat ikävä kyllä osalle oppilaista tekosyyn olla lukematta mitään. Valitettavasti juuri nämä oppilaat ovat niitä, jotka tarvitsisivat eniten lukemisessa harjaantumista, ja tämä onnistuu vain lukemalla.

Nykyään opetuksessa pitää miettiä paljon, mikä on aitoa lukemisen vaikeutta ja milloin oppilas ei vain ole tottunut lukemaan. Pelkään, että lukutaidon ja lukeneisuuden tai lukemattomuuden eriämisen myötä yhteiskuntaluokat näkyvät tulevaisuudessa suomalaisissa koululuokissa entistä selvemmin. Koulun keinot puuttua eriytymiskehitykseen ovat vähäiset, jos mikään tarjottu tai vinkattu lukeminen ei käy – koska lukeminen ylipäänsä ei käy.

Ei auta, vaikka opettaja saisi millaista erityispedagogista lisäkoulutusta, jos oppilas heittäytyy tyystin lukemattomaksi. Asenneilmapiirin muutoksella ja lukutaidon merkityksen korostamisella on kiire.

Lukien ja kuunnellen

Internetissä sanomalehtien ja aikakauslehtien sisältöjä eli multimodaalisia sisältöä luetaan Ekholmin mukaan onneksi enemmän; verkossa vietetään lähes vuorokausi viikosta. Kun olen antanut kuudes-, seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten oppilaiden lukea osana lukuprojektiaan esimerkiksi sarjakuvia, uutisia, blogitekstejä ja kuvia sisältäviä romaaneja, oppilaat ovat varmistelleet, että sellainen lukeminen todella sopii: ”Siis voinks mä oikeesti lukea vaikka Aku Ankkaa?”

Tavoitteena on harjaantua erilaisten tekstien lukijana, ei vain sarjakuvien ja lyhyiden uutisten, vaan myös novellien ja pidempien asia-artikkelien. Erityisesti vähän lukevat on saatava aloittamaan jostakin, ja lukemisen taidon karttuessa luettavat tekstit voivat monipuolistua ja teksteillä voi haastaa omaa lukutaitoaan. Tästä näkökulmasta on harmi, että sarjakuvia on aikaisemmin pidetty vähemmän arvokkaina teksteinä kuin vaikkapa romaaneja. Asenne on yhä osittain voimissaan.

Vuonna 2018 äänikirjojen kuuntelu ohitti sähkökirjojen lukemisen. Osa oppilaista tarttuu mieluummin äänikirjaan kuin luettavaan kirjaan, jos se on mahdollista.

On hyvä, että välillä voi lukemisen sijaan kuunnella, mutta tekstin lukeminen omin silmin on tärkeää jo senkin takia, että käytännössä kaikkea tekstiarkea opiskeluineen, töineen ja olemisine sinänsä ei voi hoitaa lukematta ja vain kuunnellen. Ekholm kysyykin kolumnissaan, onko äänikirjojen kuuntelu lukemisen sijaan pikemminkin oheistoimintaa.

• Lukuloma
• Lukuliike
  

KATARIINA KNUUTINEN
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele