Keskustelu Naton nimityksestä on osa pitkää muutosta

Sota-alkuiset sanat vähentyneet, miten käy sotilas-alkuisten?

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on nostanut esiin myös kielikysymyksiä. Kiihkeimmin on keskusteltu siitä, millä sanalla Natoa pitäisi luonnehtia: onko se puolustusliitto vai sotilasliitto? Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Matti Pesun mukaan jäsenyyden kannattajat ovat mieluummin puhuneet puolustusliitosta. Esimerkiksi Ylen Politiikkaradiossa 11. toukokuuta kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) piti Kimmo Kiljusen (sd.) sananvalintaa tarkoitushakuisena, kun tämä käytti nimitystä sotilasliitto.

Vaihtelevia sananvalintoja myös ilman näkemyseroja

Puolueiden verkkosivuilta löytyykin eroja nimitysten käytössä, mutta ei selkeää jakautumista puolueen aikaisemman Nato-kannan mukaan. Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden sivuilla esiintyvät molemmat nimitykset. Kokoomuksen ja keskustan verkkosivuilla Natoa taas kutsutaan vain puolustusliitoksi, mutta kokoomuksen entinen puheenjohtaja Jyrki Katainen puhuu myös sotilasliitosta Turun Sanomien kolumnissaan.

Myös median kielenkäytössä sanat vaihtelevat, eikä pelkästään niiden perusteella voi päätellä tiedotusvälineen kantaa Nato-jäsenyyteen. Yhtä kantaa sanoista ja niiden merkityksistä ei ole tutkijoillakaan. Matti Pesu pitää keskustelua kummallisena ja kertoo käyttävänsä sotilasliittoa tai puolustuksellista sotilasliittoa, koska ilmaus on hänen mielestään tutkimuksessa vakiintunut. Helsingin yliopiston tutkija Iro Särkkä taas käyttää puolustusliittoa, koska sotilaalliset tehtävät ovat vain osa Naton toimintaa ja koska hänestä ”sotilasliitto kuulostaa kärkevämmältä kuin puolustusliitto”.

Politiikkaradiossa Kimmo Kiljunen puolusti sananvalintaansa sanomalla, että Nato määrittelee itsensä sotilasliitoksi (military alliance). Naton sivuilla kerrotaan, että se on sekä poliittinen että sotilaallinen liitto, joka mahdollistaa jäsenmaidensa yhteistyön puolustus- ja turvallisuuskysymyksissä. Kun diplomaattiset keinot eivät tuota tulosta, se voi ryhtyä kriisinhallintaoperaatioihin. Niihin Naton valtuuttaa perustamissopimuksen kollektiivisen puolustuksen pykälä. Molemmat sanat sopivat siis Natolle, ja Naton teksteissä ne ilmaisevat sen toiminnan eri puolia: niissä on näkökulmaero mutta ei näkemyseroa.

Virallisessa nimessä Natoa ei kuvailla

Virallisimmassa kielenkäytössä sananvalinnan ongelmaa ei ole. Suomen lainsäädännössä ja virallisissa asiakirjoissa Nato on Pohjois-Atlantin liitto. Jo silloin kun järjestö vuonna 1949 perustettiin, se kulki Suomen sanomalehdissä nimellä Atlantin liitto. Jos nimitys olisi muodostettu Naton jäsenmaiden kielten mallin mukaan, se olisi ollut ”Pohjois-Atlantin sopimuksen järjestö” (North Atlantic Treaty Organization). Kenties syynä oli pyrkimys lyhyeen ilmaukseen; joka tapauksessa suomenkielinen nimi poikkeaa järjestön nimestä kaikissa muissa EU-kielissä.

Epämuodollisissa yhteyksissä poliitikot ja viranomaiset käyttävät tavallisimmin lyhennesanaa Nato. Kun Natoon viitataan kokonaisella sanalla tasavallan presidentin ja valtioneuvoston sivujen tiedotusteksteissä, sitä on viime vuosina kuvattu vain sanalla puolustusliitto. Sanaa sotilasliitto on käytetty – Natoa erikseen mainitsematta – silloin kun todetaan, että Suomi ei kuulu mihinkään sellaiseen liittoumaan.

Sotilasliiton ja puolustusliiton pitkä rinnakkaiskäyttö

Termien sotilasliitto ja puolustusliitto käyttö Natosta puhuttaessa ei ole uusi ilmiö. Näin oli jo, kun Atlantin liitosta kirjoitettiin 1940- ja 1950-luvuilla, mutta nämä sanat eivät suinkaan syntyneet Naton myötä. Kumpaakin oli käytetty jo 1800-luvulla kuvaamaan valtioiden välisiä liittoumia, ja lisäksi käytössä oli niitä vanhempi sana sotaliitto. Tuon ajan teksteissä ne vaikuttivat sävyltään neutraaleilta, sillä niitä käytettiin niin Venäjän kuin muidenkin maiden liitoista ja liittoutumishuhuista. Esimerkiksi Suomalainen Wirallinen Lehti kertoi vuonna 1901 uutisen Venäjän ystävämaiden Bulgarian ja Serbian tekeillä olevasta sotilasliitosta.

Itsenäisen Suomen lehdistössä ennen toista maailmansotaa sanoihin näyttää kuitenkin muodostuneen sävyero. Jos Suomi on mukana liittoutumissuunnitelmissa, puhutaan useammin puolustusliitosta, esimerkiksi Pohjoismaiden kesken. Muiden valtioiden liittoumia taas nimitetään sotilasliitoiksi, kuten liittoutumisaikeita Ranskan ja Neuvostoliiton tai Saksan ja Italian välillä. Puolustusliitossa olemme me, sotilasliitossa muut.

Sota ja sotilaat väistymässä yhdyssanoista

Keskustelu Natoa kuvailevasta sanasta liittyy pitkään kehitykseen, jossa yhdyssanojen sotilas- ja sota-alkujen tilalle vaihdetaan puolustus. Itsenäisyyden alkuvuosien Suomessa oli sotalaitos, sotaministeri ja sotaministeriö. Nämä nimitykset muuttuivat lainsäädännössä puolustus-alkuisiksi jo 1922, ja puolustuslaitoksesta tuli nykyinen puolustusvoimat vuonna 1974. Vaikka sotaväki pysyi lainsäädännössä 1970-luvulle, suunta on ollut selvä. Sotatila vaihtui puolustustilaksi 1991, Sotakorkeakoulun sijaan on vuodesta 1993 opiskeltu Maanpuolustuskorkeakoulussa, ja sotilasasiamiehistä tuli puolustusasiamiehiä vuonna 2008. Virike muutokseen tulee usein maailmalta.

Yleisessä kielenkäytössä muutos on hidasta, ja sen kohteena olevat ilmaukset esiintyvät pitkään myös rinnakkain. Nykyään harva käyttää sanaa sotavalmius puolustusvalmiuden sijaan, sotilasmenot ovat tavallisesti puolustusmenoja ja sotilaspolitiikka puolustuspolitiikkaa. Edelleen kuitenkin puhutaan sotilasjohdosta yhtä lailla kuin puolustusjohdosta ja sotateollisuudesta siinä missä puolustusteollisuudestakin. Ja rinnan esiintyvät myös sotilasliitto ja puolustusliitto.

Mielikuvat vaikuttavat muutokseen

Vaikka puolustus- ja sotilas-alkuisia sanoja käytetäänkin edelleen samasta kohteesta, ne herättävät erilaisen mielikuvan. Sana sotilas yhdistyy mielessä kantasanaansa sota ja puolustus vastaavasti verbiin puolustaa. Sodan herättämät mielikuvat ovat pelottavia siitä riippumatta, onko se puolustus- vai hyökkäyssotaa. Useimmat varmaan pitäisivät provosoivana, jos joku käyttäisi nyt Natosta sanaa sotaliitto. Juuri sota-alkuiset sanat ovatkin jääneet selvimmin pois käytöstä, elleivät ne viittaa konkreettisesti sotatilanteeseen, kuten sotavanki ja sotatoimialue.

Sana sotilas ei kantasanastaan huolimatta tuo kaikille mielikuvaa sodankäynnistä ja taisteluista, vaan voi olla myös melko neutraali ammatin nimitys, varsinkin niille, joiden kotimaassa on vallinnut pitkään rauha. Sana voi yhdistyä jopa turvallisuuteen. Jotkut Suomen Nato-jäsenyyden vastustajat ovatkin käyttäneet Natosta nimitystä hyökkäysliitto, ehkä juuri siksi, että sotilasliitto voi viitata myös puolustukseen ja on siten sävyltään neutraalimpi. Vaikka puolustukseenkin tarvitaan sotilaita, kielenkäytössä myös sotilas-alkuiset yhdyssanat ovat jatkuvasti väistyneet puolustus-alkuisten tieltä. Onko kehitys johtamassa siihen, että tämäkin sana saa sodan lailla negatiivisen sävyn?

Kielen näkökulmasta ei ole yhtä oikeaa tapaa luonnehtia Natoa: jokainen kielenkäyttäjä valitsee tietoisesti tai tiedostamattaan sanan, joka on hänestä sopiva. Keskustelussa kannattaa yleensäkin muistaa, että muiden kielenkäyttäjien omista poikkeavat sananvalinnat eivät aina ole tarkoituksellisia tai johdu näkemyserosta.

Sanojen herättämät mielikuvat muuttuvat hitaasti ja eri ihmisillä eri tahtiin. Joillekin totunnainen ilmaus tuntuu aidosti neutraalilta pitempään kuin toisille, eikä yksilön syyllistäminen sananvalinnasta ole paras keino muuttaa hänen käsityksiään tai kielenkäyttöään. Sen sijaan virallisten tekstien ja julkisen kielenkäytön ilmauksia kannattaa harkita ja tarvittaessa vaihtaa, sillä se näyttää ajan myötä johtavan myös yleisen kielitajun muutokseen.

AINO PIEHL

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 7. kesäkuuta 2022.

Lähteet

Palaa otsikoihin