Kansanvaltaa ja kielinotkistelua

Apulaisprofessori Johanna Vaattovaara on kiinnostunut tavallisten ihmisten kielitietoisuudesta.

Johanna Vaattovaara työskentelee suomen kielen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa.

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Sattumalta: Rovaniemen kaupunginkirjaston lehtisaliin tulipalopakkasen ajamana, neljättä välivuottani lukion jälkeen viettävänä kulttuurityöläisenä. Käteeni osui vahingossa Virittäjä. Selasin sitä sen sisällöstä juuri mitään käsittämättä mutta yhtäkkiä varmana siitä, että haluan kielentutkijaksi. Lähdin siltä seisomalta selvittämään, missä ja milloin on seuraava mahdollisuus osallistua yliopiston valintakokeisiin.

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Kun tuolloin 25 vuotta sitten sain ”herätyksen” suomen kielen tutkijan uralle, viehätyin siitä salaperäisyydestä, jollaisena lingvistien tavat ja tasot tarkastella kieltä näyttäytyivät. Ehkä hieman paradoksaalisesti olen sittemmin ollut eniten kiinnostunut tavallisten kielenkäyttäjien kielitietoisuudesta ja tavoista jäsentää maailmaa kielellisen vaihtelun avulla.

Kielenkäyttäjien suuri enemmistöhän on muita kuin kielen asiantuntijoita. Siksi ajattelen, että yksi kielentutkimuksen keskeisiä tehtäviä on tutkia kielenkäyttäjien ymmärrystä kielestä heidän omista lähtökohdistaan. Vain tätä kautta voidaan ymmärtää kielellisen variaation sosiaalisia lainalaisuuksia ja kielenmuutosta.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Työssäni suomen kielen apulaisprofessorina tutkimuksen, opetuksen, opetussuunnitelmatyön ja tutkimustiedon yleistajuistamisen kautta. Pidän tärkeinä näitä kaikkia tehtäviä. Ja tietenkin kieli on läsnä elämässäni lisäksi kaikilla niillä tavoin kuin kieli kenen tahansa tietotyöläisen ja kielenkäyttäjän elämässä.

Kotioloissa leikittelemme paljon kielellä ammentaen muun muassa Kummelin huumorista ja erinäisestä monikielisyydestä. Teinien äitinä olen totta kai kalkkiksen asemassa, mutta perheensisäinen kielinotkistelu on sukupolvien kuilua kurovaa yhteistä hupiamme. Ristikoiden täyttäjä en ole, mutta Hesarin lukemisen aloitan aina Fingerporista.

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Tämä on tutkimuksellinen intohimoni. Sosiolingvistinä kielen muuttuminen on minulle selviö ja kiinnostava tutkimuskohde. On mahdoton ajatus, ettei suomen kieli muuttuisi, koska kyseessä on elävä kieli. Me kaikki kielenkäyttäjät olemme osallisena kielenmuutoksessa – kielihän ei muutu tuolla jossain, vaan tässä ja nyt, kieliyhteisön jokapäiväisissä käytänteissä ja vuorovaikutuksessa. Monen mielestä kieli muuttuu huonoon suuntaan ja syylliset paikantuvat nuorisoon, mutta lienee lohdullista, että näin on koettu aina. Kielenmuutos on niitä harvoja asioita, joissa vallitsee täydellinen kansanvalta.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Jokainen kielenkäyttäjä on tässä vaikuttajan paikalla, mutta kielitietoisuuden ja kieliasenteiden tutkijana koen olevani erityisen velvollinen pyrkimään tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kautta vaikuttamaan vallitseviin kieliasenteisiin ja kielitietoisuuteen. Yksi osa tätä on pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaisia kysymyksiä vaikkapa kielellisestä variaatiosta nostetaan julkisuudessa esiin.

En surisi, vaikken näkisi enää yhtään juttua ”suomen rumimmasta murteesta”, joita medioiden kesätoimitukset rakastavat tehdä. Sen sijaan soisin enemmänkin julkista keskustelua haastamaan ja ymmärtämään omaa kieli-ideologista ajatteluamme. Kuten vaikkapa avaamaan sitä, miksi arvotamme erilaisia kielimuotoja toisia paremmaksi tai rumemmaksi.

On hyvä huomata, ettei kieliasenteissa ole koskaan kyse vain kielestä, vaan asenteisiin kutoutuu aina laajempia kielenulkoisia rakenteita ja mekanismeja.

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

Suomen kieli on erinomaisen varioiva ja siten myös erinomaisen elävä kieli. Itsessään puhujamäärähän ei ole ratkaiseva vaan se, että kieltä käytetään monipuolisesti eri elämänalueilla, kuten tieteen kielenä. Sitä paitsi suomen puhujia on aika paljon verrattuna esimerkiksi islannin kielen puhujiin, joita on vain muutama sata tuhat.

Pikemmin kuin suomen uhanalaisuudesta kantaisin enemmän huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus olla osallinen Suomessa ja suomessa, ja että opitaan sietämään erilaista variaatiota ja sitä kautta myös kielen muuttumista. Ja lakataan tietoisesti tai piiloisesti ajattelemasta, että suomen kieli on maailman vaikein kieli, jolta muualta tulevia kannattaa varjella vaihtamalla keskustelukieleksi englanti.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Kauneinta on sen loppumaton, muokkautuva käyttövoima sosiaalisten suhteiden rakentamisessa ja se, miten variaation mahdollisuuksia voidaan hyödyntää niin arjessa kuin sanataiteessa. Kauheinta on, että kielellä voidaan myös loukata joskus vähäeleisinkin keinoin. Pieni äänenlaadun muutos tai intonaatio voi riittää jossakin tilanteessa isoksi vallankäytöksi.

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Ylipitkä tviitti. Mukamas lyhyt ja napakka, mutta toivoton rönsyilijä.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Varmaan deskriptiivisen Ison suomen kieliopin. Sen liki 1 700 sivussa riittää luettavaa ja palattavaa, vaikkei pelastuslauttaa hetkeen kuuluisi.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä kieli on? Veikkaan, että useimmat eivät ole, mutta tämä on kaikkea muuta kuin triviaali kysymys.

Johanna Vaattovaara työskentelee suomen kielen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa niin sanottua Stadin ässää ja Helsinkiin liittyviä asenteita. Vaattovaara on toinen Tieteen yleistajuistaminen (2013) -teoksen toimittajista ja yksi monenlaisille yleisöille suunnatun Kielen taju -kirjan (2016) kolmesta kirjoittajasta.

Päivi Garner: Tieteen yleistajuistajan käsikirja (Kielikello, 1/2013)

Toimittaja: Suvi Syrjänen
Kuva: Verna Vaattovaara

Palaa otsikoihin