Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista kielenhuollosta

18.12.2020 10.06

Kirjoituksia paikannimistä, kielinaisista ja kielen roolista yhteiskunnassa

Muista kielenhuollon juhlavuoden kolumnisarja!

Kielitoimiston perustamisen 75-vuotisjuhlan kunniaksi vietetty kielenhuollon juhlavuosi on päättymäisillään. Myös Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuollon, nimistönhuollon ja sanaston asiantuntijoiden Ylelle kirjoittama kolumnisarja on saavuttanut maaliviivan. Kolumneja ilmestyi kaikkiaan kahdeksan, ja esittelimme niistä puolet jo aiemmin. Nyt on neljän jälkimmäisen kolumnin vuoro.

Petra Saarnisto kirjoittaa kolumnissaan paikkakuntien nimien taivutuksesta ja Ulla Onkamo ulkomaiden paikannimien suomenkielisistä muodoista. Petri Lauerman kolumnissa puolestaan nostetaan esiin suomen kielen kehitystyöhön osallistuneita naisia. Ulla Tiililä tarkastelee kirjoituksessaan kielen ja tekstien yhteiskunnallista merkitystä sekä kirjoitustöiden suurta määrää esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla.

Keväällä julkaistujen neljän ensimmäisen kolumnin aiheisiin voi tutustua uutisessa Kolumneja kielenhuollosta, nimistöstä ja sanastosta. Kaikki kolumnit ovat luettavissa myös Kotuksen verkkosivuilla.


Palaa otsikoihin