31.7.2013 17.27
Haltiat ja örkit
Roolipelaajien suurtapahtuma Ropecon myönsi minulle viime viikolla vuotuisen tunnustuksensa Kultaisen lohikäärmeen Tolkienin teosten suomentamisesta ja pohjan laskemisesta suomalaiselle fantasiasanastolle. Palkinnosta kiitollisena käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron parin sanan taustoista.
Olen syypää siihen, että suomalaiset fantasian
harrastajat kirjoittavat sanan haltija itsepäisesti ilman j:tä.
Tolkienin kirjoissa esiintyy mytologinen kansa, joista hän käyttää
nimeä elf (elves). Elf on
yleensä oli ollut tapana kääntää suomeksi sanalla keiju tai
keijukainen, kuten Risto Pitkänen tekikin suomentaessaan teoksen The
Hobbit nimellä Lohikäärmevuori.
Sana keiju herää kuitenkin assosiaatioita, jotka eivät mielestäni
sovi Tolkienin kuvaamiin uljaisiin ja jaloihin olentoihin, ja siksi
päädyin käyttämään heistä nimitystä haltia.
Mutta
miksi ilman j:tä? Uskoin vilpittömästi, että tämä oli oikea
kirjoitusasu, että haltija ja haltia ovat kaksi eri sanaa, jotka
tarkoittavat eri asioita. Liekö syynä se, että olin lukenut
lapsena vanhaa kirjallisuutta. Opettajani Eila Pennanen, joka
tarkisti suomennoksen, sen paremmin kuin kukaan kunnianarvoisan
Werner Söderstöm osakeyhtiön kielentarkastajista tai
oikolukijoista ei puuttunut ratkaisuun, ja niin se painettiin sarjan
ensimmäiseen osaan Sormuksen ritarit. Loppu on historiaa, kuten on
tapana sanoa.
Minulla ei ollut
aavistustakaan, että ”molemmat sanat pitäisi […] kirjoittaa
samalla tavalla”. Perusteena on se, että vaikka merkitys on eriytynyt
kahdeksi, kyseessä on pohjimmiltaan sama sana, verbin hallita
yhteyteen liittyvä tekijännimi, johon nykynormien mukaan aina
kuuluu johdin -ja.
Tälle kannalle
asettui nykyisen suomen kielen lautakunnan edeltäjä Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta jo 1937. Asiasta keskusteltiin
vielä seuraavana vuonna ja oltiin edelleen samaa mieltä.
Suosituksen perustelun mukaan on aiheetonta erottaa mytologista
olentoa konkreettisesta hallussapitäjästä, koska mytologisen
olennonkin kuvitellaan hallitsevan eli vallitsevan omaansa –
esimerkiksi järven haltijan järveä, metsän haltijan metsää."
(Riitta Eronen Kotuksen kieli-ikkunassa 1996).
Toinen Sormusten
herrasta fantasiasanastoon pesiytynyt termi on örkki.
Kirjasarjassa esiintyy
iljettäviä olentoja, joista Tolkien käyttää nimitystä orc.
Internetiä ei 1970-luvun alussa ollut keksittykään, enkä löytänyt
sanaa sanakirjoista, mutta jostain, en muista mistä, sain selville,
että sana esiintyy Miltonin teoksessa Paradise Lost, jossa
se merkitsee jonkinlaista merihirviötä. Koska otukset olivat aivan
ilmeisesti Tolkienin oma keksintö, tulin siihen tulokseen, ettei
sanaa tarvitse kääntää. Looginen valinta olisi ollut orc
> orkki kuten hobbit
> hobitti, mutta jostakin
sain päähäni, että etuvokaali tekisi olennoista ällöttävämpiä,
ja niin oli uudissana luotu. Sittemmin sain tosin kuulla, että
Espoosta on löytynyt vanhaa ruotsinkielistä nimistöä – Örke ja
Örkekärret – joihin perustuen nimistösuunnittelija antoi uudelle
asuinalueelle joskus 1980-luvulla nimeksi Örkkiniitty. Örkkejä on
siis tietämättäni hiiviskellyt lapsuuteni Espoossa!
P.S. 1.8. klo 12.30
Olen saanut paljon kommentteja eri tahoilta, ja ne ovat vakuuttaneet minut siitä, että ratkaisuni oli ”virheellisyydestään” huolimatta oikea. Kielilautakunnan päätöstä vastaan on kapinoitu aikojen alusta (Haavio!), eikä perustelu ole pitävä. Kuinka muuten selitetään sellaiset sanaparit kuin syöpä – syövä, turku – tori?
Palaa otsikoihin | 41 puheenvuoroa
Haltia on taasen kuvannut enemmän vaeltavaa olentotyyppiä, joille usein fyysinen olemus oli valinnainen, kuten puunhengettäret. Haltiat myös miellettiin usein äärimmäisen kauniiksi naissukupuolen edustajiksi, siinä kun haltijat oli yleensä kuvattu karkeammiksi miesolennoiksi.
Huolimatta siitä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta oli 1937 suosittanut j-muotoa, esimerkiksi kansanrunousarkiston johtaja Martti Haavio käytti silti haltia-muotoa (mm. Suomalaiset kodinhaltiat, 1942).
Taru Sormusten Herrasta taisi olla ensimmäinen lukemani Kersti Juvan käännös, mutta joka tapauksessa se oli ensimmäinen, jossa kiinnitin huomiota siihen, että eivät kirjat itsestään suomeksi tule. Silti mielestäni upein suoritus on Tristram Shandy... itse asiassa olen jo jonkin aikaa etsinyt tapaa, jolla saisin nämä terveiseni perille. Onnistuinko viimein?
Saanko pyytää pientä toivopostausta; Tolkien käytti paljon suomen kieltä luodessaan haltiakieltä, voisitko kertoa tästä lisää?
Olenkin aina ajatellut, että juuri tämä pieni yhden kirjaimen ero tekee haltiasta "ylimaallisen" ja "mystisen", eikä sekaannukseen varaa arkiseen haltijaan näin ole.
Ö:n valinta on ollut myös loistava veto, ja se on omassa päässäni luonut asossisaation johonkin "germaaniseen". Iseasiassa mielleyhtymä aikoinaan johti saksalaiseen punk-musiikkiin. Mistä lie moinen?
Lopuksi vielä onnittelut ansaitusta palkinnosta ja ISO KIITOS elämäntyöstäsi, josta miljoonat ovat saanet nauttia. Taru sormusten herrasta on vaikuttanut lähtemättömästi myös omaan suomenkieliseen kirjoitettuun viestintääni - vaikka se onkin nykyään lähinnä tylsää asiatekstiä ja sähköposteja.
Aurinkoisia loppukesän päiviä!
VESKU
Haltija >> avainten haltija, viranhaltija.
Haltia >> Wendy & Richard Pinin sudenratsastajat, Tolkienin HALTIAT, Hicks & Weissin kirjojen haltiat.
Ihan oikeesti... Kaikki muut koirarodut ja hevosrodut, paitsi suomalaiset on muutettava minun vaatimuksesta HEVOSJIKSI JA KOIRJIKSI!
Onkohan kielitoimiston muutettava myös Haltiatunturin nimi, ja mitkähän siihen olisivat perustelut?!
Lisäksi kannattaa lukea kiistasta Wikipediasta sekä Kari Rydmanin asiaa koskeva blogi: http://karirydman.blogspot.fi/2013/08/haltia-ei-kersti-juva-tehnyt-virhetta.html
Haltiavuori muuten sijaitsee Helsingin Keskuspuistossa.
Suomen murteiden sanakirjassa ilmaistaan joustavasti, että sanan asu on yleensä halti(j)a. Muita asuja: haltee, haltiaa, haltie, haltii, haltja, haltti, haltti(j)a.
Kumpi on oikeassa, kielilautakunta vai miljoona lukijaa?
Tolkienin haltiat ovat aivan erilaisia otuksia kuin esimerkiksi suomalaiskansallisessa perinnössä esiintyvät metsäm- tai muun haltijat. Tottakai niitä pitää kutsuakin eri tavalla!
Minä ainakin pidän örkkini örkkeinä ja uskon, että moni muukin!
Kiitokset hienosta suomennoksesta!
Haltiat oli sarjassamme tiedostamaton neronleimaus. Tolkien itsekin leikitteli kielellä ja teki jopa "mokia" välillä tiedostamattaan.
Riippuu ihan suomen murteesta, lausutaanko sitä jiitä ääneen, kun puhutaan puhtaasti suomalaisen mytologian haltijoista. Haltia-kirjoitusasun tiedostamaton tai ehkä suoraan virheellinenkin valinta oli onnekas sattuma ja rikastutti vain kieltämme lisää. Nyt voi puhua haltioista, jolloin jokainen tietää, että kyseessä on Tolkienin tarkoittamat olennot. Ja kun korostetusti sanoo haltiJat, tarkoitetaan suomalaisen mytologian haltijoita.
Kieli elää, ja hyvä niin. Eihän englantia äidinkielenäänkään puhuvat tiedä onko oikein elvish vai elven, elves vai elfs.
Mistäs me tiedämme, miten kirjojen metakirjoittajat, Bilbo ja Frodo, mursivat ihmisten yleiskieltä - westronia?
Mitä käännökseesi muuten tulee, itse hiukan kevyemmän luokan kielitaiteilijana olen aina pitänyt käännöstäsi paraatiesimerkkinä hyvästä kääntämisestä. Tarkoittaen, että se ei ole ainoastaan käännös, vaan suomennos.
On meinaan yksi harvoista kirjoista, jota melkein mieluummin luen suomennettuna kuin alkuperäiskielellä. Toinen, joka on nerokkaampi ja suorastaan parempi suomeksi on tietty Pahkasikahemmojen suomentama Loru Sorbusten Herrasta.
Tai Aku Ankka. Siinä saavat kääntäjät iloitella ja leikkiä suomella oikein kunnolla, että kukaan alkaa nipottamaan.
Joona
P.S. Sehän olisi vasta ollutkin surkuhupaisaa, jos elffit olisi käännetty tontuiksi. (Saatanan tonttu! Sotken sut suohon! - Lehto)
Olikohan Jouko Vesikansa (yksi NS:n toimittajista) fantasiakirjallisuuden ystävä? Vuonna 1977 ilmestyneessä Nykysuomen oppaassaan "Johdokset" hän päättää tekijännimiä yms. käsittelevän luvun ja- jä-johdoksista:
"- - kyseisiin tekijännimiin rinnastuvat - - haltija ja vartija. Mytologisessa merkityksessä edellinen tosin voidaan kirjoittaa myös j:ttömänä."
Vieläköhän joskus Kielitoimiston sanakirjakin rohkenisi tunnustaa haltia-kirjoitusasun kiistämättömän olemassaolon, pitää sitä perusteltuna tai ei? Vaikka sitten vain ohjauksella haltijaan, kuten Nykysuomen sanakirjassa aikanaan. On ironista, että muoto putosi sanakirjoista juuri samaan aikaan, kun Sormusten herra ja sitä seuranneet fantasiasuomennokset toivat sen entistä yleisempään käyttöön.
Sitä paitsi asujen ”haltija” ja ”haltia” ero on aika puhtaasti ortografinen eli riippuu mielivaltaisesta oikeinkirjoitusnormista. Nykysuomen sanakirjakin muuten kertoo: haltia = haltija. Ei siis tuomitse, vaan kertoo rinnakkaisista asuista.
Kouluaikojeni englanti–suomi-sanakirja, vuodelta 1964, kertoo, että ”elf” on ”haltija, keijukainen”. Selvää on, että keiju(kainen) olisi aivan liian kevyt sana. ”Haltija” ei olisi ollut huono ratkaisu, mutta ”haltia” oli parempi.
On hyvä, että edes kirjoitusasulla erotetaan taruston ”haltia” sanasta ”haltija”, joka voi tarkoittaa esimerkiks asunnon, jonkin oikeuden tms. haltijaa eli hallussapitäjää. Tietysti ”haltia” on samaa alkuperää ja on alkujaan tarkoittanut kuviteltua olentoa, joka on jonkin paikan tms. ”haltija”, hallitsija. Mutta vastaavasti esimerkiksi sanat ”kun” ja ”kuin” ovat samaa alkuperää, ja silti Kotus taistelee niiden pitämisestä erossa innolla, joka olisi paremman asian arvoinen.
”Örkki” oli sekin hyvä ratkaisu. Nykyisin se tuntuu hiukan kevyeltä (örkithän ovat oikeasti karmeita epäinhimillisiä olentoja), mutta se johtunee siitä, että suomennoksesta sana on levinnyt ainakin nörttien kielenkäyttöön kuvaannollisiin merkityksiin.
ja haltia on olento; haltija omistaja IMHO =)
Isäsi oli hyvä Arkkipiispa meille; Irja Askola, toivon, JeesusKristus sanaa koettaa
meille välittää.
Jouni
PS Kersti, elät, olet, syytä olla onnellinen.
D:o
PS2 vastaat, vastaan
D:o2
Toivoisin, että Kielitoimisto harkitsisi uuden suosituksen antamista tässä kysymyksessä, jolloin epätietoisuuskin vähenisi. Halti[j]ahan ei ole johdos kuten lähtijä. Kuten eräässä blogissa näppärästi huomautettiin, auton haltija ei ole sama kuin auton haltia! Toisin kuin Riitta Eronen yritti perustella, ei tässä tapauksessa auto ole haltian hallussa siinä määrin kuin haltijan.
Örkit näyttävät olevan Tolkienin oma systematisaatio saduissa ja taruissa hiiviskelleistä erilaisista otuksista (taas Wikipediasta: 1656 Oxford English Dictionary tuntee sanan orke jättiläistä/peikkoa/hirviötä muistuttavassa merkityksessä), ehkäpä samaan tapaan kuin hän on halti'uutta kehitellyt aika pitkälti erilaiseksi kuin vastaavannimisiä otuksia on aiemmissa tarustoissa kuvattu.
Kiitos Kersti Juvalle käännöksestä, ja onnittelut ansaitusta palkinnosta! (Ja myös kiitos Panu Pekkaselle, joka lienee suomentanut TSH:n runot: suomennokset ovat upeita.)
Mitä tulee haltia-sanaan: kieli on niin kuin sitä käytetään. Se kirjoitusmuoto, jonka (varsinkin ammattilainen) maistaa oikeaksi, on aina oikea.
Anteeksi nyt vain KOTUS, että tällä paikalla sanon näin, mutta kielentutkijoiden ja kielen suhde on samanlainen kuin historiantutkijoiden ja historian. Kummatkin voivat edesauttaa maailmaa ymmärrettävämmäksi, ja hyvä niin, mutta niin kieli kuin historiakin kulkee omia reittejään, säännöistä piittaamatta.
Haltialippu taas oikeuttaisi jonkin keijukaisen tai haltian tai tontun käyttämään kurpitsavaunuja tai joulupukin rekeä matkaamisene.
Hyvä haltia.
Ei haltija, vallitsija.
Minä ainakin korjaan kaikki teksit tuohon malliin.
Latina kun on vanha kieli ja englantiin vahvasti vaikuttanut, tuntuisi luontevalta että tuosta "manalan jumala"-merkityksestä olisi kehittynyt vuoden 1656 sanakirjaan päätynyt sana "orke".
Haltia ja haltiatar ovat asemaa osoittavia sanoja, samaan tapaan kuin valtias ja valtiatar. Siten esimerkiksi luonnon eri osilla on haltioita, joita tulee kunnioittaa.
Haltija ja haltijatar taas ovat hallussa pitäjiä ja toimijoita. Esimerkiksi kodinhaltija hallitse kotia ja pitää siitä huolta, hyvä haltijatar täyttää toiveita hallussaan olevilla taikavoimilla.
Siten haltia Tolkien-käännöksissä oli ja on oikein, koska se osoittaa nimen omaan olennon asemaa Tolkienin universumissa, erotukseksi esimerkiksi ihmisistä.
Kahden erilaisen sanojen takana olevan ajatuksen käytössä olosta vääjäämättä syntyy horjuvuutta. Googlefightissa valtiatar voittaa valtijattaren selvästi 7190 - 211, mutta ajatus valtijattaresta vallita-sanan johdoksena on olemassa. Haltiatar - haltijatar on tasaisempi kisa, 1350 - 919.
Vaikka jälkimmäinen olisi itsensä Finrod Felagundin allekirjoittama Nargothrondissa.
Olet myöskin vastuussa kokonaan uuden käsitteen ujuttamisessa suomeen: "epäkuollut", englanniksi "undead". Ennen TSH:ta tätä sanaa ei suomessa ollut, ja se on mainio termi. Paljon parempi kuin "elävä kuollut" tai "nosferatu". Se on siis olento, joka ei ole kuollut vaikka sen pitäisikin olla, kuten aave, haamu, vampyyri, zombi - tai nazgul.
Sanakirja se vaan ohenee, lalallaaaa.