Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
12.10.2012 13.19
Kansalaisaktivismi kannattaa kieliasioissa
Mutta mitä kaikkea se voisi olla?
Suomen kielen lautakunnan puheenjohtajan Minna-Riitta Luukan mukaan kansalaisaktivismi kannattaa kieliasioissa. Hän korostaa, että suomen kielen tulevaisuudesta huolehtiminen on ”meidän kaikkien yhteinen asia”. Luukka käy Kielikellon kirjoituksessaan läpi lautakunnan toimikautta 2009–2012.
Luukan mukaan lautakuntaa on kolmen vuoden aikana keskusteluttanut muun muassa suomen kielen asema tieteen ja korkeakouluopetuksen kielenä. Yliopistot ovat määritelleet omia strategioitaan, joissa kielellämme on vahva asema, mutta mitä tapahtuu, kun paperit on mapitettu? ”Kielipolitiikka ei ole kunnossa, kun muste on kuivunut strategiatekstistä. Se on kunnossa vasta sitten, kun arkiset teot ja ratkaisut tukevat sitä.”
Arkiset teot ja ratkaisut, siinäpä haastetta, kuten kuuluu sanoa. Ei vain yliopistoväelle vaan meille kaikille.
Yliopistoissa päätöksiä tekevät ihmiset voivat ottaa päätöksissään huomioon myös suomenkielisen tutkimuksen ja suomenkieliset julkaisut: rekrytoinneissa, tutkimuksen arvioinnissa, palkkaneuvotteluissa, rahoituspäätöksissä ja yliopistojen toiminnan laadun arvioinnissa. Esimerkiksi englanninkielinen tutkimus ei saa olla arvokkaampaa sen takia, että se on kirjoitettu englanniksi eikä suomeksi.
Mutta mitä me muut suomenkieliset voimme tehdä suomemme hyväksi? Millaista kansalaisaktivismia voimme harjoittaa?
Ainakin voisimme miettiä, mitä tarkoittaa käytännössä se, mihin viitataan sanalla kansalaisretoriikka. Sana määritellään näin Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalissa: ”Kansalaisretoriikka on uudissana, jolla viitataan kansalaiselle välttämättömään taitoon ilmaista mielipiteensä ja vaikutuspyrkimyksensä siten, että hän kykenee vakuuttamaan muita ihmisiä oman ajattelunsa ja argumentaationsa pätevyydestä. Toisaalta termi viittaa niin ikään kansalaisen kykyyn lukea esiin muiden tahojen vaikuttamispyrkimyksiä erilaisista viesteistä ja medioista.”
Näen kansalaisretoriikassa vahvan kielitietoisuuspainotuksen. On puhuttu myös ”tee se itse” -kielitieteestä: meidän on hyvä oppia erittelemään kielenkäyttöä kriittisesti, niin omaamme kuin muidenkin. Ei vain oikeakielisyyden tai laajemmin kielenhuollon vaan yleisemmin valitsemisen ja vastuunkin näkökulmasta: millaisista aineksista kielenkäyttömme koostuu, mihin sillä pyritään ja miksi?
Kielitietoisen ihmisen kansalaisaktivismi voi viedä pitkälle. Minna-Riitta Luukka nostaa kirjoituksessaan esiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Stroke Unit -tapauksen, josta on kirjoitettu Kotus-blogissa pariinkin otteeseen. Siinähän yksittäisen kansalaisen aktiivisuus johti laajaan kielikeskusteluun ja muun muassa oikeusasiamiehen kannanottoon sekä maailman muuttumiseen, jos näin mahtipontinen arvio tässä sallitaan. Tosin varma ei voi olla siitä, mentiinkö asiassa ojasta allikkoon.
Kantelut ja valitukset on tietysti yksi mahdollinen tie silloin, kun kyse on viranomaisten kielenkäytön valvomisesta. Mutta kansalaisaktivismia voi harjoittaa muutenkin. Minusta yksi hyvä tapa on osallistua rakentavasti erilaisiin kielestä käytäviin keskusteluihin, vaikkapa verkossa, myös muilla kuin kieleen keskittyvillä foorumeilla.
Myös Kotus-blogissa halutaan antaa keskustelulle sijaa. Moni blogimerkintä on pohjimmiltaan kutsu keskusteluun, tiedon, tietoisuuden ja yhteisen ymmärryksen lisäämiseen. Aloitteellisia voivat olla bloggaajien lisäksi lukijat: tarjoamme teille kommentointimahdollisuuden lisäksi mahdollisuutta ehdottaa aihetta.
Monet aihe-ehdotusten perusteella kirjoittamistani blogimerkinnöistä
ovat herättäneet vilkasta ajatustenvaihtoa. Parhaimmillaan blogikeskustelu on monin tavoin opettavaista ja antoisaa. Kiitos! Aktiivista syksyä!
LINKIT
Minna-Riitta Luukan kirjoitus Kielikellossa
Eero Voutilaisen blogimerkintä Stroke Unitista Kotus-blogissa
Vesa Heikkisen blogimerkintä Stroke Unitista Kotus-blogissa
Kansalaisretoriikka-kirjoitus Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalissa
Palaa otsikoihin | 17 puheenvuoroa
Voi tietysti olla, että sairaalaviranomaiset ottivat tuollaisen nimen käyttöön ihan kiusallaan ja osoittaakseen, mitä seuraa, jos kielimiehet rupeavat mestaroimaan terveydenhuollon alalla. Mutta luulisin kuitenkin, että eivät vain parempaakaan keksineet.
Pitäisiköhän säätää laki, että sanan tai ilmaisun kieltäjän pitää myös tarjota järkevä vaihtoehto? Monia termejä on todella helppo kritisoida, jos ei tunne alan tilannetta eikä edes termien merkitystä.
Jos ytimekkyyttä kaivataan, miten olisi "AVH-yksikkö"? Se on jo käytössä useissa sairaaloissa.
Huono puoli on tietysti se, että nimitys ei Stroke Unitin tavoin sellaisenaan avaudu ulkopuoliselle. Toisaalta sairaaloissamme on muutenkin kaikenlaisia yksikkölyhenteitä: PPKL, TK, CCU, RTG, POS jne.
Meillä on Itella, Trafi ja Destia. Ilmeisesti näissäkin nimi näyttää hyvältä, muulla ei kai niin väliä. Pian on kuitenkin taas uusien tuulien aika. Nimet ja logot vaihdetaan paremmin aikaan sopiviksi, kuten asia sitten hienosti esitellään.
Totta kai kieli muuttuu ja uusia sanoja syntyy. Hyvä niin. Ei sitä kuitenkaan tarvitse kaikkea niellä mitä eteen tuodaan. Kaikki ei kuitenkaan muutu, Posti on jatkossakin Posti. Mainosala ei ehkä sittenkään ole kaikkivoipa.
Aivoverenkiertohäiiö kertoo niin maallikolle kuin lääkärillekin, minkälaisesta vaivasta on kyse.
Nämä Itellat (rimmaa mitellan kanssa - sen muistan ensiapukurssilta) ja Destiat (onpas kohtalokasta) vat sitten ihka oma juttunsa. Mokomien keksijöillä sietäisi kyllä luettaa Kjell Westön romaanista "Missä kuljimme kerran" se kohtaus jossa joku antaa hammastahnalle nimen Rectal.
Tietysti ns. läpinäkyvä nimi on parempi kuin mitäänsanomaton, JOS vaihtoehtojen ominaisuudet ovat muuten samat. Mutta tässä jo pituuseron melkoinen. Kuvittelepa teksti, jossa yksikkö mainitaan vaikkapa vain joka toisessa virkkeessä.
Älyttömän pitkät nimet eivät vain toimi. Muinaisessa Neuvostoliitossa annettiin instituutioille kymmenenkin sanaa pitkiä nimiä. Ei niitä koskaan käytetty muualla kuin liturgisessa puheessa. Niiden sijaan käytettiin alkukirjain- tai muita lyhenteitä, jotka nekin saattoivat pahimmillaan olla pitempiä kuin järkevä nimi saisi olla.
”Aivo” olisi muuten hyvä paitsi että se on epäsuomea (”aivot” on suomessa plurale tantum -sana) ja että se johtaisi raskaasti harhaan. Stroke-yksikössä ei toki hoideta kaikkia aivoihin liittyviä asioita – ei aivokasvaimia, ei aivoperäisiä eli psyykkisiä sairauksia jne.
Siis:
- kirjoitetaan ja lausutaan Stroke-yksikkö?
- kirjoitetaan Stroke-yksikkö ja lausutaan strouk-yksikkö?
- kirjoitetaan ja lausutaan Stroke Unit?
- Kirjoitetaan Stroke Unit ja lausutaan stroukjuunit?
Kun aivoverenkiertoyksiköiden palveluja tarvitsevat kansalaiset ovat vielä toistaiseksi sitä ikäluokkaa, joka on koulussa oppinut nykyisen valtakieli englannin sijaan ruotsia ja saksaa, ei asia ole käyttäjien kannalta ollenkaan itsestään selvä.
Oma 85-vuotias äitini oppi sen vähän englantia mitä osaa aikanaan lastensa koulutehtävien sanakokeita kuulustellessaan, ja sen kirjoitustavan, ei englannin lausumistavan perusteella. Joten hän lausuu Stroke Unitin Stroke unit.
Suomessa kuitenkin kun asutaan ja suomea puhutaan ja kirjoitetaan, suoraan englannista otetut sanat ovat ongelmallisia.
Hoitohenkilökunta kyllä tietää mitä siellä tehdään, ja heidän kannaltaan on samantekevää onko nimitys olevinaan jotenkin kertova vai vain "U12".
Sen sijaan voisi vähentää vanhaemäntä Virtasen stressiä, jos hän osaisi ymmärrettävästi kertoa tyttärelleen mihin halvauskohtauksen saanut vanhaisäntä Virtanen vietiin yrittämättä tavata tuota omituista mongerrusta.
Ennen 1960-lukua syntyneet eivät välttämättä ole lukeneet koulussa mitään vieraita kieliä - ja englannin yleiskielen taitoinen, mutta ei lääkäri (esim. minä) yhdistää tuon sanan "stroke" ENSISIJAISESTI sydänkohtauksiin. Kuolinuutisissa "died of stroke" on tyypillinen tapa kertoa että kuolinsyy oli sydäninfarkti.
Miten niin luonnollinen?
Englannin kieli ei koskaan ole mitenkään luonnollista suomen seassa. Jos muuta väität on suomenkieen tajusi pahasti heikentynyt (kuten tuntuu tapahtuneen lääkärikunnalle Lönnrottiin verrattuna).
unit = yksikkö, mittayksikkö, osasto, kappale, yksikkö-.
Onko stoke unit siis viivayksikkö, viivakappale, vinoviivaosasto, iskukappale, lyöntimittayksikkö vai yksikköuintityyli?
Kukaan ei ole esittänyt parempaakaan vaihtoehtoa, eikä taida pystyä esittämään, joten ilmeisesti sitten sopii keskittyä parhaan vaihtoehdon vastustamiseen.
Niille, jotka tavaavat sanakirjoja ja kopioivat niiden sisältöä tänne, lienee syytä vihjata, että kieli sietää valtavan määrän monimerkityksisyyyttä. Riittää näet, että sana on käyttöyhteydessään tarpeeksi yksiselitteinen. Ja sanojen merkitykset ovat aina konventionaalisia.
Suomen kielessä toimii ihan hyvin se, että ”teippi” tarkoittaa tietynlaista tarranauhaa, vaikka se on peräisin englannin sanasta ”tape”, jolle löytyy sanakirjasta leegio merkityksiä, mukaan lukien ’nauha’ aivan yleisesti. Siksi on turha selitellä myöskään sitä, mitä kaikkea ”stroke-yksikkö” jonkin logiikan mukaan *voisi* tarkoittaa.
ammoin puhuttiin slaakista tai halvauksesta, ehkä ne ymmärrettäisiin nykyäänkin yleisesti paremmin kuin infarkti tai hypoksia mitkä lääketieteellisesti olisivat sekä aivoja että sydäntä koskevat asialliset nimitykset.
siis mikä neuvoksi? Aivoinfarkti/-verenvuoto-yksikkö kuvaisi ehkä paremmin osaston toimintaa ja ihmiset ymmärtäisivät paremmin mistä on kyse.
"Suomen kielessä toimii ihan hyvin se, että ”teippi” tarkoittaa tietynlaista tarranauhaa, vaikka se on peräisin englannin sanasta ”tape”..."
Huomaatko yhden tietyn eron teipissä Strouke ynittiin nähden?
Henkilökohtaisella tasolla olen itse ylläpitänyt omaa suomen kielen taitoani muun muassa lukemalla vaihtelevasti erilaisia tekstejä. Yksi pitkäaikaisimmista harrastuksistani on ollut perinteisten kirjeiden kirjoittaminen käsin. Jokin siinä ajaa huolitellumpaan kirjakieleen, kuin esimerkiksi sähköpostiviestiä kirjoittaessa. Kirjeitä tai vaikka päiväkirjaa kirjoitellessa oman kielen sujuvuuteen on tullut kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota. Oma lajinsa ovat olleet opintoihin liittyvien tieteellisten tekstien kirjoittaminen, jolloin kielioppiin ja ilmaisun selkeyteen on tullut panostettua erityisen paljon.
Ilahduttavaa on, että esimerkiksi kansan- ja työväenopistoissa on usein tarjonnassaan erilaisia ilmaisuun ja puhe- ja kirjoitustaitoon liittyviä kursseja, joihin asiasta innostuneet voivat ottaa osaa. Viime aikoina olen pysähtynyt kuuntelemaan suomenkielisen nykymusiikin sanoituksia hiukan tarkemmin kuin olen tavallisesti tehnyt. Niin ikään ilahduttava havainto oli huomata suomen kielen rikkautta ja jopa murteiden esille nostamista esiintyvän sanoituksissa tänäkin päivänä. Muutin käsitykseni siitä, että monien laulujen ilmaisuvoima muka paranisi englannin kielen myötä.
Olen keskustellut englanniksi opiskelleiden äidinkieleltään suomenkielisten kanssa, jotka ovat olleet sitä mieltä että suomenkieli on ilmaisultaan moniulotteisempi kieli kuin englanti. Tällaista on toki vaikea arvioida ellei ole täydellisesti kaksikielinen. Itse olen pohtinut nimenomaan suomenkielisten sanojen lausumista verrattuna englantiin. Mielestäni suomenkieliset sanat ovat vaikeampia ja moniulotteisempia ja se tuo erityisesti lauluihin todella kiinnostavan sävyn ja haasteen. Väittäisinpäs että suomenkielisessä pop-musiikissa turvaudutaan vähemmän pelkkiin laulujen täydennys jollotuksiin (Yyyeeaaah wowwowwow...) kuin englanninkielisessä pop-musiikissa... Mutta tiedostan sen että tietyt asiat suomenkielellä kirjoitettuna kuulostavat äärimmäisen typeriltä verrattuna englanninkieleen... Tosin en kyllä mene näissä tapauksissa takuuseen englanninkielisenkään sanoituksen laadusta.
On tietysti tilanteita, joissa äidinkielen käyttö vaatii enemmän ponnistelua, jos johonkin asiaan on tutustunut vieraalla kielellä, eikä yksinkertaisesti tiedä, miten asia ilmaistaan suomeksi. Voi jopa olla ettei sitä sanaa ole suomeksi, ja se pitäisi onnistua kehittämään. Leperchaun? Fae?
(Nuo olivat kelttiläisen mytologian hahmoja.)
Eri kielistä tulee erilainen tunnelma, kieltämättä. Miltä kuulostaisi chanson englanniksi? Pläh. Tai flamencolaulu. Ja tietynlaiseen raskaaseen rokkiin sopii saksankieli kuin nyrkki silmään.