On absurdia kirjoittaa tieteellinen julkaisu kielellä, jota alle promille alan tutkijoista ymmärtää. Jos sellaista halutaan harrastaa, kannattaisi miettiä uudestaan, miksi julkaisuja ylipäänsä tehdään.

Akateemisten ansioiden lisääminen näennäisjulkaisuilla ei ole yhteiskunnalle hyödyllistä. Jos halutaan julkaista jotain yhdentekevää tai huonosti tehtyä "tieteellisenä julkaisuna", on toki sen tekijän kannalta kannattavaa tehdä se Perä-Hikiän yliopiston julkaisusarjassa suomeksi. (Vielä parempi olisi, jos yliopisto hyväksyisi Perä-Hikiän Takakorven kylän murteen käytön.)

Kansainvälisyyden vaatimus on pelkästään myönteinen asia, sillä se on kaiken tieteenteon edellytys. Jos ei julkaise englanniksi, on auttamattomasti sivussa tiedeyhteisöstä, joka on nykyisin kansainvälinen ja englanninkielinen.

Se että tiedeyhteisö on kansainvälinen yhteisö, ei kuitenkaan ole mikään peruste sorsia suomea suomalaisen tieteen kielenä. Itse asiassa jokaista tieteentekijää pitäisi kannustaa laatimaan jokaikisestä englanninkielisestä tekstistään suomenkielinen versio; tulisipa samalla mietityksi, miten muotoilla sanomansa suomeksi ja kenties kehitetyksi suomenkielistä alan terminologiaa. Kuka siinä voisi hävitä? Ei kukaan!

Valitettavasti tosiaan vain ieni osa ns. laajasta tiedeyhteisöstä osaa suomea, joten varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia harvoin kannattaa (varsinikaan pienemmillä aloilla) julkaista suomeksi.

Mieleen tulee pari poikkeusta: suomeen ja sen sukukieliin keskittyvä tutkimus (jos fennougristi ei ota selvää suomesta ja unkarista, niin eipä taida olla pätevä), ja jotkin muut nimenomaan Suomeen keskittyvät alat (monet lakitieteen osat tulevat mieleen). Myös jos aihe on niin selkeästi suomeen liittyvä että siitä kiinnostunut ulkomaalainen tutkija katsoo parhaaksi alkaa päntätä sijamuotoja tai heittää hanskat tiskiin niin suomeksi julkaiseminen on järkevää.

Toinen asia sitten on, että suomeksi pitäisi kyllä alalta kuin alalta julkaista joko omana työnä tai käännöksinä alan kuin alan perusteokset opiskelijoiden ja suuren yleisön käyttöön.

Toisaalta sekään asenne jonka mukaan mitään suomenkielistä ei tarvita ja on "Perähikiältä" on jokseekin järjetön.

Vieläko voidaan puhua "kansallisista tieteistä"?

Niin tai näin, mutta kyllä useimmat kotimaiseen kirjallisuuteenkin liittyvät tutkimukset kannattaa julkaista suomeksi.

Ja eräät Suomen poliittiseen historiaan liittyvät suomenkieliset väitöskirjat ovat olleet tietokirjojen myyntitilastojen kärjessä.

Tuskin niillä muunkielisinä olisi ollut mainittavaa kysyntää tiedepiireissäkään.

Laura Katajan puheenvuoroon liittyen:

Suomalais-Ugrilainen Seura on julkaissut vuodesta 1901 lähtien saksaksi aikakauskirjaa Finnisch-ugrische Forschungen. Viime aikoina on otettu mukaan myös englannin- ja ransakankielisiä artikkeleja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnisch-ugrische_Forschungen

Laura Kataja kirjoittaa: ”varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia harvoin kannattaa (varsinikaan pienemmillä aloilla) julkaista suomeksi”. En ymmärrä varaumia, sillä jos kyse on tieteellisestä tutkimuksesta, niin kyllä suomalaisenkin lukijan voi olettaa osaavan englantia, olipa aihe miten suomalainen tahansa. ”Kansallisten tieteiden” kehitystä ei suinkaan edistä sellainen umpioituminen, että ulkomaalaiset tutkijat eivät edes voi lukea tutkimuksia, elleivät ensin opettele suomea. (Ajopuuteoriakin olisi upotettu paljon aikaisemmin, jos ei olisi pitänyt odottaa ulkomaista tutkijaa, joka sattuu osaamaan suomea.)

Mutta jos olemme yhtä mieltä edes tuon varauksellisen lausuman mielessä, niin mistä ”tieteellisestä julkaisutoiminnasta” tässä sitten puhutaan? Kun pitää kuitenkin kirjoittaa englanniksi, niin keille ja mitä varten tehtäisiin suomennos? Senkin ajan, joka kuluu suomentamiseen, voisi käyttää oikean tutkimuksen tekemiseen tai vaikka rentoutumiseen.

Tarkoitetaanko tässä ns. popularisointia? Se taas on yleensä ihan eri ihmisten heiniä kuin tutkimuksen tekeminen. Ja se on kaupallinen kysymys, ei tiedepoliittinen. Valitettavasti suomalainen ostava yleisö ei ole kovin kiinnostunut populaaritieteestä. Sille tuntuvat kelpaavan jopa huonosti suomennetut tanskalaiset yms. kuvalehdet, joissa tiedettä on enintään nimessä.

Jos tieteen popularisointia halutaan tukea, niin se on ihan eri asia kuin tiedejulkaisut ja yliopistojen rahoitusmallit. Sitä paitsi popularisoinnissakin englanti on toimivin kieli. Tarvittaisiin aika paljon rahaa, jos haluttaisiin suomenkielinen vastine esimerkiksi Scientific Americanille.

Miksi julkaista englanniksi kun on käytössä sivistyskiäliäkin kuten ranska ja saksa?

Hemulille: Mainitsin nimenomaan opiskelijat. Vaikka ensisijaiset tieteelliset artikkelit julkaistaisiinkin maailmankielillä, niin perusteoksia pitää löytyä suomeksi sen verran että opiskelijat voivat oppia alansa peruskäsitteet myös suomeksi, jo ihan siksi että opiskelu kuitenkin tapahtuu (ja pitää tapahtua) pääasiassa suomeksi, ja siihen popularisointiin tarvitaan mieluiten vakiintunut alan terminologia.

Ja heti kun tieteenalalla on muuta kuin "akateemista mielenkiintoa" niin siitä pitää pystyä puhumaan myös ns. suuren yleisön kanssa (lääketiede on hyvä esimerkki).

"Senkin ajan, joka kuluu suomentamiseen, voisi käyttää oikean tutkimuksen tekemiseen tai vaikka rentoutumiseen."

Mutta se aika joka menee oman ajattelun ja työn tulosten englanniksi kääntämiseen ei tietenkään ole mistään pois.

Laura Kataja, keskustelu koskee tiedejulkaisemista. Tieteellisiä julkaisuja ei tehdä opiskelijoille vaan tutkijoille ja tutkimuksen tuloksia soveltaville insinööreille ym. Oppikirjat eivät ole tiedejulkaisuja.

Popularisointi on sitten vielä jotain ihan muuta. Se on Suomessa retuperällä siitä huolimatta, että keinotekoista suomeksi julkaisemista on kovasti tuettu. Tieteen popularisoinnin suurimmat ongelmat eivät todellakaan ole siinä, onko käytettävissä alan suomenkielinen "terminologia".

Vakiintunut alan termistö on lähes joka alalla englanninkielinen. Jos vaaditaan suomenkielisten termien käyttöä, se merkitsee vakiintuneisuuden *horjuttamista*. Muun lisäksi löytyy yleensä vähintään pari eri porukkaa, jotka muita paremmin tietävät, mitä termejä suomeksi pitäisi käyttää.

Mistä tieteellisestä julkaisutoiminnasta siis on kyse? Halutaanko julkaista oppikirjoja ja tieteen popularisointia suomeksi ja *kutsua* sitä "tiedejulkaisemiseksi"?

Tutkijoille vai kielipoliitikoille? Hyvä kysymys, nimittäin jos lähtökohta on se, että tutkiminen ja suomen kielen kehittäminen ovat toinen toisensa poissulkevia asioita.

Miksi olisivat? Kansainvälinen tiede elää englanniksi, mutta ei sen tarvitse sulkea pois mahdollisuuksia puhua ja lukea suomeksi tieteen tuloksista. (Riippumatta siitä, millaisia kielipoliittisia päätöksiä Julkaisufoorumissa muhii.)

On naiivia kuvitella, että suomalaisetkaan tieteen tekijät keskustelisivat keskenään kotoperäisin nimin asioista, joille on olemassa vakiintuneet kansainväliset termit, mutta jos tieteen tuloksista haluaa kertoa muille suomalaisille (ja miksi ei haluaisi), olisi hyvä, jos olisi hallussa kieli, jolla puhua.

Suuren osan suomalaisista voi jo olettaa ymmärtävän englantia, mutta riitääkö se perusteeksi olla kirjoittamatta suomeksikin?

Veikkaan, että suuri osa suomalaisista haluaa, erinomaisesta englannin taidostaan huolimatta, yhä lukea ja kuunnella suomea.

Todellinen kielipoliittinen pähkinä on se, miten saada purettua ajattelumalli, joka estää suomalaisia myöntämästä pystyssä päin, että he haluavat lukea ja kuulla suomeksi, jos siihen vain on mahdollisuus.

(henkilölle joka ilmeisesti vahingossa kirjoitti minun nimeni nimimerkikseen tarkoittaessaan ilmeisesti puhutella minua - jokseenkin hämäävää - Hemuli?)

Yhdyn tässä pitkälti siihen, mitä etunimikaimani tuossa jo esitti ja totean lisäksi, että - riippuen tietysti alasta - oppikirjan ja tieteellisen julkaisun raja voi olla hyvinkin häilyvä. Tutkijankoulutukseen tähtäävillä (etenkin pienillä) aloilla opiskelija voi hyvinkin varhain päätyä käyttämään tieteellisiä julkaisuja oppikirjoinaan - omaa kokemusta on itämaisista kielistä - jonkin kielen kielioppi oli samalla tämän kielen perustutkimus.

Ja se että jonkin tieteenalan suomenkielinen termistö on horjuvaa, ei nimenomaan tarkoita, että sitä ei pitäisi käyttää. Nimenomaan horjuvana se pysyykin, jos sitä ei kukaan käytä.

Laura kirjoitti: "Todellinen kielipoliittinen pähkinä on se, miten saada purettua ajattelumalli, joka estää suomalaisia myöntämästä pystyssä päin, että he haluavat lukea ja kuulla suomeksi, jos siihen vain on mahdollisuus."

Siinä onkin suuri pähkinä. Missähän on eniten sellaisia suomalaisia, jotka eivät moista myönnä?

Mutta jos tieteellisestä tutkimuksesta puhutaan, ja siitä kai tässä yrittää olla puhe, niin en minä todellakaan halua lukea ja kuulla suomeksi uusimmista tuloksista - niillä harvoilla erikoisaloilla, joiden tuloksia oikeasti pystyn ymmärtämään. Tunnen niiden alojen termistön englanniksi, suomenkielinen ei minua edes kiinnostaisi. Ja jos sattuisi joku suomalainen löytämään uutta niillä aloilla, lukisin tuloksista mieluiten sen jälkeen, kun raportti on käynyt läpi tieteellisen arviointiprosessin. Jos nyt joku hassu suomenkielinen sattuisikin olemaan kyseisillä aloilla, niin tuskin löytyisi toista suomea osaavaa, ainakaan jäävitöntä, arvioijaksi.

"Vakiintunut alan termistö on lähes joka alalla englanninkielinen. Jos vaaditaan suomenkielisten termien käyttöä, se merkitsee vakiintuneisuuden *horjuttamista*."

Itseasiassa, englannin kielinen sanasto taitaa olla aika uusi, vain kymmenniä vuosia vanha ilmiö ja vieläpä alariippuvainen. Joten puhuminen lähes joka alasta ja horjuttamisesta taitaa on aika lyhytnäköistä pakkoenglantipropagandaa.

Nimimerkille Onko noin: Kyllä useimmilla ja ainakin vähänkään vakiintuneemmilla tieteenaloilla uusikin terminologia tulee edelleen pääasiassa ns. klassisista kielistä (latina ja muinaiskreikka), nykyään kyllä usein englannin kautta. Loppu on sitten sekalaisista lähteistä ja eri kielistä, myös henkilönnimistä (Higgsin bosoni, Downin syndrooma).

Onkohan täällä suomenkielisen terminologian vastustajilla se mielikuva että suomalainen termi tarkoittaisi aina "sähkälehitutähystimen" ja "sisäeronnon" tapaisia omia muodostelmia? Paljon useammin on kyse siitä, että puhutaan esim. syndroomasta eikä "syndromesta" jolloin ei suomenkielisessä tekstissä koko ajan tarvitse ihmetellä miten taivutuspäätteet lisätään tai sana äännetään..

Edelleenkään ei ole esitetty yhtään hiukankaan kestävää perustelua sille, miksi *tieteellistä tutkimusta* pitäisi julkaista suomeksi. Asiaan sekoitetaan opetus, oppikirjat, popularisointi jne.

Laura Kataja taisi viitata johonkin assyrian tms. kielioppiin, joka on tieteellinen julkaisu ja jota samalla käytetään perusoppikirjana koska muutakaan ei ole. Hiukkasen epätavallista, joskin varmaan todellista, mutta pitäisikö siitä päätellä, että julkaisu olisi pitänyt kirjoittaa suomeksi? Olisi se ehkä ollut kivaa Suomen molemmille assyriologian opiskelijoille, mutta melkoinen menetys assyriologian tutkimukselle.

Tieteellisten yhteisöjen ei ylipäänsä pitäisi hyväksyä suomenkielisiä esityksiä tieteellisiksi tutkimuksiksi, koska kansanvälinen tiedeyhteisö ei voi niitä kritisoida ja hyödyntää. Poikkeuksena voitaisiin ehkä sallia suomen kielen käyttö suppeasti suomen kieltä, Suomen paikallishistoriaa tms. koskevissa tutkimuksissa edellyttäen, että niiden englanninkielisissä abstrakteissa selvästi kuvataan, mitä on tutkittu ja mitä löydetty. (Kovin usein abstrakteista eväti, varsinkaan humanistisilla aloilla, ilmene tutkimuksen olennaiset tulokset.)

"Edelleenkään ei ole esitetty yhtään hiukankaan kestävää perustelua sille, miksi *tieteellistä tutkimusta* pitäisi julkaista suomeksi."

Et itse ole esitellyt yhtään hiukkaakaan kestävää perustelua sille miksi "tieteellistä" tutkimusta pitäisi julkaista nimenomaan englanniksi.

"Tieteelliset seurat paheksuvat - -". Näinköhän? Joukko lähinnä humanististen alojen yhdistyksiä on julkaissut kannanoton, joka vastustaa *Tieteellisten seurain valtuuskunnan* Julkaisufoorumi-hanketta.

"Tieteellisten seurojen kannanotto" on suomalaisen tiedemaailman sisäinen kapina, jonka kärki suuntautuu sitä vastaan, että kansainväliset julkaisut arvostetaan korkeammalla kuin suomalaiset.

Oletettavasti kannanotto edustaa seurojen *vähemmistöä*, vaikka sille onkin kovasti haettu julkisuutta "tieteellisten seurojen" kantana. Enemmistöhän voisi ajaa asiaansa valtuuskunnassa ja ohjata Julkaisufoorumia tai vaikka lakkauttaa sen.

Lähdetiedot kertovat usein paljon. Etenkin niiden puute. Nyt piti seilailla verkon merellä vähän aikaa, ennen kuin itse kannanotto löytyi. Sivulla http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisufoorumi-yhteiskannanotto on lyhyt kuvaus ja linkki kannanottoon PDF-muodossa. Autenttisuudesta en tiedä.

"Nimimerkille Onko noin: Kyllä useimmilla ja ainakin vähänkään vakiintuneemmilla tieteenaloilla uusikin terminologia tulee edelleen pääasiassa ns. klassisista kielistä (latina ja muinaiskreikka)..."

Nykyään suomalaiset ovat sen verran historiattomia ja pakkoenglannitettuja, etteivät tiedä moisten kileten olemassaolosta mitään...

Miksi täällä käytetään asteriskejä ilmausten ympärillä: *tieteellistä tutkimusta*?

Ovatko ne tarkoittavinaan lainausmerkkejä vai mitä? Eikö niitä löydy kirjoittajien viestintävälineestä? Vai onko ne tarkoitettu korvaamaan jotain muuta korostusta, kuten kursivointia tai lihavointia?

Lähteistäjä, kiitos lähdetiedosta. En kuitenkaan vähättelisi sen enempää mukana olevien seurojen määrää (60) kuin laatuakaan. Tieteellisten seurain valtuuskuntaa kuuluu 260 jäsenseuraa.

http://www.tsv.fi/

Tulipa tässä yhtäkkiä mieleeni sellaiset käsitteet kuin kohderyhmä ja julkaisun tarkoitus.

Selvähän se, että ansiokaskin julkaisu jää vaikutuksiltaan vähäiseksi, jos lukijakunta ei ymmärrä sen kieltä. Toisaalta kieliasu yksin ei tee vielä julkaisusta ansiokasta.

Melko varmaa on se, että jos tieteen tuloksista haluttaisiin kirvoittaa keskustelua Suomessa tai niistä haluttaisiin kertoa suomalaiselle yleisölle, silloin suomi olisi onnen omiaan viestintävälineenä.

Tiedettäkään ei tehdä tyhjiössä. Kuten tästäkin viestiketjusta käy ilmi, se on väistämättä sidoksissa muuhun ympäröivään todellisuuteen. Ja vaikka tieteet ovat perustaltaan enemmän tai vähemmän kansainvälisiä kaikki (tiedon universaaliuden tai ainakin tiedon kommunikatiivisuuden vaade jo yksin pitää tästä huolen), ne ovat myös kansallista toimintaa. Näin on myös esimerkiksi Englannissa.

Jos ja kun englanninkieliset julkaisut on rankattu korkeimmalle, tarkoittaa se sitä, että kunnianhimoinen tutkija hylkää ne aiheet, jotka eivät englanninkielistä tieteenharjoittamista kiinnosta. Eli sitten esimerkiksi politiikan tutkija jättää agendastaan kansallisen poliittisen kulttuurin ja tutkii vaikkapa brittiläistä luokkayhteiskuntaa, mikä tietysti itsessään on hyvä ja tärkeä tutkimuksen aihe.
Mutta kun kysytään, miksi tieteen tuloksia pitäisi julkaista kotikielillä, olisi kysyttävä saman tien, miksi ei pitäisi julkaista kotikielillä. Kun kysymystä kärjistää, joudutaan pohtimaan, miksi ihmeessä Suomen valtion pitäisi tukea tieteellistä toimintaa, jos julkinen valta on vain antava osapuoli eikä saa käyttöönsä esimerkiksi tuoreinta ja parasta saatavilla olevaa tietoa omien asioidensa hoitamisessa tarvittavien päätösten perustaksi?

Lisäksi kansainvälisiä luokituksia tutkittaessa on huomattu, että korkeimmat luokat tapaavat mennä review-julkaisuille, siis sellaisille tahoille, joissa kommentoidaan ja popularisoidaan ja referoidaan joidenkin toisten jo tekemiä tutkimuksia. Tämä on havaittu varsinkin luonnontieteissä. Jos ja kun luokituksia käytetään rahanjaon perustana, perustutkimus alalla kuin alalla jää aika heikolle.

Tietysti voi väittää, että mittari ei ole syyllinen siihen, että sitä käytetään väärin. Joku tutkija totesi tähän, että jossain määrin herra nimeltä Kalashnikov on vastuussa siitä, mitä hänen kehittämällään aseella on tehty. Tämä tiedon arvovapautta ja tieteellisen tiedon käyttöä (kuka on vastuussa?) koskeva keskustelu ei lakanne milloinkaan, mikä on hyvä asia. Toisin sanoen kysyn, eikö mittaria laadittaessa ole kuitenkin hyvä olla valppaana ja varuillaan, ja valmius sen muuttamiseen on oltava myös? Mittarihan on itsessään jo alun alkaen tiedepoliittinen asia, eikä sen ole muuta väitetty olevankaan.

Tieto on arvokas asia, sitä kukaan ei ole kiistämässä. Tieto on myös valtaa, ja se, kuka sen äärelle pääsee ja kuka päättää esimerkiksi, mikä on julkaisukelpoista mikä ei, voi määritellä myös relevantin tiedon kriteerit. Tämän hetken maailmassa korkeimmalle on rankattu lähinnä englanninkielisiä tiedejulkaisuja. Tietävätkö englanninkieliset isoa bisnestä tekevät kustantamot, mikä on universaalisti laadukasta tietoa? Itse epäilen tuota, kaikilla osaamillani kielillä, ja arvelen, että myös niiden toimintaa motivoivat paljoltikin muut syyt kuin tieto ja tiede.

Laura kirjoitti taidokkaasti viestissään "juupas eipäs", vaikka ei vastannutkaan kysymykseen, miksi tieteellisiä tutkimuksia pitäisi julkaista suomeksi. Epäselväksi kuitenkin jäi, mikä tieteellisen julkaisun kohderyhmän pitäisi olla.

Eiköhän sen pitäisi koostua ensi sijassa saman erikoisalan tutkijoista, toissijaisesti laajemmin saman tieteenalan tutkijoista sekä muista tutkijoista ja tutkimuksen käytäntöön soveltajista, esimerkiksi insinööreistä, suunnittelijoista ym. Mikähän päätelmä voidaan tehdä siitä, millä kielellä on parasta kirjoittaa?

Tieteen tuloksista kertominen on popularisointia, joka on haastavaa työtä mutta aivan eri työtä kuin tutkimus tai tieteellisten artikkelien kirjoittaminen.

Miksi tieteen tuloksista pitäisi keskustella? Pitäisikö kansan voida demokraattisesti päättää, mikä on totuus jostakin asiasta, joka on tieteellisesti selvitetty? Ehkä ratkaista koulukuntariita?

Hemulille (ja vähän tietysti muillekin): tieteellisen julkaisun kohderyhmä tietysti vaihtelee. Usein se on yksinkertaisesti muut saman alan tutkijat (ja osittain opiskelijat), mutta usein kattaa myös ns. suurta yleisöä, poliittisia päättäjiä, jne.
Se onko varsinaista tieteellistä perustutkimusta järkeä julkaista suomeksi, riippuu kyllä ihan alasta. Kuten sanottu, fennougristin olisi aihetta kyetä lukemaan suomen- ja unkarinkielisiä julkaisuja (esimerkki itämaisista kielistä: varteenotettavaa perustutkimusta julkaistaan jonkin verran hepreaksi, siinähän noiduin heidän omakielisiä kielioppitermejään - tyyppiä "alus ja maine"), samoin esim. lakitieteessä ja muissa ns. kansallisissa tieteissä voi osittain hyvin julkaista suomeksi.
Luonnontieteellisillä aloilla on lisäksi usein se näköharha että vain englanniksi julkaistaan. Myös etenkin ranska ja saksa, osin varmasti myös venäjä ovat varteenotetavia kieliä - ja monella alalla tuntuu kansainvälisesti olevan erikielisiä koulukuntia jotka puhuvat toistensa ohi.
Kansainvälisyys ei tarkoita pelkkää englantia. Esimerkiksi voisin kertoa hupaisan tilanteen kongressista: esitelmöitsijä (muuten norjalainen) puhui saksaa. Hänelle esitettiin kysymyksiä englanniksi ja ranskaksi. Hän vastasi niihin saksaksi. Keskustelu oli järkevää.

"...tutkimuksen käytäntöön soveltajista, esimerkiksi insinööreistä, suunnittelijoista ym. Mikähän päätelmä voidaan tehdä siitä, millä kielellä on parasta kirjoittaa?

Ilmiselvästi sillä kielellä jota soveltaja osaa ja haluaa käyttää eli Suomessa suomeksi muualla jollain muulla kielellä (kuin englannilla).

Lauri Kataja kirjoitti, että tieteellisen julkaisun kohderyhmä vaihtelee. Niin, alan mukaan. Mutta jos kohteena ovat "suuri yleisö, poliittiset päättäjät, jne.", kyseessä ei enää ole tieteellinen julkaisu, sillä suurella yleisöllä jne. ei ole mitään edellytyksiä ymmärtää edes tutkimuksen lähtökohtaa.

Pieni esimerkki. Se, mitä koulussa opetetaan matematiikkaa, lukion pitkä matematiikka mukaan lukien, ulottuu suunnilleen sille tasolle, joka matematiikassa saavutettiin 1600-luvulla. Ja suuresta yleisöstä suurin osa ei tietenkään hallitse matematiikkaa edes lukion pitkän matematiikan vertaa. Kuinka paljon siis jokamiehen voi olettaa ymmärtävän 2010-luvulla kirjoitetusta matematiikkaa koskevasta tutkimuksesta?

Toinen esimerkki. Seuraavassa umpimähkäisesti valittu tuoreen väitöskirjan otsikko: "Metacarpophalangeal arthroplasty and partial wrist fusion as a surgical treatment in rheumatoid hand disease". Paljonkohan jokamies ymmärtäisi edes vaikka otsikko suomennettaisiin "Metakarpofalangeaalinen artroplastia - -"?

(Väitöskirjathan eivät ole varsinaista tieteellistä tutkimusta, vaan opinnäytteitä, jotka ainakin periaatteessa osoittavat kykyä tehdä tieteellistä tutkimusta. Tosin kiertää huhuja väitöskirjoista, joissa olisi saavutettu tieteellisesti merkittäviä tuloksia. Mutta väitöskirjan on tarkoitus olla suhteellisen laajan kohderyhmän ymmärrettävissä, ei vain tietyn tieteen tietyn erityisalan.)

Jos Laura Kataja on noitunut sitä, että perustutkimuksen kieli on ihan hepreaa, niin kuinka paljoa enemmän maailman tiedeyhteisö alkaisi noitua, jos suomalaiset tutkijat alkaisivat nykyistä enemmän julkaista suomeksi? (Heprean osaajia lienee maailmassa tuplasti suomen osaajiin verrattuna.) Olettaen tietysti, että sisältö ja tulokset ovat jotenkin relevantteja. Toki jos tutkimuksen sisältö ei kuitenkaan kiinnostaisi muuta maailmaa, niin silloin kielellä ei olisi merkitystä.

Tieteellisenä tutkimuksena voidaan siis julkaista juttuja suomeksi, jos niiden sisällöllä ei ole tieteellistä merkitystä.

Laillaan huvittavalta tuntuu seurata kiistelyä tieteellisen tutkimuksen kielestä. Niin ikiaikaiselta kuulostaa argumentointi suomen kielen käyttöä vastaan. Mitä kirjoittikaan Rietrikki Polen ensimmäisen suomenkielisen väitöskirjan päätössanoiksi vuonna 1858: "Kansallisuutemme ja sivistyksemme vaatimus on myös se, että tieteitä viljeltäköön Suomessa suomen kielellä. Niin kauvan kuin ne puhuvat maassamme muukalaiskieliä, täyttää Suomen kansa vaillinaisesti kutsumustansa maailman historiassa. Teroittakoon etenki tämä Suomen oppivassa nuorisossa toimellista rakkautta omaan kieleemme, omaan kirjallisuuteemme, omaan kansaamme, omaan kansallisuuteemme." Ehkä tämä kelpaa perusteluksi Hemulillekin. Onhan suomen kieli sentään yksi unionin virallisia kieliä. Toinen asia on, että etevät ja uutta luovat väitöskirjat voitaisiin sitten parannettuina kääntää ja julkaista englanniksi.

Kiitos, nimimerkki K. Ruohomäki, viiltävästä ironiasta! Pitäisiköhän vaatimuksiin vielä lisätä, että vain vieraista vaikutteista puhdas 1850-luvun suomi voidaan sallia ja että tutkimusten aatteellinen sisältö on tarkistettava ennen julkaisemista? Muutenhan joku saattaa ovelasti levittää epäkansallisia ja epäisänmaallisia aatteita vaikka kuinka käyttää suomea.

Kustannukset, joita aiheutuu etevien ja uutta luovien väitöskirjojen kääntämisestä, jäisivät vähiin. Kovin vähänhän käännettävää tulisi.

(K. Ruohomäkihän sallisi vain väitöskirjojen, ei tieteellisten tutkimusten, kääntämisen. Väitöskirjahan on opinnäyte, jonka on periaatteessa tarkoitus osoittaa kykyä tehdä tutkimusta, joskaan tästä ei käytännössä olla kovin tarkkoja nykyisin, kun tohtorituotannon määrä vaikuttaa vahvasti laitosten määrärahoihin. Joka tapauksessa harvan suomalaisen väitöskirjan sisältö kiinnostaa ketään tiedeyhteisössä, vaikka se julkaistaan maailman kaikilla kielillä ja lisäksi enkelten kielellä.)

On se Hemulille ja muille pakkoenglannittajalle kamalaa kun joku kehtaa puolustaa suomea ja muitakin kieliä tieteen kielinä pyhän pakkoenglannin sijasta.

Nimimerkki Hemuli on kovasti edistynyt. Nyt hänelle kelpaa "tieteellisten julkaisujen" kieleksi 1850-luvun kirjasuomi, joka sentään on ihan ymmärrettävää nykyäänkin, kun aikaisemmin hän piti parhaana Perä-Hikiän Takakorven kylän murteen käyttöä.

Sekä väitöskirjojen että muiden tutkimusten "aatteellinen sisältö" tarkistettiin ennen julkaisemista Neuvostoliitossa vielä 1980-luvulla. Jos ei Marxiin ja Leniniin viitattu kyllin monta kertaa, käsikirjoitus hylättiin ilman muuta. No, eihän se mikään ihanne ole, muttei moinen menettely maailmalla niin outoa ollut kovin kauan sitten.

Että kohta kaikki väitöskirjat muista tutkimuksista puhumattakaan laaditaan englanniksi, johtuu siis siitä että vain siten pystyy osoittamaan opinnäytteeltä vaadittavaa "kykyä tehdä tutkimusta".

"Edelleenkään ei ole esitetty yhtään hiukankaan kestävää perustelua sille, miksi *tieteellistä tutkimusta* pitäisi julkaista suomeksi."

Yksi on ainakin varma: jotta suomen kieli säilyisi elinvoimaisena ja rikkaana sivistyskielenä.

Mikäli tieteellinen tutkimus ja sitä myöten koko yliopistomaailma säädetään englanninkieliseksi, suomen kieli taantuu lopulta pelkäksi kotikieleksi, joka ei seuraa maailmassa tapahtuvia muutoksia.

Pitää myös muistaa, että tietellistä tutkimusta Suomessa rahoittaa suomalaiset ihmiset ja yritykset. Ei kai heiltä voi edellyttää vieraiden kielten opettelua, jotta voisivat tutustua siihen, mitä heidän rahoittamissaan yliopistoissa puuhaillaan?