Vihoviimeiset

Koitti viimein päivä, jolloin hengissä oli enää kaksi suomen kielen taitajaa. Kaikesta pienestä ja kummallisesta kiinnostuneet kieli- ja kansatieteilijät olivat jo vuosikymmeniä yrittäneet pitää kieltä hengissä jos jonkinlaisin elvytystoimin ja – sanalla sanoen – vippaskonstein.

Mutta turhaan. Globaali talous- ja tehokkuusajattelu vyöryi pienten ja keskisuurten kielten ja kansojen yli. Maailma järjestyi uudelle mallille, eikä siinä mallissa ollut sijaa kyökkikielille, ei ainakaan niiden puhujille.

Muiden kielten kutsu oli ollut niin vahva, suorastaan pakottava, että vähänkin järjissään olleet olivat siirtyneet niiden käyttäjiksi jo ikuajat sitten. Äidinkieliset puhujat olivat vähin erin ja äänin menneet manalle. Suomeksi ei enää julkaistu mitään, kieltä ei käytetty yhteiskuntaelämän millään osa-alueella.

Ei syntynyt enää uusia suomen kielen taitajia. Ei imetty enää tuota voimavaraa äidinmaidosta.

Vähitellen kaikki suomen kielestä muistuttava pyyhittiin maailmasta pois. Vanha tieto haurastui digitaalisissakin ympäristöissä. Kielen korpus kuoleentui. Suuri luuta lakaisi kielen historian kihveliin.

Ensin kieltä unohdettiin aktiivisesti, sitten se unohtui luontojaan. Se vaipui unhoon.

No, kuin ihmeen kaupalla kaksi puhujaa sinnitteli hengissä. Oli kaksikko, joka vielä saattoi siirtää kieltä ja tietoa siitä halukkaille, jos sellaisia olisi ollut ja jos he olisivat käsittäneet, mitä kaksikko höpötti. Yhä oli suomea suoltava ihminen, joka ymmärsi toista, jo puolesta sanasta. Oli mahdollisuus rupatella keskenään äidinkielellään, oli mahdollista elää suomessa ja sen kautta.

Mutta – aina tulee tämä mutta. Kaisa, 220 vee, ja Emma, 245 vee, olivat vihoissa toisilleen. Eivät suostuneet tapaamaan toisiaan, saati puhumaan keskenään.

Tuppisuina istuivat tuvissaan, kumpikin omalla tahollaan. Tarina ei kerro, mikä oli vihanpidon syy. Ehkä joskus harkitsemattomasti heitetty läppä, ehkä pitempiaikainen piikittely ja näivertäminen. Vihapuhe? Ilkeiden juorujen levittäminen somessa. Ei-tykkääminen. Ken tietää.

Ehkä syy oli unohtunut. Ehkä sitä ei ollut. Ehkä pois haipuneet olivat sanat, joilla vihanpidon olisi voinut purkaa.

The Guardian -lehden juttu kuolemankielissä olevasta kielestä. Language at risk of dying out – the last two speakers aren’t talking. 13.4.2011.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa