Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista Kielitoimiston sanakirjassa

16.12.2021 11.15

Vuoden sanoissa kulttuuria, viestintää ja muotia

Myös korona ja ilmasto synnyttävät edelleen uusia ilmauksia.

Koronavuosi 2020 vaihtui koronavuodeksi 2021, eivätkä Kotuksen sanastajat voineet välttyä tuoreilta pandemiasta kieliviltä ilmauksilta. Exit-strategia ei tuottanut odotettua tulosta, vaan vuoden loppupuoliskolla saimme kuulla läpäisyinfektiosta ja tutustua koronapassin käyttöön.

Myös ilmastoteema on tullut jäädäkseen. Vihreä siirtymä saattaa lievittää ympäristösurua, ja niityttämistä käytetään aseena luontokatoa vastaan. Loppuvuonna kansalaisten kulmakarvat saattoivat nousta median välittämästä taksonomia-sanan uudiskäytöstä.

Niitytettyä pihapiiriä Kiteellä. Kuva: Leena Joki, Kotus.
Niitytettyä pihapiiriä Kiteellä. Kuva: Leena Joki, Kotus.

Surun saattelemat sanat

Tämän vuoden kooste on omistettu 5. joulukuuta menehtyneen Kotuksen kielenhuoltajan ja uudissana-asiantuntijan Riitta Erosen muistolle. Hän oli vuoden sanapoimintojen ideoija. Vielä Riitan jäätyä eläkkeelle poimintojen joukossa on ollut hänen valitsemiaan uudissanoja Mitä missä milloin -teoksista. Niin myös tänä vuonna.

Olemme poimineet listalle noin 70 edustajaa runsaasta kuudestatuhannesta sanasta, jotka on tallennettu tänä vuonna Kotuksen uudissanatietokantaan. Muutama poimintolistan sana päätynee myöhemmin Kielitoimiston sanakirjaan. Joka tapauksessa kaikki listan sanat jäävät selattavaksi ensi vuoden alkupuolella päivitettävään koosteeseen, joka kattaa tuolloin vuodet 2010–2021.

Kulttuuri kunniaan

Kulttuurielämä on taistellut rahoituksesta ja jopa olemassaolostaan, ja kulttuurinnälkäiset ihmiset ovat lähteneet liikkeelle koronakuplistaan, kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Vuoden sanat, kuten virtuaalikeikka ja striimikeikka, kertovat kuitenkin enemmän eristäytymisestä kuin vapautumisesta. Kodin seinien sisällä harrastetaan myös lukemista, ja esimerkiksi biofiktio on imaissut kotoilijoita kirjojen maailmaan.

Esittävän taiteen ilmiö lavarunous on ollut tuttua jo pidemmän aikaa – se on mukana ensimmäisissä sanapoiminnoissa vuodelta 2010 –, mutta lavaruno tai puheruno nousi tämän vuoden listalle presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisten draamallisia elementtejä sisältäneen esityksen vuoksi.

Miten tulkitsemme toisiamme

Mielipiteiden polarisoituminen ja ihmisten sulkeutuminen omiin leireihinsä tuntuu tänä vuonna vain kärjistyneen. Vastapuolen kuuntelemisen vaikeus välittyy erityisesti sosiaalisen median kautta. Kaikki eivät kuitenkaan tuo tunteitaan julki, vaan tyytyvät vihaseuraamaan esimerkiksi ärsyttävinä pitämiensä ihmisten somejulkaisuja.

Pääministeri Sanna Marinin marraskuisen Instagram-päivityksen boomer-heitto nosti monilta ”vanhan liiton” kansalaisilta niskakarvat pystyyn, ja pääministeri sai selitellä viestinsä tarkoitusta nuoren poliitikkosukupolven edustajana. Vuoden kuumia ja kuumottavia sanoja ovat myös woke ja canceloiminen, joita poiminnoissa pyritään avaamaan mahdollisimman neutraalisti – kuten sanoja yleensäkin.

Lämpöä vuodenvaihteeseen

Vakavien asioiden vastapainoksi olemme seuranneet muun muassa pukeutumismuotia. Vilpoisessa cut out -mekossa saattaa tulla kylmä, joten jos tyylitaju tai ympäristötietoisuus ei pistä vastaan, sen päälle voi vetäistä muhkean pile-takin. Ympäristöystävällisempi vaihtoehto on lampaanvillasta neulottu islantilaisneule. Ja jos aika ja mieli antavat myöten, voi joulun tienoilla pukeutua pörröiseksi eläinhahmoksi, toisin sanoen harrastaa turripukuilua.

Islantilaisneule. Kuva: Riikka Tervonen, Kotus.
Islantilaisneuleessa on kaarrokeyläosa. Kuva: Riikka Tervonen, Kotus.

Teksti: Leena Joki

Muokattu 14.1.2022: Riitta Eronen menehtyi 5. joulukuuta, ei itsenäisyyspäivänä eli 6. joulukuuta.


Palaa otsikoihin