Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista Kielitoimiston sanakirjassa

28.8.2023 11.00

Mureke päässä, paperipussit jalassa

Hiustyylien ja vaatetrendien villit sanat.

Kielitoimiston sanakirjan korkeakouluharjoittelijana olen päässyt hyvin sanastuksen makuun keräämällä kaikenkirjavia sanoja sanoma- ja aikakauslehdistä. Sanastaessani olen usein pysähtynyt pohtimaan, jääkö sana kertakäyttöiseksi vai voisiko se päästä jopa Kielitoimiston sanakirjaan asti.

Erään aikakauslehden tyylipalstaa silmäillessäni kiinnitin huomiota tämän hetken hiustrendeihin, joiden nimet olivat mielestäni hieman koomisia. Tämän jälkeen sukelsin syvälle sanatietokantaan vanhojen sanatietueiden eli sanalippujen sekaan ja tutkin, mitä kaikkia kiinnostavia tyyli- ja kosmetiikka-aiheisia sanoja vuosien aikana on sanastettu. 

Pienen leikkimielisen tutkimuksen perusteella nämä sanat ovat monesti käännöslainoja ja yhdyssanoja. Usein ne viittaavat myös johonkin eläimeen, ruokaan tai arkiseen esineeseen. 

Nykyajan potta ja haisunäätä

Hiustyyleistä ja kampauksista tutuimmasta päästä lienevät pottatukka ja inttisiili. Potta päässä auttaa saamaan leikkauksesta tasaisen. 

Jo varsin vakiintuneen pottatukan rinnalle saatiin keväällä 2023 aivan uusi sana, kun Suomen euroviisuedustaja Käärijä toi Suomelle menestystä mustassa pottatukassaan. Kampaus sai tietysti viisuhuumassa nimen Käärijä-tukka. Sanakirjasta pottatukkaa tai inttisiiliä ei vielä löydy, mutta siili-artikkelia voisi hyvin täydentää esimerkillä inttisiilistä.

Eläinten maailma toimii valtavana inspiraation lähteenä erilaisille kampauksille. Uudet muoti-ilmiöt rantautuvat meille nopeasti esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Siksi moni hiustyylin tai kampauksen nimi onkin alkujaan englanninkielinen, mutta ne ovat käännettävissä helposti suomeksi.

Eläimellisistä tyyleistä mainittakoon vaikkapa perhos-, susi- ja haisunäätätukka, jotka ovat englanniksi tietysti butterfly cut, wolf cut ja skunk hair. Perhostukaksi kutsutaan tyyliä, jossa pitkät hiukset ovat laineikkaat ja kerrostetut. Susitukka on yhdistelmä kahta eri tyyliä, retroa takatukkaa ja boheemia pörröisyyttä.

Peikkohenkilön rennon trendikäs susitukka. Kuva: Turun museokeskus.

Perhos- ja susi-hiusmallit kuitenkin kalpenevat näyttävän, kaksivärisen haisunäätätukan rinnalla. Vuonna 2021 muotiin tulleessa haisunäätätrendissä hiuksia voitiin värjätä perinteisen mustavalkoisen sijaan minkä tahansa kahden värin yhdistelmällä, kunhan kontrasti oli suuri. 

Merenelävistä mustekala ja meduusa ovat antaneet inspiraationsa mustekala- ja meduusahiuksiin. Mustekalaa muistuttavassa tyylissä päälaen tukka on muhkea, ja se yhdistetään litteisiin sivuihin ja takatukkaan – kuin ilmetty mustekala lonkeroineen. Meduusan ulkomuotoa taas jäljitellään polkkatukalla ja hiirenhäntämäisellä takatukalla.

Kampaus keittiöstä

Uuden hiustyylin toivossa voi suunnata myös keittiöön ja tutkiskella ruokapöydän antimia aivan uudesta näkökulmasta. Joitakin vuosia sitten ananas oli ehkä trendikkäin hiustyyli, jonka erityisesti nuoret miehet saattoivat itselleen leikkauttaa. Kampausta voi kutsua myös palmutukaksi tai murekkeeksi

Nimet tuntuvat loogisilta, vaikka kyse onkin yhdestä ja samasta hiustyylistä. Muotoilutuotteen avulla päälaen pidemmät hiukset voi halutessaan nostaa hieman pystyyn ananaksen lehtien tai palmunlehvien tapaan tai kammata kokoon murekkeen muotoiseksi kasaksi. 

Ananaksen lisäksi voi mallia ottaa vaikka banaanista. Pitkulaisen hedelmän muotoa mukaillen voi nimittäin loihtia takaraivolle tyylikkään banaaninutturan.

Lieneekö tässä muodostumassa voiblondin värinen kampaus? Kuva: Joel Nokelainen, Helsingin kaupunginmuseo.
Lieneekö tässä muodostumassa voiblondin värinen kampaus? Kuva: Joel Nokelainen, Helsingin kaupunginmuseo.

Keittiöstä voi hakea ideaa myös hiusten väriin. Mikäli lämmin ja vaalea, kultaan tai ruusukultaan taittava sävy on sopiva, voi kutrinsa värjätä blondin sijaan voiblondiksi. Tummat hiukset ripauksella harmaata sävyä ovat puolestaan suola ja pippuri -tyyli. Tämä lienee lohdullinen uutinen niille, jotka tuskailevat ensimmäisiä esiin puskevia harmaita hiussuortuviaan.

En itse koe olevani erityisen lahjakas tekemään erilaisia kampauksia, mutta toisinaan minulla on tapana nostaa osa hiuksistani päälaelle pieneksi töpöksi: näin syntyy roskapussikampaus! Tietysti siksi, että lopputulos muistuttaa solmittua roskapussia.

Väsynyt ja viekas

Myös meikkiin voi hakea innoitusta eläimistä. Ripsivärin runsas kerrostaminen aiheuttaa ripsien tarrautumisen yhteen, jolloin lopputuloksena ovat hämähäkkiripset

Monen silmänaluset ovat luonnostaan tummat – kuten allekirjoittaneella – ja yleensä ne halutaankin peittää, jotta katse ei näyttäisi niin väsyneeltä. Mutta tämäkin asia on onnistuttu kääntämään trendiksi, ja nyt tummat silmänaluset ovat tietysti pandasilmät.

Jos pandan katseen jäljittely tuntuu turhan erikoiselta, voi kokeilla kissarajausta tekemällä yläluomelle ripsien tyveen silmänrajauksen ja jatkamalla sitä hieman silmän ulkonurkasta kohti kulmakarvaa. Lopputuloksena on kissamaisen viekas katse.

Väärinkäsityksiä vaatekaapilla?

Usein hyvin tiukkoja ja ihonmyötäisiä vaatteita kutsutaan makkarankuoriksi. Vakiintuneisuutensa vuoksi sana löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta. Sen lisäksi sanalipuista löytyi ainakin itselleni tuntematon pukeutumistyyli eli tikkaripukeutuminen. Tässä tapauksessa nimi tulee siitä, että asukokonaisuus muistuttaa ulkomuodoltaan tikkukaramellia: pallon muodostavat valtava takki, muhkea pipo ja kuulokkeet ja tikun tiukat housut.

Paperipussistako housut? Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Vaatteista mainittakoon lopuksi vielä paperipussihousut. Nimitys tulee housujen vyötäröstä, joka näyttää rypistetyn paperipussin suulta. Tämäkään nimi ei välttämättä avaudu ilman selitystä. Joku saattaakin pohtia, miksi kukaan haluaisi vetää jalkaansa paperipussin tuntuiset housut tai paperipussista valmistetut pussihousut.

Muotitrendit tulevat ja menevät, ja sanat niiden mukana. Sosiaalisen median ansiosta kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä oman elämänsä muotivaikuttajaksi, joka luo uusia kampaus- ja tyyli-ideoita – jotka parhaassa tapauksessa leviävät suuren yleisön tietoisuuteen. 

Tällaisena sanakirjatyön keltanokkana uskallan kuitenkin epäillä, että inttisiiliä lukuun ottamatta muilla edellä esitellyillä sanoilla olisi mahdollisuutta omaan sana-artikkeliinsa Kielitoimiston sanakirjassa. Toki sanakirjaa päivitetään jatkuvasti, sillä kieli elää ja muuttuu koko ajan. Sitä päivää saamme kuitenkin vielä odottaa, että ananaksesta tulee yhtä tunnettu kuin pottatukasta.

Teksti: Laura Savolainen

Kirjoittaja on työskennellyt Kielitoimiston sanakirjan korkeakouluharjoittelijana kesällä 2023. 



Palaa otsikoihin