Kotuksen uutiset 2016
”Viime vuodet ovat olleet henkisen turbulenssin aikaa”
Pirkko Nuolijärven juhlapuhe Kotuksen 40-vuotisjuhlissa nyt sivuillamme.
Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi piti 12. toukokuuta juhlapuheen Kotuksen 40-vuotisjuhlassa. Puheessaan Nuolijärvi tarkastelee muun muassa tiedepolitiikan linjausten ja valtion tuottavuusohjelmien vaikutusta Kotuksen toimintaan. Hän kuvaa viime vuosia ”varsinaiseksi henkisen turbulenssin ajaksi”.
”Kotuksen pariakymmentä viimeistä vuotta voi luonnehtia niin, että vuoteen 2006 asti oli lisääntymisen ja monipuolistumisen aikaa, vuodesta 2007 pienentymisen, sähköistymisen ja palvelutehtävän korostumisen aikaa.”
Nuolijärven mukaan menetykset mietityttävät, mutta menneitä ei kannata jäädä suremaan. Paljon hyvääkin on tapahtunut. ”Meillä on yhä hyvä syy
uskoa, että kielentutkijalla ja kielen asiantuntijalla on paljon
tehtävää tässä maailmassa.”
Juhlassa paljastettiin Pirkko Nuolijärven muotokuva. Kyse on Robert Nyblinin ottamasta valokuvasta.
Pirkko Nuolijärven juhlapuhe Kotuksen 40-vuotisjuhlassa