Siirry sisältöön
Haku

Kotuksen uutiset 2022

13.12.2022 11.06

Kotus on yksi luotettavimmista julkishallinnon organisaatioista

Johtaja Leena Nissilä: ”Hieno joulutodistus Kotukselle”

Kotimaisten kielten keskukseen (Kotus) luotetaan. Kotuksen maine on mainio. Tämä käy ilmi T-Median luottamus- ja mainetutkimuksesta, jonka tulokset julkaistiin joulukuun alussa.

Kotus sijoittuu julkishallinnon organisaatioiden listalla kuudenneksi. Erilaiset turvallisuusorganisaatiot hallitsevat listaa.

Tutkimuksen tiedot kerättiin sähköisellä lomakkeella lokakuussa 2022. Tutkimukseen osallistui noin 9 600 suomalaista. Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

T-Median listaus julkihallinnon luotettavimmista organisaatioista. Kuvakaappaus sivustolta t-media.fi.

”Asiakaspalveluun on panostettu”

Kotimaisten kielten keskuksen johtajan Leena Nissilän mukaan tulos on kotuslaisille todella mieluinen. ”Tämä ei kuitenkaan yllätä”, kertoo Nissilä.

Vuonna 2021 tehdyssä kattavassa selvityksessä kävi ilmi, että Kotus on monelle suomalaiselle tavalla tai toisella tuttu ja mielikuva Kotuksesta on yleisesti ottaen hyvin myönteinen. Yli puolet mielikuvakysymyksiin vastanneista piti Kotusta tärkeänä, luotettavana ja uskottavana. ”Jo tuon aiemman selvityksen tulokset olivat hyvin lupaavia”, toteaa Nissilä.

Kotuksen asiakaskunta on erittäin laaja, samoin tehtävänkuva. Kotus tarjoaa kieli- ja nimineuvontaa, kouluttaa, mahdollistaa kielilautakuntien toiminnan ja niin edelleen. Verkossa Kotuksella on suomen- ja ruotsinkielisten kotisivujen lisäksi useita muitakin suosittuja palveluja, kuten sanakirjoja ja lehtiä sekä Kielitoimiston ohjepankki.

”Esimerkiksi vuonna 2020 eri verkkopalvelujemme sivulatausten määrä oli lähes 18 miljoonaa”, kertoo Nissilä. ”Toki potentiaalisia palvelujemme käyttäjiä on vielä paljon enemmän, joten työtä tunnettuutemme parantamisessa riittää.”

”Palaute on kullanarvoista”

Kotuksessa on tehty paljon työtä palvelujen parantamiseksi. Palvelujen käyttäjiltä saatava palaute on ensiarvoisen tärkeää.

Palveluita parannettaessa Kotuksessa on erityisesti viime vuosina kiinnitetty huomiota myös viestintään, kertoo Nissilä. ”Nostamme jatkuvasti esille erilaisia kieleen liittyviä ajankohtaisia näkökulmia. Toimimme aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Erityisesti hyvää palautetta on tullut siitä, että vaikka jutut ovat täyttä asiaa, ne on tehty kiinnostavalla tavalla, huumoria unohtamatta.”

Nissilän mukaan Kotus haluaa lunastaa ne odotukset, joita kielen asiantuntijavirastoon nyt ja tulevaisuudessa kohdistuu. ”Toki palveluiden tarjontaa ja kehittämistä rajaa pidempään laskusuunnassa ollut resurssitilanteemme, mutta teemme parhaamme kaikesta huolimatta”, tiivistää johtaja Nissilä.

Lopuksi Leena Nissilä kiittää Kotuksen asiakkaita. ”Tämä on meille hieno joulutodistus. Kiitos kullanarvoisesta palautteesta!”

Hakaniemenrannan viranomaisten nimet suomeksi. Kuva: Ulla Onkamo, Kotus. Yksityiskohta.
Helsingin Hakaniemenrannan viranomaisten nimet suomeksi. Kuva: Ulla Onkamo, Kotus.

Palaa otsikoihin