Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2018

14.5.2018 10.28

Xu Lianjie

Kiinalaisen henkilönnimen kirjoittamisesta.

Xu Lianjie -nimi kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kirjoitettuna
Nimi Xu Lianjie kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kirjoitettuna.

Sorsakoskelle suunnitellaan Finnpulpin biotuotetehdasta, jonka yhdeksi omistajaksi on tullut kiinalainen Hengan International. Yrityksen toimitusjohtajan nimi on tavattu kirjoittaa muodossa Hui Lin Chit. Tämä nimiasu pohjautunee mandariinikiinan sijaan Fujianin maakunnassa ja Taiwanissa puhuttuun minnanin murteeseen.

Suomessa käytetään kuitenkin kiinalaisten nimien latinaistamiseen kansainvälistä YK:n hyväksymää pinyin-järjestelmä. Koska tässäkin henkilönnimessä (许连捷) on hyvä noudattaa pinyinin mukaista latinaistusta, nimi voidaan kirjoittaa Xu Lianjie. Kaksiosaiset etunimet suositetaan kirjoittamaan yhteen. Tekstissä voi mainita rinnalla minnanin murteen mukaisen nimiasun.

Xu Lianjie ääntyy karkeasti [syy lien-tsie]. X ääntyy liudentuneena, j on myös liudentunut mutta soinniton ja a ääntyy tavussa e:n ja ä:n väliltä. Nimeä taivutetaan Xu Lianjielle ja Xu Lianjietä ~ Xu Lianjieta. Koko nimen sijaan voidaan käyttää myös pelkkää sukunimeä (Xu : Xulle).

Kiinankieliset nimet: kirjoittaminen (Kielitoimiston ohjepankki)
Kiinankieliset nimet: ääntäminen (Kielitoimiston ohjepankki)

Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä (verkkojulkaisu)

Teksti: Elina Wihuri


Palaa otsikoihin