Stadin slangi 1970-luvulla

1970-luvun slangisanojen tarkastelu on kuin aikamatka omiin teinivuosiin. Siinä kun isäni puheesta tunnistin vanhoja slangisanoja, jäi samalla huomaamatta, että minun jokapäiväinen kielenkäyttöni yhtä lailla sisälsi oman aikansa slangia.

Tuulahduksia latinasta

Päivittäiseen hygieniaan ilmestyi dödö, joka on leikkisyydessään slangimainen väännös oikeasta nimestään deodorantti. Sana on silkkaa latinaa, jossa de-prefiksillä on poistettu odor eli (hien) haju. Odor on ranskan ja ruotsin kautta kulkeutunut meille muodossa odööri, joka sekään ei yllättäen ole slangisanana 1960-lukua vanhempi.

Hiuksia taas alettiin laittaa föönillä, kevyellä käsikäyttöisellä hiustenkuivaajalla. Sen nimi tulee Alppien föhn-tuulesta, joka sekin on latinalaista alkuperää: (ventus) favonius ’länsituuli, kevättuuli’.

Ihmisiä istumassa Vanhan ylioppilastalon portailla 1971. Kuva: Matti Honkavaara. Helsingin kaupunginmuseo.

Diinarit ja hämyt

Laittautuminen sai uusia ulottuvuuksia 1970-luvulla. Nuorisokulttuuriin kuuluivat tyylilainat omien elokuva- tai musiikkimieltymysten mukaan. Diinarit diggailivat 1950-luvun meininkiä ja jäljittelivät (James) Deania. Elvarilla oli rasvalla kyllästetty, korvien taakse kammattu tukka, kuten ihailemallaan Elvis Presleyllä. Hämyt taas olivat hippiliikkeen jäämiä tai heitä muistuttavia hieman omituisia tyyppejä, ainakin diinareiden mielestä. Sana on mukailtu adjektiivista hämärä, jota 1950-luvulla käytettiin slangissa juuri omituisista ihmisistä. Tunnettu on ollut myös verbi hämärtää ’olla tyhmä, typerä tai tajuamaton’.

Hevarit kuuntelivat tietysti heviä (< englannin heavy rock ’raskas rock’) ja vaihtoivat paidan mustaan. Kaikkein kummallisimmat tyypit olivat friikkejä (englannin sanan freak ’luonnonoikku; intoilija; kummajainen, outo’ alkuperä on epäselvä).

Yksi selvä nuorisoryhmä olivat uskovaiset. Näistä käytettiin sanoja jesse tai jeppe, jotka tässä tapauksessa molemmat ovat Jeesus-nimen johdannaisia (poikaa ja poliisia tarkoittava jeppe on ruotsalaisperäinen). Jesseksi on sanottu myös ilmastointiteippiä, tuota kaikkeen pystyvää ja kaiken korjaavaa jeesusteippiä eli jesaria.

Tyylien pohjana oleva ilmiö ja verbi digata on myös 1970-luvulla yleistyneitä sanoja. Englannin verbi dig, joka varsinaisesti tarkoittaa kaivamista, sai merkitykset ’arvostaa’ ja ’pitää jostakin’ amerikanenglannin mustien slangissa. Sen ensiesiintymä on vuodelta 1939.

Diskohitti jytää

Musiikkityylit monipuolistuivat. Tunnusomaisinta taisi olla disko, joka tarkoittaa myös tanssipaikkaa ilman elävää musiikkia. Alkuperäisempi nimi on diskoteekki (< engl discotheque < ransk discothèque ’yökerho, jossa musiikki tulee levyiltä’). Näiden taustalla on italian discoteca ’äänitekokoelma, -kirjasto’ ja pohjalla latinan discus ’levy, kiekko’. Diskomusiikissa tärkeintä on biitti ’syke, isku, rytmi’, joka tulee englannin sanasta beat ’syke; sykkiä, lyödä’.

Hevistä oli jo puhe ylempänä. Sen sijaan jytä on kotoperäinen ja pohjautuu onomatopoieettiseen jytinä, jytistä -sanueeseen. Tanssin jytke on jo vanhastaan tuttu.

Uusi sana 1970-luvulla oli myös hitti ’menestyskappale, listasuosikki’. Sekin tulee tietysti englannista, sanasta hit ’lyödä, osua; isku, lyönti, osuma’; kyseessä on siis sama kielikuva kuin sanassa iskelmä, joka on käännetty saksan sanasta Schlager (schlagen ’lyödä, iskeä’).

Nuorisoa Isolla Roobertinkadulla 1978. Kuva: Harri Ahola. Helsingin kaupunginmuseo.

Se oli jautaa kun sinua jakastin

Mutta osattiin sitä Suomessakin. 1970-luvulla syntyi edellä kuvattujen ulkomaisten muotisuuntausten vastapainoksi niin sanottu Manse-rock. Stadin slangiin Mansesta tarttui ainakin yksi sana: jautaa ’erityisen hyvä’. Sen lähtökohta on tietysti Juice Leskisen kappale ”Se oli jautaa” vuodelta 1975, jossa koko tekstin r-kirjaimet oli korvattu j:llä.

Ylioppilaspiireissä on esiintynyt jo 1960-luvulla verbipari jyyppää ja jäyhää, joka on voinut toimia kimmokkeena Leskisen tekstille, Leskinenhän opiskeli 1970-luvun alussa Tampereen kieli-instituutissa. Samaan vitsiin perustuvat myöskin 70-lukulaiset tupakan nimitykset jöbe, jöbö, jöpsy sekä verbit jöbetä, jöpsytä ’polttaa tupakkaa’. Näiden takana on jööki (rööki) ’tupakka’.

Ja kun kielellä leikittelyyn lähdettiin, on vielä mainittava kaksi sanaa, jotka näyttäisivät heijastelevan kaikuja ruotsalaisesta fikon-kielestä, josta oli maininta 1910-luvun kirjoituksessa. Kyseessä on siis kontinkieltä muistuttava ”kieli”, jossa joka sanan perään lisätään fikon ’viikuna’ ja vaihdetaan osien alkutavut. Valtaosa Stadin slangin fikon-kielisistä sanoista on sellaisia, jotka näyttäisivät muodostetun ruotsissa ja sitten lainatun stadiin (fillari ’polkupyörä, velociped’, fibeli ’omena, äppel’, fibbori ’ahven, abborre’, fimppi ’(tupakan) tumppi’, ruotsin fimp). Nämä ovat lisäksi kaikki vanhoja sanoja, enimmäkseen vuosisadan alusta. 1970-luvulla slangiin putkahtavat figee ’hieno, magee’ ja fikle ’puukko, skegle, ”kekäle”’, täysin suomalaiset sanat, joiden alkuosat on lainattu ruotsalaiselta viikunalta. Mielenkiintoista.

Fikon fikon fik språkon! (Språkbruk, 1/2002)

Lähteenä on käytetty Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirjaa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii (WSOY 2000). Blogin kirjoittaja valmistelee tästä aineistosta Stadin slangin etymologista sanakirjaa. Tapaamisiin 1980-luvulla!

Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa