Itse olen ihmetellyt miksi esim. opinnäytetyöohjeissa puhutaan kuvioista ei kuvista?

Rehellistä mutuilua, mutta mahtaisiko kyse olla siitä englannin kielen vaikutuksesta, mistä puhuttiin eilen Terävästi-palstalla? Sana ”kuva” tieteellisessä esityksessähän on ”figure”, eikä yleisempi ”picture”. Tämä on ehkä aiheuttanut sen, että sanaa ei ole haluttu kääntää ”kuvaksi”, vaan nimenomaan ”kuvioksi”, joskaan kuvio ei yleensä sovi kuvaamaan moniakaan niitä kuvia, joita opinnäytetöissä on.

Varsinaisesta aiheesta: oman äidinkielisen puhujan intuitioni pohjalta osio on tarkemmin määritelty kuin osa: vaikka tekstissä mikä hyvänsä satunnaisesti valittu tekstinpätkä on ”osa” tekstiä vaikka olisi sitten keskeltä virkettä. Sen sijaan ”osion” pitää olla jotenkin hyvin rajoitettu: se voi olla kappale, alaotsikon rajoittama aliluku tai vastaava, mutta kuitenkin joku selvärajainen palikka, joihin kokonaisuuden voi jakaa.

Sinänsä -io-johtimella tehtyjen sanojen yhteys emäsanaansa ei tunnu kauhean selvärajaiselta, eikä sitä ainakaan voi nähdä rajoitettuna osa–kokonaisuus-hierarkioihin: keskus?–keskiö, viher–viheriö (kokelma vihreyttä? vihreä paikka?). entä joukko–joukkio, jossa -io tekeekin sanasta jotenkin epämääräisemmän?

Nimimerkki Vaskilohi osuu asian ytimeen: ”osio” ei ole mikä tahansa osa, vaan jonkin tarkoituksellisen jaotuksen jako-osa. En kuitenkaan käyttäisi ilmausta ”joihin kokonaisuuden voi jakaa”, vaan ”joihin kokonaisuus on jaettu”. Osioita syntyy, kun jokin teos, järjestelmä tms. suunnitellaan ja toteutetaan jonkin jaotuksen mukaisesta.

”ATK-sanakirja”, joka tietysti kuvaa sanaa tietoteknisessä käytössä, selittää sen näin: ”kokonaisuuden jako-osa, kun jakamisen tarkoituksena on kokonaisuuden hallittavuuden parantaminen”. Tällaisessa käytössä se on lähinnä sanan ”partitio” (englannin ”partition”) suomalaisempi vastine; muutoin se voi vastata esimerkiksi sanoja ”part” ja ”section”.

Kielitoimiston sanakirjan määritelmä on tähän verrattuna aika mitäänsanomaton: ”j[o]nk[in] kokonaisuuden osa”.

Sen edeltäjä Suomen kielen perussanakirja taas tunsi sanan vain hyvin rajatussa merkityksessä: ”moniosaisen kokeen, opetus­ohjelman tms. osa­tehtävä”. Sellaiseen käyttöön sana kai on sepitettykin (se on melko uusi; Nykysuomen sanakirja ei tunne sitä lainkaan; Uudissanasto 80:ssä se on), mutta sitten se pääsi karkuun – ja seuraukset olivat myönteisiä.

”Osiolla” nimittäin on oma merkitystehtävänsä siellä, missä on erotettava toisistaan ”osa” yleisessä mielessä ja ”osio” jaotuksen rakenneosana. Saattaa jopa olla käymässä niin, että sana ”osa” vähitellen korvautuu sanalla ”osio” kaikkialla, missä on kyse jaotuksesta. Tällöinkin tietysti sanalle ”osa” jää käyttöä.

Kiitoksia hyvistä kommenteista, näyttää siltä että olin sikäli oikeassa arvioissani että "osa" ja "osio" ovat hierarkisessa suhteessa, mutta toisin päin kuin kuvittelin. Syynä lienee Vaskilohen kommentin mukaisesti se, että -io-johtimen käyttö ei ole kovin johdonmukaista, vaan muutamissa muissa tapauksissa hierarkia onkin toisin päin: mainitun kasvi - kasvio -parin lisäksi johteen yleinen käyttö on esimerkiksi huoneistojen tyypityksissä: kaksio, kolmio, jne, joissa siis asunto "kolmio" muodostuu kolmesta osasta.
Mutta takaisin sanan yleistymiseen: mielestäni "osio" on hiljalleen syrjäyttämässä kokonaan sanan "osa" ilman että puhujat sen tarkemmin miettivät hierarkisia tai muita suhteita - lukuunottamatta ehkä ohjelmoijia, joiden ammatissaan pitää saada kaikki bitilleen oikein päin. Ohjelmoijilla on muuten ammattiterminä myös "olio" (joka tosin on itse emäsana kuten yleiskielen sama sana, eikä io-johdannaisella ladattu). Olio koostuu usein melko suuresta määrästä ohjelmakoodia, joten se ei ole välttämättä kovin pieni otus.