Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen
virallista kantaa.
Uhkaa murtaa jalkansa?
Subjektina ja objektina oleminen olisi hyvä erottaa toisistaan.
300 uhkaa jäädä työttömäksi. Mies kaatui ladulla ja mursi jalkansa.
Minusta
tällaiset otsikot luovat väärää mielikuvaa asiasta. Eivätkö otsikot 300 vaarassa jäädä työttömäksi ja Mies kaatui ladulla ja hänen jalkansa murtui
kuvaisi paremmin mainittuja tilanteita?
Eihän
työntekijä uhkaa jäädä työttömäksi, vaan häntä uhataan työttömyydellä. Kukaan
tuskin myöskään tieten tahtoen murtaa jalkansa. Se vain sattuu tapahtumaan.
Subjektina
siis käytetään sanaa, joka ilmiselvästi osoittaa objektina olemista. Voisiko
tälle kielen epäloogisuudelle tehdä jotain? Eikö subjektina tai objektina
oleminen olisi hyvä erottaa toisistaan?
Minusta
suomen kielen täsmällisyyttä parantaisi, jos uhkaaminen ja murtaminen
tarkoittaisivat jotain, jonka kohteeksi ihminen joutuu – ellei hän sitten itse
ole aggressiivinen ja uhkaa toisia tai murra esimerkiksi leipää. Olisi
kiinnostavaa kuulla, miten muut tämän asian mieltävät.
RAIJA KAUPPI
Palaa otsikoihin | 17 puheenvuoroa | Keskustele
Blogikirjoittajan vaatimus köyhdyttäisi kieltä ja hän aliarvioi kielen käyttäjien ymmärrystä.
Matematiikka on täsmällistä ja yksiselitteistä. Kieleen taas kuuluu sopiva määrä vapautta ja monitulkintaisuutta.
No joo, voi tuommoiset oikein tarkkaan lukien olla hiukan tuommoisia.
Mutta enemmän meikäläistä säikäyttää kun poliisi tutkii jotain asiaa tappona tai murhana.
Ei kai poliisin ole lupa olla sen paremmin tappo kuin murhakaan. Jospa se poliisi tutkisi tapausta vain poliisina...
Ennen kuin ruvetaan ihmettelemään kummallisia ilmauksia, kannattaa vilkaista, mitä Nykysuomen sanakirja sanoo niistä. (Valitettavasti kaikki uudemmat suomen kielen sanakirjat on tehty sitä vahvasti lyhentämällä ja hiukan uutta sekaan heittämällä.) Se kuvaa esimerkiksi uhkaa-sanan käyttöä varsin monimuotoisesti.
Yritykset mestaroida kieltä "loogisempaan" suuntaan johtavat yleensä parhaimmillaankin vain surkeaan epäonnistumiseen, pahimmillaan sekaannukseen ja hajaannukseen.
Joskus voisi yksittäiselle sanalle tai sanonnalle voida jotakin, jos se on vasta tulossa käyttöön ja sille on järkevä, kansan hyväksyttävissä oleva vaihtoehto. Silloinkin pitää olla nopea. Nykyisin kielen ilmiöt leviävät hyvin nopeasti, kun sikseen tulee.
Esimerkkilauseet ovat ymmärrettäviä noinkin, mutta niin on moni muukin virheelinen muodostelma. "Blogi kirjoittaja kirjoitti uuden jutun"-lausekin on ymmärrettävä, vaikka sisältää alkeellisen virheen.
Ymmärrettävyys yksin ei voi siis olla peruste epätäsmälliselle julkiselle kielelle. Tuo "mursi jalkansa" on muuten siksi koominen, että luulisi sen huvittavan ketä tahansa, olkoon vaikka kuinka käännöslaina. Monia yhdyssanavirheitäkin selitetään englannin kielen vaikutuksella.
Yhä enemmän on havaittavissa toimittajien löysää kieltä ja tökeröitäkin oikeinkirjoitusvirheitä. Ei tarvitse kuin lukea päivän Ilta-Sanomat, niin punakynällä olisi töitä, vaikkei kovin kielipuritaani olisikaan.
Mies ei sanonut tietävänsä. ('Mies sanoi, että hän ei tiedä.')
En luule tehneeni virhettä. ('Luulen, että en ole tehnyt virhettä.')
Talo ei kuulu olevan valmis. ('Kuuluu [olevan niin], että talo ei ole valmis.')
Kuitenkin ensimmäinen esimerkkilause voi tarkoittaa myös sitä, että 'mies ei sanonut, että hän tietää' eli kielto voi todella kohdistua hallitsevaan verbiin. Kuten Terho Itkosen Kielioppaassa (1982) todetaan, tästä kaksiselitteisyydestä ei useimmiten ole haittaa, mutta epäselvissä tapauksissa kannattaa käyttää että-lausetta.
Ilmauksen selittäminen anglismiksi ontuu molemmilla jaloilla, koska Nykysuomen sanakirja kuvaa sellaista käyttöä ja se todellakin kuvaa lähinnä 1930-luvun kieltä, johon englanti ei ollut pahemmin vaikuttanut.
Kielenparantelijat keksivät usein omia sääntöjään sille, mitä kielen ilmausten pitäisi tarkoittaa, ja sitten hyökkäävät siitä poikkeavan todellisen kielen kimppuun.
"Se on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa"
Tässähän on ilmeistä ettei seppo Ilmarinen ole kohteena, murtaminen kuvaa hänen omaa henkistä prosessiaan.
Siitä vain laatimaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle oikaisuehdotusta Kalevalan seuraavaan painokseen.
Tuo edellisen kommentaattorin Kalevala-heitto sen sijaan on huti: siinähän Ilmarinen nimenomaan on aktiivinen toimija ja "murtaa suuta" eli ärtyneenä mutristaa suuta ja miettii että mitäs nyt sitten. Sitten hän tunkee tupaan ja ryöstää nuoren naisen väkisin mukaansa.
http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&s=25&l=1.
Lauantaina YLEn Teksti-tv:n pääsivulla ollut otsikko "Tymošenko vapautui vankilasta" sen sijaan sai kulmani kurttuun. Verbinvalinta hämärsi ellei suorastaan vääristänyt asiaa. Prosessi oli niin aktiivinen, että "vapautettiin" olisi ollut täsmällisempi.
Lukija saattoi otsikon perusteella käsittää asian peräti niin, että Julija Tymošenko olisi istunut tuomionsa loppuun, minkä jälkeen hän vapautui. Tilansäästöä en hyväksy perusteluksi.
”Lumilautatähti katkaisi jälleen kätensä.”
”Suklaakauppias katkaisi kätensä, pääsiäistuotteet vähissä.”
”Kelly Osbourne katkaisi kätensä sänkyonnettomuudessa.”
Sitten tämä: Elokuva ”127 tuntia” vuodelta 2011 kertoo tositarinan miehestä, joka jäi Utahissa aavikolla viideksi vuorokaudeksi satimeen, kun tonnin kivenlohkare kiilasi hänen kätensä kanjonin seinämää vasten. Lopulta mies katkaisi veitsellä kätensä ja lähti etsimään apua. Nyt oikean käden tilalla on rautapihdit. (Iltalehti 3.2.2011.)
Passiiviverbit ovat kielen todellista rikkautta, joka sallii esimerkiksi vapautumisen kuvaamisen vapaaksi tulevan näkökulmasta, analysoimatta vapauttamisen prosessia.
”Mies mursi jalkansa” kuuluu vähän eri kategoriaan. Muodollisesti se on aktiivilause, mutta todellisuudessa se on vain yksi tapa ilmaista, että mieheltä murtui jalka. Tällaiset ilmiöt eivät ole maailman kielissä mitenkään ainutlaatuisia. Verbi, joka voi ilmaista aktiivista, tarkoitettua toimintaa, voi olla myös asialliselta merkitykseltään passiivinen.
Vapautua-verbin käyttö toisin sanoen mahdollistaa tulkinnan spontaanista vapautumisesta, miksi tuomion loppuun istuminen voidaan tulkita, kuten edellisessä viestissäni huomautin. Tymošenkon tapauksessa kuitenkin Ukrainan parlamentin edustajat olivat aktiivisia vapauttamisesta päättäviä, joten mielestäni "vapautettiin" olisi ollut täsmällisempi ja parempi sananvalinta otsikkoon.
Vapautua-verbissä on muutakin kuin se, että se ei ilmaise, aiheuttiko vapauttamisen joku (muu) ihminen. Lisäksi, ja olennaisemmin, siinä on se aspekti, että se kuvaa asioita A:n kannalta: mitä A:lle tapahtui, pikemminkin kuin sitä, mikä sen tapahtumisen aiheutti – mikä saattaa olla kiistanalaista, tulkinnanvaraista, tuntematonta jne.
Ajatellaanpa vaikka kertomusta, jossa sanotaan ”Vapauduttuaan vankilasta A – –”. Pitäisikö se tuomita poliittisesti epäkorrektina, kun siinä ei kerrota vapauttajaa? Pitäisikö kertoa ”Sen jälkeen, kun vanginvartija B oli C:ltä saamansa käskyn mukaisesti vapauttanut A:n vankilasta, A – –”? Riittäisikö sekään? Jos A on laskettu ehdonalaiseen vapauteen, niin eivätkö todelliset vapauttajat ole lainsäätäjät, jotka ovat säätäneet ehdonalaisuuteen vapauteen päästämisestä? C ja B vain virkavelvollisuutensa mukaisesti panevat tämän täytäntöön.