Oon niin loputtoman kyllästynyt tähän iän ikuiseen (varautukaa, takuulla jonkun inhokkisana tulossa:) muutosvastarintaan.

Kieli muuttuu. Kyllä, uusia sanoja ilmestyy, vaikka vanhoillakin sanoilla voitaisiin pärjätä, jos kaikki puhuisivat huolitellusti ja vatuloisivat, kunnes juuri oikea sana pulpahtaa mieleen. Muoti muuttuu niin kielessä kuin vaatteissa ja arkkitehtuurissakin, mutta kukaan ei tuomitse paljain päin kulkevia miehiä eikä vannealushameen asukokonaisuudestaan pois jättäneitä naisia. Eikä asuntoja, joissa ei ole enää ulkoilmalla viilennettävää ruokakomeroa.

Kirjoittaja kysyy, mitä vikaa on ilmauksissa "yleensä", "tavallisesti" tai "useimmiten"? Ei mitään. Kaksi näkökulmaa:

1) Entä jos kuitenkin HALUAA puhua monitulkintaisesti? Puhuja valitsee halutessaan kapulakielisiä ilmauksia. Nähdäkseni ongelma ei ole se, että sanasto sallii kapulakielen, ongelma on puhujassa, joka haluaa viestiä monitulkintaisesti tai etäännyttävästi. Itse ymmärrän kyllä täysin, mitä "pääsääntöisesti" tarkoittaa, eikä se silmissäni juuri eroa muutoin kuin pituudeltaan noista muista, vanhemmista sanoista. Kielipalstoilla kun hetken katselee, saa huomata että joku aina vastustaa jotakin ilmausta ja asiaa vain ja ainoastaan sillä perusteella, että kyseistä sanaa ei kuullut usein siihen aikaan, kun kirjoittaja oli kouluikäinen.

2) Ihmiset nappaavat puheeseensa muualta kuulemiaan ja hyvinä pitämiään ilmauksia. Jos he eivät hahmota sanojen takana toisinaan häilyvää epämääräisyyttä, se on tietenkin ikävää, mutta kyllä: aina pitää keksiä jotain uutta. Vaihtelu virkistää. Siksi joku puhuu masuasukista eikä sikiöstä. Siksi sanotaan "se on hiinä ja hiinä". Ei siinä välttämättä yritetä olla sen parempia. Valinta on oma samoin kuin se, päättääkö ruveta suosimaan vaatetuksessaan eri väriä kuin aiemmin. Periaatteessa näitä henkilökohtaisia valintoja on tahditonta arvostella. Ei ole meidän muiden asia kokea ärsyyntymistä toisten puhetavan ja idiolektin vuoksi, sillä asia ei kuulu meille. Tähän on tosin poikkeuksia: esimerkiksi hallintokieleltä on kansalaisena lupa edellyttää selkeyttä.

Viranomaisen kapulakielisyys tai poliitikon tyhjän puhuminen ärsyttävät. Unelmamaailmassani tosin kaikkea ei käännettäisi suoraan englannista (tuntee olevansa kuin siirtomaassa ikään) ja tällä maailmankolkalla perinteisiä ilmaisutapoja vaalittaisiin uudempien tapojen rinnalla. On kuitenkin kohtuutonta vaatia, ettei mitään uutta sanaa tai ilmausta saa käyttää, jos vanhakin on olemassa.

P.S. Lähtökohtaisesti tarkoittaa muuten samaa kuin "periaatteessa" tai ehkä "teoriassa", ei "alun perin".

Larry Thorne oli alun perin muttei mitenkään lähtökohtaisesti suomalainen.

Muutos muutoksen vuoksi tuntuu hölmöltä. Ainakaan se ei ole ystävällistä niitä kohtaan, jotka joutuvat opettelemaan suomea uutena kielenä. Jos taas uudella hyvällä sanonnalla voidaan korvata vanha huono, sellaista toki kannatan.

Avaaja kysyi, mikä uusi muoti-ilmaus ärsyttää. Saanen mainita ärsykkeitäni, vaikka ne eivät olekaan uusia tai muodikkaita. Saavatpahan vain minut arvelemaan, että viestittäjä pitää vastaanottajia hidasälyisinä, kun hän niin toistelee.

-Kuusikerroksinen kerrostalo.
-Tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.
-Tämän aamun aamuhartaus.
-Vapaan kanan kananmunia.

Inhokkeja tulee mieleen kaksi, kumpikin vieraiden kielten vaikutusta.

Toinen on taso ja toinen päätösten tekeminen. Tason ärsyttävään käyttöön lienen jo niin tottunut, että yhtään esimerkkiä ei tule mieleen.

Miksi päätöksiä tehdään, miksei päätetä? Substantiivitaudin ilmentymä on ruotsin tai ehkä pikemmin englannin vaikutusta. Verbin käyttämisen luulisi olevan helppoa, jos vain viitsii miettiä hieman.

A:lle: ”lähtökohtaisesti” ei tarkoita ’periaatteessa’ eikä ’teoriassa’, vaan se viittaa todellakin lähtökohtaan, lähinnä yleiseen sääntöön, josta on poikkeuksia. Se siis tarkoittaa aika lailla samaa kuin ”pääsääntöisesti”.

Tulit kuitenkin esittäneeksi hyvän syyn olla käyttämättä näitä alun perin (!) käyttökelpoisia sanoja: ne ymmärretään väärin. Lisäksi niitä kuten kaikkia muotisanoja käytetään holtittomasti, tavallisesti ilman mitään merkityssisältöä.

”Muutosvastarinta” on sana, jota on syytä inhota paljon enemmän kuin keskustelunavauksessa esitettyjä epämääräisiä sanoja. ”Muutosvastarinta” nimittäin on leimasana, jolla halutaan iskeä lyttyyn kaikki uudistusten vastustaminen psykologisoimalla vastarinta ja käsittelemällä sitä vastustajien henkisenä ongelmana. Tarkoitus on välttää kaikki kriittinen keskustelu itse uudistuksen järkevyydestä.

Kiva todeta että joku muukin on huomannut tekemisen taudin, sillä ei ainoastaan päätöksiä tehdä, vaan turhan tekemisen tauti on levinnyt laajemmallekin. Näyttelijä ei enää näyttele vaan tekee roolin, hevonen ei hyppää vaan tekee hypyn jne.

Substantiivitauti ei ole uusi ilmiö, kielenhuoltajat huomauttivat siitä jo 1970-luvulla. Ilmiö on myös kansainvälinen.

Substantiivitauti kertoo abstraktin ajattelun kasvaneesta merkityksestä yhteiskunnassa. Esim. kun armeijassa "suoritetaan siirtyminen", sanontatapa rajaa siirtymisen ekstaktiksi käsitteeksi, jolla on alku ja loppu ja johon on helppo viitata pöytäkirjöissa. Jos sanotaan vain että "siirrytään", painotetaan määränpäätä; siirtymisprosessi itsessään jää väljästi määritellyksi ajan virrassa elämiseksi.

Minusta substantiivitauti ei ole vain huono asia: sitä tarvitaan jossain määrin hallinnossa. Arkikielestä se olisi kuitenkin hyvä kitkeä pois.

Maukalle:

Tunnen tuskasi. Omalla kohdallani olen nimikoinut sen nostalgiaksi. Joku kaipaa nuoruutensa Suomeen, joku taas kaipaa tiettyjä tutuksi tulleita ja oikeaksi opittuja kielimuotoja. Kumpaakaan ei kuitenkaan voi saada enää takaisin.

B:lle:

1) Kielitoimiston sanakirja määrittelee sanan ”lähtökohtaisesti” näin: ”lähtökohtaisesti us. paremmin: periaatteessa, yleensä, teoriassa, pohjimmiltaan”. Tuo on Kielitoimiston sanakirjan kanta kokonaisuudessaan, joten nähdäkseni aiempi luonnehdintani ilmauksen merkityksestä on normatiivisesti perusteltu. Moni ymmärtääkin sanan juuri näin. En tosin ole aivan varma, kuinka hienojakoista jaottelua näiden sanojen välille kaipaat, sillä olen itse sitä mieltä, että ”pääsääntöisesti” on aika lailla sama kuin ”yleensä” ja useasti se vastaa myös paljolti ilmausta ”periaatteessa”. Sanalla ”periaate” on tietysti oma merkityksensä, mutta väittäisin, että nimenomaan muoto ”periaatteessa” ymmärretään asiayhteydessä päämerkityksestä poikkeavalla tavalla.

On vaikea määritellä, mitkä sanat ymmärretään oikein ja mitkä väärin. Uudet ilmaukset eivät ole ainoita, joissa on horjuntaa, sillä nuori polvi ei välttämättä enää ymmärrä esimerkiksi vanhoja kielikuvia. Minusta on ilmeistä, ettei Kielitoimistolla ole mahdollisuutta panostaa sanaston kehitykseen siinä määrin kuin se olisi tarpeellista, jotta sanastoa voitaisiin kehittää ”kontrolloidusti” eli kielentutkijoiden toimesta, järjestelmällisesti ja mahdollisimman täsmällisesti.

Mikä minua eniten jurppii tässä loputtomassa ”ärsytyskeskustelussa” on se, että hyvin usein siinä on tuomitsemisen sivumaku. Jos muutosvastarinta on jonkun mielestä vähättelevä ilmaus, niin kuinka vähättelevää onkaan leimata toisten arkinen puhe vääräksi ja huonoksi? Huolitellulla puheella ja tekstillä on aikansa ja paikkansa, tietyissä ammateissakin niitä voi edellyttää (tiedottajat, uutistenlukijat, toimittajat, kirjailijat…), mutta minusta on yksinkertaisesti väärin tuomita toisten henkilökohtainen halu varioida omaa sanastoaan. Teesini taitaa olla se, että kieli on uskomattoman henkilökohtainen asia, ja erilaisia kielenkäytön tapoja arvotettaessa pitäisi aina määritellä, mihin kielenkäyttötilanteeseen arvostelu kohdistuu.

2) Olen lukenut muutosvastarinnasta mahdollisesti saman tekstin kuin sinäkin, sillä argumentti on tuttu. En ole kanssasi kuitenkaan täysin samaa mieltä. ”Muutosvastarinnan” vastustajat kritisoivat yleensä oikeasti termin liiallista ja ”propagandistista” käyttöä. Niin minäkin. Minusta on kuitenkin selvää, että kyseinen ilmiö, siis muutosvastarinta, on todellinen, eikä termiä sinänsä voi leimata pelkäksi haukkumasanaksi. Jokaisella on mielipide äidinkielestään ja kun suurin osa ei ole sen kehitystä, alueellista vaihtelua ja rakenteita opiskellut, mielipiteet kumpuavat omista kokemuksista. Siitä, miten itse kunkin kotona on ollut tapana puhua ja sanoa, mitä äidinkielenopettaja takoi päähän huolitellusta kielenkäytöstä jne. Tähän omaan kielikäsitykseen myös suhtaudutaan usein suojelevasti ja tunteella.

Olen pyörinyt hyvän tovin erilaisilla kielenhuoltoa ja -käyttöä koskevilla keskustelupalstoilla ja kuten edellisessä viestissäni jo totesinkin, käy nopeasti ilmi miten uskomattoman moninaisia sanoja ja ilmauksia siellä ”vihataan”, ”inhotaan”, pidetään ”ärsyttävinä” ja halutaan ”kieltää”. Hyvin, hyvin usein vaatimuksille ei ole sen kummempaa perustetta kuin että se on puhujan mielestä väärä. Perusteita ruvetaan sitten kissojen ja koirien kanssa miettimään jäljestäpäin – jos silloinkaan. Lisäksi harvoin kukaan täsmentää, missä tilanteessa mikäkin ilmaus on väärä, vaan tietyt sanat todetaan kielletyiksi ja niitä käyttävät ihmiset tyhmiksi tai vähintäänkin ärsyttäviksi. Nihin tilanteisiin muutosvastarinta on minusta kuvaava termi.

Onko sitten ihme, jos kielenhuolto ei kauheasti herätä kiinnostusta, kun vigilantti kielipoliisi pamputtaa.

Maukan luetteloon lisäisin vielä yhden tavallisen: "nuori 19-vuotias urheilija", jota urheiluselostajat tuhka tiheään viljelevät.

Onhan noita: aidosti, nöyrästi, pikajuoksussa, puskista, -vajeisesti - vain muutamia mainitakseni itse henkilökohtaisesti.

Ja tietysti ns. substantiivitauti, jossa jotakin suoritetaan jokun toimesta käsin ja jonka taiturina kansantaiteilija Martti Huuhaa Innanen on lyömätön.

Ns. kielenhuolto jankutti ennen vanhaan ahkerammin, mutta oli siitä jankutuksesta hyötyäkin. Nykyäänhän jopa kielenkäytön ammatti-ihmiset saattavat kirjoitaa miten sattuu.

Eilen luin iltapäivälehdestä traagista uutista. Tragikoomiseksi uutisen muutti se, että toimittaja kirjoitti surullisen surkeata kieltä.

Maukalle ja William K:lle:

Tervehdys jälleen toisto-osaston osastolta, tautologian laitoksesta taas, päivää.

A:lle: Lyhenne ”us.” tarkoittaa ’usein’. Lisäksi sanakirjoissa on usein virheitä, ja tässä tapauksessa normin esittäjän lähtökohta on väärä: kyllä ”lähtökohtaisesti” perustuu sanaan ”lähtökohta” ja tarkoittaa ’lähtökohtana on, että’. Epämääräinen käyttö on sitten eri asia. Kenties sanakirja haluaakin tuomita vain sen, mutta ei osaa esittää asiaansa kovin hyvin.

Mitä muutosvastarintaan tulee, käytit sitä argumenttina. Silloin kyseessä on juuri sellainen harhauttava käyttö, johon viittasin ja jota myönnät olevan olemassa. Jos voidaan perustella jonkin uudistuksen tarpeellisuus ja myös vastata vastaväitteisiin, ei ole mitään tarvetta leimata vastustus ”muutosvastarinnaksi”.

Siellä, missä perusteltuja uudistuksia vastustetaan, joudutaan tietysti kohtaamaan todellista muutosvastarintaa. Suunnilleen typerintä, millä sen voi kohdata, on sen kutsuminen muutosvastarinnaksi. Ei jääräpää muutu yhtään vähemmän jääräpääksi siitä, että häntä sanotaan jääräpääksi.

tuli mieleen vielä yksi nykyiseen kielenkäyttöön pesiytynyt "uusi" sanonta, ilm. englannista kritiikittä apinoitu asia: tehdään oikeita asioita oikeiden ratkaisujen ollessa kyseessä, asoita (!) putoaa taivaalta, ilm. kyseessä kuitenkin olivat esineet, kaikki ovat asioita. englannin kielessä se kai on sopivaa kun ei ole muita tarkempia vastineita mutta mielestäni suomen kieleen nämä sanonnat eivät oikein sovi.

Olen samaa mieltä nimimerkki A:n kanssa siitä, että ns. kotikielenhuoltajat antavat leimakirveen heilua ilman sen kummempia perusteluja. Toisaalta kielenhuollossa on ehdottomien sääntöjen lisäksi paljon suhteellisia sääntöjä. Niistä ei asiantuntijakaan osaa aina sanoa suoralta kädeltä, onko "oikein" niin vai näin - saati sitten maallikko. Olisinkin huolissani ennemmin siitä, ettei kielenhuollosta keskusteltaisi lainkaan, koska se olisi vakava välinpitämättömyyden merkki.

Asiaa "asiasta": Kyllä kai asia on niin, että "asian" sijasta puhutaan varsinkin puhekielessä "jutusta". Kun köyhtynyt kielimieli ei keksi mitään muuta, kuvaavampaa sanaa, on sangen helppo päätyä puhumaan mitäänsanomattomista "jutuista". Ellei sitten tarkoiteta oikeusjuttua.

B:lle:

Ihminenhän sanakirjankin on tehnyt, enkä siis väitäkään sanakirjaa erehtymättömäksi. Todennäköisempää on minusta kuitenkin oman kielitajun onnahtelu kuin sanakirjan virhe. Määritelmässä tosiaan sanotaan ”usein”. En pidä sitä ongelmana, sillä toistaiseksi kukaan ei ole esittänyt sanaa ”lähtökohtaisesti” sellaisessa kontekstissa, johon se ei sopisi. Sanalla on oma merkityksensä, joka on osittain päällekkäinen muiden ilmausten kanssa. Sana on julistettu ärsyttäväksi ilmeisesti sillä perusteella, että joku jossain on käyttänyt sitä väärässä asiayhteydessä. Se ei minusta riitä perusteeksi, etenkin kun nykymaailmassa miltei jokaisella on mahdollisuus julkaista puhuttua tai kirjoitettua tekstiä.

Minusta muutosvastarinta ei ole kohtuuton väite. Omia arvottavia mielipiteitä peräänkuulutetaan tässäkin keskustelunavauksessa, mutta perusteita ei. Koko keskustelun lähtökohdaksi on asetettu ärsyyntyminen ja ärsyttäminen, mitä minusta ei voi mitenkään pitää kutsuna punnittuun, kielen pitkäaikaista kehitystä pohtivaan keskusteluun. Kommenteissa ei myöskään ole oma-aloitteisesti kummemmin perusteltu ärsytyksen lähtökohtia. Kielikeskustelussa usein tuomitaan ja pädetään kuin viimeistä päivää ja argumentaatio puuttuu usein kokonaan. Nimimerkki Kielityöläinen on ilmeisesti huomannut saman. Minusta juuri sellainen keskustelu edustaa muutosvastarintaa.

"Mikä ärsyttää" -keskustelun sijaan toivoisin keskustelua siitä, MIKSI jokin kielen ilmiö ärsyttää, voiko sen käytön perustellusti tuomita kaikissa konteksteissa vai ainoastaan joissakin tietyissä ja millaiset kehityssuunnat voivat johtaa yleisen kielitajun hämärtymiseen tai kielen ilmaisukyvyn kaventumiseen.

MIKSI-tasolle pääseminen edellyttää sitä, että keskustelijoilla on riittävästi riittävän syvällistä kielitietoa, ei pelkkää ulkoa päntättyä sääntötietoutta.

Koulussa opetetaan lähinnä mekaanisia kielisääntöjä, joihin aiemmat sukupolvet ovat suhtautuneet pelonsekaisella "saako näin sanoa" -asenteella ja nykypolvet välinpitämättömällä EVVK-asenteella. Näin ei liene ihme, että keskustelupalstoilla ensin hutkitaan ja sitten hutkitaan. Perusteluksi tuntuvat riittävän mututuntuma ja muinoin koulussa päähän taotut säännöt. Ikään kuin jokaisella olisi ikiomat liikennesääntönsä, joita kukaan toinen tielläliikkuja ei saa rikkoa.

Substantiivitaudista: Vanhan toimesta-rakenteen rinnalle on hiipinyt englannin from-rakenteen mukainen ablatiivirakenne. Sitä tuntuvat viljelevän etenkin urheiluselostajat. Olipa siis jälleen kerran kehno kisa Räikköseltä.

A kertoo, ettei ole koskaan nähnyt lähtökohtaisesti-sanaa muussa merkityksessä kuin 'periaatteessa, yleensä, teoriassa, pohjimmiltaan'. Tämä on sikäli yllättävää, että sanakirjankin mukaan merkitys muka on *usein* jokin noista. Ja nuohan tarkoittavat neljää eri asiaa – ”lähtökohtaisesti” sitten vielä viidettä.

Mutta jos A tulkitsee sanan aina niin, että hän mahduttaa sen tiettyyn lokeroon, niin tällaista asennetta on jokseenkin mahdotonta kumota. Mitäs siitä, jos lause tulkitaan sellaiseksi, että se on kummallinen, outo tai mahdoton. Sehän on silloin puhujan tai kirjoittajan vika, ei tulkitsijan!

Pieni googlailu osoittaa, että ”lähtökohtaisesti” esiintyy suomen kielessä hyvin yleisesti sanomalehtien pääkirjoituksia myöten. Useimmiten luonnollisin tulkinta on, että tarkoitetaan todella lähtökohtia, esimerkiksi ajattelun, päättelyn tai toiminnan lähtökohtia. Esimerkiksi ”Koululaiset ovat lähtökohtaisesti eriarvoisessa asemassa” tarkoittaa väitettä , että koululaisten erilaiset lähtökohdat – kuten vanhempien sosiaalinen asema ja koulutus ym. – asettavat heidät eriarvoiseen asemaan.

Kielityöläinen, ajatuksemme kulkevat samoja ratoja. Syvällinen kielitietous olisi ihanteellinen keskustelua parantava tekijä, mutta alan kallistua sille kannalle, että hyvää voisi saada aikaan pelkästään tuomalla esiin myönteistä asennetta. Aloittaa keskusteluja, joissa vihukkien sijaan kartoitetaan omasta mielestä hyviä ilmauksia (uusia ja vanhoja), kannustetaan kielellä leikittelyyn, kehutaan täsmällistä kielenkäyttöä ja hyviä käännöksiä ja nostetaan epäkohtia esiin mahdollisimman neutraalisti sekä perustellen. Retoriikassakin olisi potentiaalia… se liittyy valtaan ja arkeen ja voisi saada ihmiset kiinnostumaan semantiikasta ja sanomisen tavoista. Retoriikkaa vain ei taideta juuri analysoida millään kovin ”laajalevikkisellä” taholla (siis sellaisessa paikassa, mistä se voisi levitä some-tykkäysten tai -jakojen muodossa muidenkin kuin esimerkiksi Kielikellon tilaajien keskuudessa) – ainoana tulee mieleen jotkut Pressiklubin Fb-päivitykset. (Ja kiinnostava muuten tuo ablatiivirakennetta koskeva huomiosi! Tunnistin ilmiön tutuksi heti, mutten ollut aiemmin kiinnittänyt siihen erityistä huomiota.)

Omalta osaltani keskusteluni B:n kanssa on ajautunut vähän sivuraiteelle, post scriptumista on tullut pääasia… Tarkoitin tätä keskustelua, kun edellisessä kommentissani sanoin, ettei kukaan ole esittänyt sanaa ”lähtökohtaisesti” sellaisessa kontekstissa, johon se ei sopisi. Esimerkkisi ymmärrän täydellisesti, minulla ei ole siihen mitään nokankoputtamista. Tarkoitan vain, että esimerkiksi virke "Vaihtotyö on lähtökohtaisesti verollista, kun taas tavallinen naapuriapu taas lähtökohtaisesti verotonta." (lähde: HS) on minusta täysin selvä eikä ensinkään monitulkintainen, vaikka siinä "lähtökohtaisesti" voisikin korvata sanalla "periaatteessa" ilman, että tulkinta vaikeutuisi miltään osin. Molemmin tavoin kirjoitettuna rohkenen väittää, että virke tulkittaisiin samalla tavalla: erikoistapauksia lukuun ottamatta vaihtotyö on verollista, erikoistapauksia lukuun ottamatta naapuriapu on verotonta.

Kuten sanoin, sanalla "lähtökohtaisesti" on merkityksiä, jotka ovat osin päällekkäisiä jo olemassa olevien sanojen (periaatteessa, yleensä, teoriassa, pohjimmiltaan) kanssa. Sellaiseksi käyttö on joka tapauksessa muodostunut, kuten varmasti huomasit googlailtuasi. Mitäs siitä, jos sanan käyttöalue on muuttunut vuosien saatossa sellaiseksi, että se on yleisesti käytössä myös hieman erilaisessa, useimmiten täysin ymmärrettävässä merkityksessä. Kyllä se on silloin kaikkien muiden, eli väärin suomea puhuvien, vika, ei yksittäisen tulkitsijan! Kieli muuttuu, ja omaa kielitajua kannattaa verrata aika ajoin myös ulkoiseen todellisuuteen: ”jos kartta ja maasto eivät täsmää, on maasto oikeassa”. Tähän jostakin kähvellettyyn lainaukseen päätän oman osani keskustelusta.

niinpä, oikeastaanhan ei keskusteluja varmaankaan paljon syntyisi jos tällaiset "maallikkokielenharrastajat" eivät ilmoittelisi omia silniinpistäviä ja korvaankoskevia havaintojaan suomen kielen muutoksista, palstahan kai synnytettiin tätä tarkoitusta varten. mielestäni on aika piristävää saada lukea ihan tavallisten pulliaisten mielipiteitä kaikkien yhteisestä suomen kielestä, olkoonpa saldo sitten vesiperä tai ei.
usein uuden ilmauksen syntyminen on aivan vahinko, jollekin vaikka välähtää pienessä piruilumielessä sanonta joka kalahtaa hyvin monien kaaliin ja avot, uusi ilmaus, vaikka kuinka tajuton on syntynyt.
muotikieli on useille tapa ns. pysyä kielivirran päällä, olla ajankohtainen koska kaikki muutkin käyttävät uutta ilmaisua ja tulos on : kaikki puhuvat samoilla termeillä, joskus jopa äänenpainoilla ja ollaan sitten niin viimeisen päälle.
näkökulma kieliasioihin voi myös olla hyvin erilainen jos esim. ei asu enää emämaassa vaan käy siellä säännöllisesti ja niillä käynneillä sitten havaitsee että onpa taas tullut uusia (hyviä tai huonoja) termejä puhekieleen siitä huolimatta että lukee ja seuraa päivittäistä kielenkäyttöä.
ja ihan yleinen ilmiöhän on että kieli kuin kieli yksinkertaistuu ja köyhtyy, mistä se johtuneekin, ajanpuutteesta, kaikki pitää saada mahdollisimman nopeasti ulos, päivittäin käytettyjen sanojen kirjo kapenee kovaa vauhtia.
monimerkitylliset ja-tulkintaiset ilmaukset ovat varmasti usein tarkoituksellisia, hämärretään vähän itse asiaa ja mikäpä siinä, monipuolisuus sanonnoissa tuo leveyttä sanomiin.
että olen sitä mieltä että...kirjoittajien sensurointi, vaikka heidän mielipiteensä ns kielitieteilijöiden tai niinä itseään pitävien hermoille kävisikin, ei ole tarkoituksenmukaista.

A kirjoittaa, että virke "Vaihtotyö on lähtökohtaisesti verollista, kun taas tavallinen naapuriapu taas lähtökohtaisesti verotonta." on täysin selvä eikä ensinkään monitulkintainen. Näin tietysti on, kun lauserakenteesta puhutaan; vaihtotyön ja naapuriavun käsitteet ovat eri asia, tulkinnanvaraisia eivätkä kaikille mitenkään selviä.

Vikaan A menee väittäessään, että "siinä 'lähtökohtaisesti' voisikin korvata sanalla 'periaatteessa' ilman, että tulkinta vaikeutuisi miltään osin". Jos sanotaan, että vaihtotyö on periaatteessa verollista, herää heti kysymys, halutaanko sanoa, että käytännössä on toisin. Silloin mennään harhaan.

Tarkoitus on sanoa, että lähtökohtana on, että vaihtotyö on verotonta. Tätä voi sanoa periaatteeksikin, mutta olennaista on, että muut periaatteet voivat kumota sen. Kyse ei ole periaatteen ja käytännön ristiriidasta, vaan yleisen säännön ja sen poikkeusten mahdollisesta ristiriidasta. Vaihtoehtoinen ilmaisu olisi ”Yleisperiaatteena on, että vaihtotyö on verotonta”. Saa niinkin sanoa, mutta ei silti kannata heitellä kivillä sanaa ”lähtökohtaisesti” saati vaatia sen korvaamista toisella, erimerkityksisellä sanalla.

Tuskin täällä ketään sensuroidaan, jos esittää näkemyksensä asiallisesti, vaikkakin sitten ilman perusteluja ja syvällistä kielitietoa. Toisaalta tänne kirjoittava varmasti haluaa keskimääräistä asiantuntevampaa ja kriittisempää vastakaikua. Muussa tapauksessa hän tyytyisi varmasti kaiken maailman kakkosnelospalstojen antiin.

HS 28.11.2014 : "leikkiase on myös Suomen poliisille LÄHTÖKOHTAISESTI aito".
onpa todella hieno otsikko ja niin männikössä kuin vain olla saattaa.
ehkä sana optisesti olisi ollut tuuman parempi mutta kun pitää käyttää muotisanaa.

Nimim. ”pekka välieurooppa” valittaa uutisotsikosta, vaikka sen sisältö on aivan selvä. Juuri niin sanaa ”lähtökohtaisesti” käytetään suomen kielessä.

Sitä vastaan kiukuttelevat eivät esitä mitään rakentavaa vaihtoehtoa. Ei uutisotsikkoon voi kirjoittaa ”poliisin toiminnassa lähtökohtana on, että aseen näköistä esinettä pidetään aseena, kunnes havaitaan toisin olevan”.

Tuskin juuri kukaan on itse keksiminään näitä alkanut käyttää. Johan siinä saisi koko ajan selitellä, mitä tarkoittaa, eikä päästäisi eteenpäin. Sen sijaan ilmaisut tarttuvat. Ei siitä tarvitse ärsyyntyä, sitenhän kielet ovat syntyneet. Turhaa stressiä aiheutat itsellesi, jos oikein yrittämällä yrität ärsyyntyä yksittäisistä sanoista. Ainoa oikea perustelu ilmaisuja vastaan oli, ettet ymmärrä. Ne voi oppia ymmärtämään. Joutuuhan sanoja muutenkin koko ajan nykyään selvittämään, kun joutuu englantiakin joka tuutista kuuntelemaan.

Arjen toitottamiselle ei näy tulevan rajat vastaan miltään suunnalta. Sanaa eri muodoissaan ammutaan haulikolla kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin yhteyksiin. Hyvässä arjessa arjen sankarit pesevät arkisin hampaansa arjen lomassa, tietää arjen asiantuntija, jonka arkeen kuuluu asiantuntijuus arjessa.

Nyt alettu käyttää sanaa "rikkoa" omituisesti. "Älä riko urheilua" "Älä riko mieltä".
Eikö rikkoa-sana viittaa konkreettiseen rikkoutumiseen ei aineettomaan?

Olen jo pitkään odottanut, että toimittajat/asiantuntijat lopettaisivat ”lähtökohtaisesti-sanan” käytön!
On niin ärsyttävä sana! Loppuu jutun lukeminen, kun tuon sanan näen. Kuuluu sarjaan: tota niinku! Jonka kuulee radiossa!