Syytä Katja Hirvasahon kummastelemaan ilmiöön kannattanee etsiä ruotsista, vieläpä suomenruotsista. Mainittu konsonanttigeminaatio esiintyy ns. soinnittomissa klusiileissa eli k, p ja t -äänteissä, jotka rikssvenskassa äännetään yleensä (germaaniseen tapaan) aspiroituina. Aspirointi tarkoittaa uloshengityksen lisäämistä, jolloin äänne saa h:maisen hälyn. Ilmiö lienee useimmille tutuin englannista.

Suomenruotsi on monella tapaa mukautunut suomen ääntämykseen, ja suomen tapaan klusiiliaspiraatio puuttuu Suomessa puhutusta ruotsistakin. Tuo korvattiin konsonantin kahdentamisella, joka lähinnä muistuttaa aspiraatiota. Ruotsista se tarttui suomalaiseen puheenparteen. Vielä radion Eeva Luotonen sanoo eeppos, ja yleisesti kuulee sanottavan Balttia, Porttugali ja arkkeologia. Etäistä sukua tälle ilmiölle ovat esim. suomen sanat politiikka ja poliitikko, joiden pitkät vokaalit heijastavat ruotsin vastaavan sanan sananpainoa.

Yksi syy tähän voi olla pyrkimys lausua nimi samalla tavalla kuin alkuperäiskielessäkin.

Kuten Timo sanoo, syynä Katja Hirvasahon havaitsemaan ääntämykseen on suomenruotsin malli. Iso suomen kielioppi täsmentää tämän pidennysääntämyksen erityisesti Helsingin suomenruotsiin tapauksissa, joissa vieraskielisten nimien lähtökielessä ei äänny geminaatta. Esimerkkeinä mainitaan Putinin ja Clintonin lisäksi Dante [dantte] ja Theodorakis [teodoraakkis]. (VISK § 8.)

Muuten olen sitä mieltä, että kenen tahansa suomen kielestä kiinnostuneen kannattaisi käyttää Ison suomen kieliopin verkkoversiota hakuteoksena, kun se on nyt netissä kaikkien vapaasti käytettävänä. Saisipa verkkoon myös päivittyvän suomen kielen perussanakirjan...

Nimimerkki Timo selittää hyvin, mistä konsonanttien kahdennus johtuu. Monelle tällainen oikea selitys tulee yllätyksenä, koska he ovat luulleet ilmiötä jotenkin kansainväliseksi.

Mutta Simferopolin tapauksessa ongelmaa ei olisi, jos se lausuttaisiin kuten kirjoitetaan, niin kuin on ollut tapana. Vielä selvempi tapaus on Sevastopol, joka on maailman sivu lausuttu suomessa kirjoituksen mukaan mutta jossa uutistenlukijat nyt lausuvat pitkän ja painollisen to-tavun.

Muun tavun kuin ensimmäisen painottaminen suomenkielisessä puheessa on jokseenkin luonnotonta. Mutta pelkkä vokaalin venytyskin tuottaa ongelmia, kun sitä sovelletaan sanaan, jossa se ei ole ollut tapana.

Ehkä joku on antanut ohjeen, että nimet pitää lausua siten kuin ne venäjässä tai ukrainassa lausutaan. Ohje olisi mieletön ja lisäksi ottaisi turhaan kantaa poliittisiin kysymyksiin ääntämyksen tasolla.

Venäjässä esimerkiksi "Simferopol" lausutaan, karkeasti esitettynä, "sjimfjiroopəlj” (missä ə on neutraalivokaali, about kuten ”a” englannin sanassa ”about”). Ja paino roo-tavulla. Eikä mitään konsonantin kahdentamista, joskin venäjässä p on selvemmin täysin soinniton kuin suomessa, koska on pidettävä yllä oppositiota p – b (joka on venäjässä hyvin todellinen, suomessa lähinnä kuviteltu).

Joten miksi pitäisi matkia venäläisen ääntämyksen yhtä yksityiskohtaa, vielä suomeen erityisen huonosti sopivaa painotusta, kun siitä kuitenkin poiketaan niin paljon niin monesa suhteessa?

Ehkä siksi, että Kotus ei ole antanut kunnollisia ohjeita.

Tietosanakirjoissa – silloin kun niitä vielä tehtiin – oli vieraiden nimen ääntämisohjeita. Nekin vain ovat todellisuudelle kovin vieraita: niissä kuvataan (jollakin karkeustasolla), miten esimerkiksi venäläiset nimet lausutaan venäjäksi. Mutta eihän suomalainen sellaista tietoa tarvitse, paitsi venättä vääntäessään.

Asia selvisi. Vai että ruotsista. Olen jopa luullut, että halutaan kuulostaa kansanomaisilta...

Klassikko tältä ajalta on ääntämys "Jaappani", ja samaan varoittelulistaan vääristä ääntämyksistä kuuluivat "Konstanttinooppeli" (ruotsin Konstantinopel) p.o. Konstantinopoli ja "Bärliini" (jossa ruotsalaisvaikutus on avannut e:n ä:ksi.

Nuo lienevät jo päätyneet historian roskatynnörin huvittavuuksiksi, mutta uusia näyttää jostain syystä tulevan, vaikka luulisi ruotsin kielen vaikutuksen suomeen vähentyneen (ja ennen kaikke ruotsinkielen sosiaalinen status on laskenut).

Tuosta viime mainitusta voisikin muuten saada keskustelunaiheen: joskus lueskelin kielisosiologian perusteoksia, ja niissä mainittujen merkkien perusteella on itsestään selvää että ruotsin kieli Suomessa on se "kakkoskieli", ja sosiaalisesti alempi. Kun tähän sitten yhdistetään se, että se on aikoinaan ollut se hallinnon ja sivistyksen kieli niin saadaankin aikaan mielenkiintoinen sopppa pakkoruotsimeteleineen

Urheiluselostajillamme ja uutistenlukijoillamme on tapana yrittää (painotan sanaa "yrittää") lausua nimet alkuperäiskielen ääntämyksen mukaan. Lähimaiden pääkaupungit ja muut merkittävät kaupungit sen sijaan ovat historian saatossa "käännetty" suomen kieleen sopiviksi (Tukholma, Lontoo, Pariisi, Moskova, Pietari, Uumaja...) ja näin on tapahtunut myös muissa kielissä: Firenze on Florence, Köln on Cologne, jne.

Silloin kun 1960-luvulla opiskelin suomea Helsingin yliopistossa, professoreillamme (kai lähinnä Terho Itkosella) oli tähän selitys, joka sittemmin on tainnut vaipua unhoon. Useissa vieraissa kielissä näet on painollisen tavun vokaalin tai soinnillisen konsonantin ja seuraavan soinnittoman konsonantin välillä ns. luja liittymä, toisin sanoen ne äännetään jotenkin tiukemmassa yhteydessä toisiinsa kuin suomessa: lausukaapa esim. peräkkäin Clinton ja into ja verratkaa. Ja tämän vuoksi vieraiden kielten soinnittomat konsonantit kuulostavat pitemmiltä ja ne korvataan meillä geminaatalla. Muuten olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat ääntää vieraita nimiä kirjoitusasun pohjalta.

Edellisen puheenvuoroni täydennykseksi: sama ilmiö on nähtävissä jo vanhoissa lainasanoissa.
Ruotsin lampaa vastaa meillä lamppu, skåpia kaappi, kyrkaa kirkko jne.

Nimimerkki "Valpurga" sanoo tärkeän asian, joka nykyisin tuntuu liian usein unohtuvan: "Muuten olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat ääntää vieraita nimiä kirjoitusasun pohjalta." Meillähän on tässä rakaassa suomessamme äännevastaavuus, siis sanat kirjoitetaan, kuten ne lausutaan. Eli sano hyundai, älä hjandi.

Valpurga sanoo: ”Muuten olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat ääntää vieraita nimiä kirjoitusasun pohjalta.”

Silloin kai voisimme ääntää vieraita nimiä esimerkiksi tähän tapaan: New York [nev york], Chicago [khikago], Bordeaux [bordeauks], Charles [kharles] ja Zacharias [tsakharias].

Kuitenkin vanha ja yhä voimassa oleva suositus on, että vieraiden nimien ääntämisessä pyritään meilläkin noudattamaan asianomaisen maan ääntämystapaa, mahdollisuuksien mukaan.

Vaikka vieraiden nimien äänneasua pitkälti väännetäänkin suomen suuntaan ja kirjoitusasun mukaiseksi, jotain rajaa sentään, hei!

Jos ”Hyundai” luetaan niin kuin kirjoitetaan, luodaan suomenpuhujalle äänteellinen vaikeus, jota koreanmukaisessa ääntämyksessä ei ole. Eihän ”y” tässä tarkoita y-vokaalia, eikä suomeen ollenkaan sovi ”y” ja ”u” vierekkäin.

Riittävän hyvä ääntämys on ”Hundai”. Korean ääntämyksen tavoittelu on turhaa eikä useimmilta onnistuisi lainkaan – ja jos yksi puhuja tuhannesta saisikin sen oikein, niin valtaosa kuulijoista ei tietäisi, mitä tarkoitetaan (joskin konteksti voisi auttaa arvaamaan oikein). Sitä paitsi nimen ääntämys koreassakin vaihtelee; jonkinlainen keskiarvoääntämys lienee [çʌnˈd̥ɛ] – yrittäkääpä käyttää vaikkapa suomalaisessa autokaupassa asioidessanne!

Kielenhuollolla olisi tässä pieni tehtävä: kertoa, miten vieraat nimet on hyvä lausua, ihan aikuisten oikeesti. Epämääräiset ohjeet siitä, että periaatteessa kuten alkukielessä mutta käytännössä ”eriasteisin helpottumin”, eivät yhtään auta siihen sekaannukseen, että itse kukin helpottaa sen mukaan miltä tuntuu.

Mutta ilmeisesti energia kuluu nyt suureen liberalisointikampanjaan...

Yksi kommentoija kaipasi Kotuksesta apua vieraskielisten nimien ääntämiseen. Nimistönhuollon sivuilla näyttää niitä olevankin, tämän sivun lopussa: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=439

Yleensä Kotuksen tehtävähän kai on huoltaa suomen ja suomenruotsin kirjoitettua kieltä.

Mervi, mainitsemasi ohjeisto on juuri sellaista epämääräistä ja selvää kantaa ottamatonta kuin kuvailin. Vai pystytkö sinä esimerkiksi kyseisten ohjeiden mukaan sanomaan helposti, miten ”Hyundai” pitäisi lausua?

Ohjeissa neuvotaan ääntämään ”Soul” kuten koreassa. Mahtavatko ohjeen antajat tietää, että koreassa se lausutaan suunnilleen ”sa-ul”, kaksitavuisena ja niin, että kumpikin tavu on painollinen (jälkitavu ehkä painollisempikin)?

Ymmärrettävyydestä sen verran, että ohjeissa tunnutaan kantavan huolta siitä, että suomalaisen lausuman vieraan nimen ymmärtäisivät kaikki ne, joille sen alkuperäinen äänneasu on tuttu – siis pieni osa ihmiskunnasta ja yleensä hyvin pieni osa suomalaisista. Kai nyt tärkeintä pitäisi olla sen, ymmärtääkö suomalainen toista suomalaista?

Mitä Kotuksen tehtäviin tulee, lain mukaan tehtävänä on ”suomen ja ruotsin kielten huolto, neuvonta ja sanakirjatyö sekä kielenhuoltoon ja sanakirjatyöhön liittyvä tutkimus”. Ei siinä rajata työtä kirjoitettuun kieleen. Vieraiden nimien ääntämys on asia, josta ihmisillä on varsin usein oikeasti kysymyksiä, joihin ei löydy muualta vastauksia. Valtaosa Kotuksen muuten jakamista neuvoista on sellaisia, että vastaus löytyisi helposti monestakin kielenoppaasta.

En usko, että koskaan voidaan saada luoduksi aukottomia ohjelinjoja ja sääntöjä vieraskielisten nimien ääntämykseen. Nimiä on yksinkertaisesti niin paljon.

Selvää kuitenkin on, että puhuttua kieltä tulee pitää ensisijaisena mallina. Kirjoitettu kieli on sekundaaria, puhutun kielen pohjalta kehitettyä, olkoonkin, että nykymaailmaa kirjoitus hallitsee.

Jos vieraita nimiä äännetään suomessa niin kuin kirjoitetaan, päädytään naurettavuuksiin, kuten Erkin (eka) esimerkit näyttivät. Vai kuinka puolalainen paikannimi Szczeciński luonnistuu kirjoituksenmukaisesti äännettynä?

Totta on myös, että ensisijainen kielenkäytön tarkoitus on tulla ymmärretyksi, ja jos nimien oikea ääntämys todella vaikeuttaa tätä liikaa, lienee tyydyttävä jonkinlaiseen alkuperäistä ääntämystä muistuttavaan likiarvoon.

Yleensä ääntämys sentään tunnetaan, jos aihe, josta puhutaan, on tuttu (mahdollisena poikkeuksena ainakin eräät Itä-Aasian kielet, vaikkei niitäkään tietysti saisi toisin kohdella). Jos tietää, mitä kummallisuuksia ovat Versailles, Torquay, Tottenham, Seine ja Herodotos, tuskin hämmentyy ääntöasuista [vεʁ'saj], [tɔ:'ki:], ['tɒtnǝm], [sεn] ja [hε:'rodotos].

Timo, se, ettei voi tehdä aukottomia ohjeita, on kai kuitenkin eri asia kuin se, ettei ole yritettykään tehdä edes jotenkin toimivia ohjeita.

Jos esimerkilläsi tarkoitat, että ”Herodotos” todella pitäisi lausua antiikin kreikan ääntämyksen mukaan, niin osasit esittää puolestani mainion parodian siitä, mihin ohjeettomuus johtaa. Oletko muuten ihan varmaa 400-luvun eKr. joonialaisesta ääntämyksestä, vai pitäisikö olla attikalainen?

Päänaukoja: millä muulla tavalla esimerkiksi Herodotos tai Homeros ['homε:ros] pitäisi lausua, jos ei muinaiskreikkalaiseen tyyliin? Mieluusti toki vieläpä asianmukaisella toonilla, jos puhuja osaa sen tuottaa.

Voisin kuvitella, että antiikin kreikkaa osaamaton suomalainen saattaisi ääntää [hero'doottos], jolloin olemme palanneet keskustelun alkupisteeseen.

Ei ole mitään muita järkeviä vaihtoehtoja kuin antiikin kreikan ääntämys. Latinalaisessa ääntämys ei ole muinaiskreikan kohdalla tule kyseeseen, eikä edes nykykreikkalainen [i'roðotos]. Ja jos äännettäisiin niin kuin kirjoitetaan, palaamme taas kysymykseen, äännetäänkö myös Chicago ja Bordeaux niin kuin kirjoitetaan.

Siltä varalta, että nimim. Timo ei ole ymmärtänyt nimim:n Päänaukoja pointtia, esitän rautalankamallin. Tai no tämä taitaa jo olla betonipalkkia:

Jokainen tolkuissaan oleva suomalainen lausuu nimet ”Herodotos” ja ”Homeros” niin kuin ne kirjoitetaan – suomea puhuessaan. Englantia puhuessaan toivottavasti toisin. Antiikin kreikan ääntämyksen tavoittelu – joka on parhaimmillaankin vain tavoittelua, eihän tutkijoilla ole siitä yksimielisyyttä – kannattaa jättää tilanteeseen, jossa pääsee keskustelemaan Sokrateen ja Perikleen kanssa.

No sellaisen myönnytyksen voisi tehdä, että jos joskus saat kunnian nauttia Matti Klingen seurassa višiivettä (vichyvettä), niin hän saattaisi arvostaa antiikin kreikan ääntämyksen tavoitteluasi, jos nimittäin onnistut siinä hyvin, mikä ei ole todennäköistä. Mutta noin kaikki muut pitävät sitä pelleilynä.

"jos äännettäisiin niin kuin kirjoitetaan, palaamme taas kysymykseen, äännetäänkö myös Chicago ja Bordeaux niin kuin kirjoitetaan."

Tottahan toki, suomen kieltä kun on tapana ääntää niinkuin kirjoitetaan. Jos taas tämä on liian vaikeaa niin muutetaan sitten sanan kirjoitusasu väännetään "suomeksi" (vrt. Pariisi, Tukholma).

Miksi pilata tahallisesti suomen kielen hieno oikeinkirjoitusjärjestelmä jatkuvilla poikkeuksilla?

Tässä ei ole missään nimessä kyse pelleilystä vaan johdonmukaisuuden tavoittelusta. Antiikin kreikan fonotaksi ja ääntämys tunnetaan erinomaisesti, joten miksemme soveltaisi muinaiskreikkalaisiin nimiin samoja periaatteita kuin englannin- tai saksankielisiin nimiin?

Ei, en ole viime aikoina puhunut Sokrateen kanssa, mutten myöskään ranskalaisten enkä espanjalaisten kanssa puhuessani Toulousesta tai Valenciasta. Pitäisikö suomalaisten kanssa jutellessa sanoa [toulouse] ja [valenkia]? Entä jos joukossa on myös ranskalaisia ja espanjalaisia? Pitäisikö silloin käyttää kahta ääntämystä, toista suomalaisia, toista vierasmaalaisia varten?

Unkarissa on kaupunki nimeltä Debrecen. Sen voisi ääntää [debreken], mutta kyllä [däbrätsän] kuulostaa paremmalta. Kuten nimimerkki "Kyllästynyt" sanoo, tästä ongelmasta päästäisiin ottamalla jälleen tavaksi nimien suomalaistaminen. Esimerkiksi Jukka K. Korpela on puhunut aiheesta. Voitaisiin alkaa kirjoittaa "Niujorkki" ja "Sidni", jolloin yllä kuvatusta dikotomiasta päästään. Sitä on sitä paitsi helpompi taivuttaa (Sidniin ~ Sydneyyn/Sydneyhyn). Edelleen voisimme kirjoittaa Tuluuz (tai ehkä suomalaistetummin Tuluusi) sekä Balens(s)ia.

Epäilemättä uuteen tapaan tottuminen veisi aikaa, mutta kyllä sitä kannattaisi ainakin harkita.