Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

10.8.2011 16.32
Laura Paananen ja Henna Leskelä

Jurppii, kyrsii, nyppii, riepoo!

Facebookissa on ollut jo jonkin aikaa ryhmä nimeltä ”Kielletyt sanat ja sanonnat”.

Ryhmän kuvauksessa lukee näin: ”Tälle listalle lisättyjen sanojen ja sanontojen käyttö on täten kielletty universumin säännöissä (§3.2) niiden ihmiskunnan psyykeä rappeuttavien vaikutuksiensa vuoksi.” Ryhmän viestipalstalle kuka tahansa jäsen saa postittaa ehdotuksiaan niistä suomen kielen ilmauksista, jotka ärsyttävät ja jotka siksi tulisi kieltää. Ryhmä on kasvanut yhtäkkiä räjähdysmäisesti: muutama päivä sitten jäsenten määrä kaksinkertaistui, ja nyt siihen kuuluu yli 12 000 Facebook-käyttäjää.

Ryhmän suosion kasvu kertoo siitä, että suomen kieli kiinnostaa sen puhujia edelleen. Näyttää siltä, että niin sanottujen tavallisten kielenkäyttäjien parissa eniten keskustelua herättävät yksittäiset sanat ja fraasit sekä niihin liittyvät mielikuvat. Aiheesta on kirjoitettu esimerkiksi Kielikellossa 1/2008, jossa Piia Joronen pohtii gradunsa pohjalta, mikä kielessä ärsyttää ja miksi. Samaisessa numerossa esitellään myös Kielitoimiston Kirjamessuilla tekemän kyselyn tuloksia siitä, mikä on messukävijöiden mielestä suomen kielen ärsyttävin sana.

Kielletyt sanat ja sanonnat -sivulle lähetetyt ilmaukset voidaan jakaa karkeasti muutamiin ryhmiin sen perusteella, mikä niissä puistattaa. Ensinnäkin ryhmän jäseniä ärsyttävät kielioppivirheet. Yksi ei voi sietää sitä, että nykyään ei matkusteta Thaimaahan vaan Thaimaaseen, ja toinen säestää hänen mielipidettään Hectorin laulun mukailluin sanoin: ”Isä meni Ruotsiin, äiti lensi Thaimaaseen.” Toista kuvottaa olla-verbin potentiaalin vääränlainen käyttö (”Ollee. AAARGH, olla-verbin potentiaali on LIENEE!”) ja kolmatta pronomini ketä käytettynä kuka-variantin tilalla: ”Ketä olet?” Klassisia inhotuksen aiheuttajia ovat toki myös erilleen kirjoitetut yhdyssanat, kuten uima halli tai koulu reppu.

Varsin monia riipivät erilaiset murrepiirteet ja -sanat. Nopeahkon selailun perusteella savon murre ja lounaismurteet nyppivät eniten: ”Suattaapi olla tai suattaapi olla olemattakii.” ”Elekääpähän.” ”Miksi sanotaan jääkiakko! Ja esim. kualema! Onko se foneettisesti kauniimpaa?” Murteiden lisäksi vastenmieliseltä tuntuvat jotkin slangisanat: ”Huomenna ois paltsu neukkarissa toimarin kanssa.” Slangi-ilmausten kanssa samaan kategoriaan voinee niputtaa nuorisokielen muoti-ilmaukset, kuten LOL, HBD, .com (esim. mullaonhuonopäivä.com, äänneasu [pistekkom]) tai silleen niinku ja muut tilkesanat.

Suurin kiellettäviksi ehdotettujen sanojen ryhmä näyttää olevan erilaiset fraasit ja idiomit, joita viljellään erityisesti puhutussa kielessä. Inhotusta herättävät esimerkiksi seuraavat: näillä näppäimillä, sikälimikäli, homma meni reisille, jii en ee, elikkä(s), ymsyms ja se on hiinä ja hiinä. Fraasit herättänevät mielikuvia niiden stereotyyppisistä käyttäjistä, minkä takia ne nostattavat paljon tunteita; esimerkiksi noloja iskurepliikkejä on listattu sivustolle lähes kaksisataa.

Edellä mainittujen lisäksi ryhmäläisiä jurppivat erilaiset median ja erityisesti keltaisen lehdistön viljelemät muotisanat, kuten seksivau tai X:n kuumat kuvat, sekä muut luokittelemattomat uudissanat, esimerkiksi voimahali, tahtotila tai avokki. TV-sarjoista ja mainoksista on niistäkin jäänyt elämään hokemia, jotka riepovat kommentoijia - esimerkkinä mainittakoon Kummelista tuttu pauttiarallaa.

Sivustolta löytyi sanaehdotusten joukosta viesti, jonka kirjoittaja vaatii, ettei sivustolle listattuja sanoja ja sanontoja saisi enää koskaan käyttää missään tilanteessa. Näin suomen kielen monimuotoisuutta vaalivien näkökulmasta on onni, että viesti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Tuskinpa ryhmääkään on perustettu ihan vakavin naamoin, sanoja kun ei voi oikeasti kieltää.

LAURA PAANANEN JA HENNA LESKELÄ

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

11.8.2011 16.42
psyykettä nyppii
Eihän tietenkään ketään voi varsinaisesti kieltää menemästä Thaimaaseen ja ihmettelemästä Sulaweden luontoa, mutta onhan tuollainen sanankäyttö merkki tietynlaisesta ällin puutteesta ja kyllä se ottaa aivosta.
12.8.2011 8.33
Kanapee
Kaikki jurppii
Olen seurannut tuota ryhmää, ja minua taas jurppii se, että kaikki jurppii. Eihän voisi puhua tai kirjoittaa mitään, jos ryhmän "toiveita" noudattaisi. Kaikkia kommentteja ei selvästikään ole kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Esimerkiksi jonkin murteen kutsuminen rumaksi ja tyhmäksi on tyhmää... Niin että avarakatseisuutta toivoisin monille tuon Facebook-ryhmän jäsenille.