Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

11.7.2009 9.15
Mikko Lounela

Vähän kielestä

Kieli koskee meitä kaikkia.

Kielestä puhutaan ja kirjoitetaan. Näin on varsinkin Kotuksen blogissa, jonka tarkoituksena on puhua ja puhista kielestä. Enemmän tai vähemmän tosissaan ollaan. Monesti enemmän. Ja mikäs siinä. Kieli on osa todellisuutta, ja todellisuus on totinen paikka. Kotus on yksi kielen paikoista, ja usein totinen paikka.

Kielellä rakennetaan todellisuutta. Sillä määritellään, määrätään ja märehditään asioita. Viime vuoden lopulla opetusministeriö määräsi Kotusta kutistumaan kolmanneksen. Muistaakseni tämän kutistumisen lopputulos määriteltiin jossain paperissa kielehuoltovirastoksi, tai nimettiin. Syntyi aika älämölö. Opetusministeriö perusti työryhmän, joka märehtii asiaa tämän vuoden. Kaikki tämä on tehty sanoilla jotka on kirjoitettu paperille tai digiavaruuteen. Kieli on kelpo työkalu.

Joskus on tärkeää se miten sanotaan. Joskus on tärkeämpää se mitä sanotaan. Sitten on kiva jos nämä osuvat yhteen niin että ymmärtää mitä sanotaan. Varsinkin silloin kun se on tärkeää. Varsinkin silloin kun se osuu omalle kohdalle. Tärkeimpiä kai kuitenkin ovat ihmiset. Niin, ja eläimet ja kasvit myös. Meitähän se viime kädessä koskee.

MIKKO LOUNELA

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja