Minun polveni ovat heikot paastosta
Laskiaisen sanastoa.
Vaikka
psalmirunoilija valittaa Mikael
Agricolan suomennoksessa, että hänen polviaan heikottaa paastoamisen vuoksi,
minun kohdallani näin ei tule olemaan. Keittiöstä leviää vasta paistettujen
pullien tuoksu, jääkaapissa odottaa kerma vatkattavaksi pulliin ja kaakaoon. Koska
pullia tuli leivottua varsin runsaasti, voi herkuttelua jatkua loppuviikkoon
asti. Tosin jo keskiviikkona pitäisi aloittaa paasto, ainakin kristillisen
perinteen mukaan.
Laskiainen
on nykyisin monelle meistä varsin pakanallinen juhla laskiaispullineen ja
mäenlaskuineen. Usein pullansyönti jatkuu vielä seuraavanakin päivänä
välittämättä laskiaisen perimmäisestä tarkoituksesta: sitä vietetään pitkän,
pääsiäiseen saakka kestävän nelikymmenpäiväisen paaston alun kunniaksi. Laskiaista on käytetty yhdyssanan
perusosana jo 1580-luvulla kuningas Kristofferin maanlain suomennoksen kohdassa,
jossa kerrotaan hirvenmetsästyksestä: paastonlaskiaisesta
nijn oleuin päiuän - - ei mahda yxikän hiruein iälkin mennä. Laskiainen esiintyy ensimmäisen kerran itsenäisenä
terminä vanhassa kirjasuomessa 1640-luvulla kirkkokäsikirjassa: Laskiainen löytän wuosiwuodeld, Cullaisen
lugun järjestyxest. Kuitenkin sen käyttö itsenäisenä terminä vakiintui
suomen kirjakieleen vasta 1700-luvulla.
Ehkäpä
nyt kuitenkin unohdetaan hetkeksi laskiaishuvitukset kaikkine herkkuineen ja
keskitetään huomio paastoon. Paasto
on kuulunut kirjoitettuun suomen kieleen aina 1540-luvulta lähtien Agricolan Rucouskirjan kalenteriosasta, jossa mainitaan
neljän paastokeskiviikon nimestä himmurtai:
Jelken, Tuhaan, ia Heluntain.
Ristin, Lutzian, kirckun lain. Ensimeijnen Keskiwijcku. Himmurtain paastu
lijcku. Sanaa paasto on
käytetty kuvaamaan sekä (uskonnollisista syistä tapahtuvaa) täydellistä tai
osittaista pidättäytymistä ruoasta että vuotuista paaston aikaa, mutta löytyy vanhasta
kirjasuomesta muutakin paasto-sanastoa.
Paastorukouspäivistä
kerrotaan vuonna 1654 painetussa Thomas
B. Rajaleniuksen Muutamat
Christilliset Saarnat -kokoelmassa: [Vitsausten
vuoksi] D. Mammertus, joca Wiennas Pispana oli, cuulutti ia päälle pani, Colme
Paasto-Rucous Päiwä. Noihin päiviin kuuluivat tietysti olennaisena osana
paastorukoukset, kuten vuonna 1667 säädettiin asetuksella: joca wuosi on Herralle pyhitetyt wissit päiwät, yhteisehen
pastorucouxen ia kijtoxen.
Kuten
olen jo aiemmin vihjannut, vanhassa kirjasuomessa todella on sana laskiaishuvitus, jolla viitataan
maalliseen laskiaisen juhlintaan: senkaltaiset
laskiais huwituxet - - tansit ja kaikenlaiset irstaisuudet ja hulluudet. Laskiaishuvituksen lisäksi löytyy
vanhasta kirjasuomesta myös laskiaiskokous:
Isänne on kaxi asiaa teille käskenyt; yxi
on, mennäxenne kotio; toinen, tehdäxenne syndiä laskiais kokouxesa. Sekä laskiaishuvitus että laskiaiskokous löytyvät 1770-luvulla
suomennetusta tekstistä Omantunnon
kysymyxet, jossa käsitellään tanssin ja muiden huvitusten paheellisuutta.
Syntiä tai ei, minä ainakin aion syödä vielä keskiviikkona yhden laskiaispullan,
jotta polviani ei heikota.
SANNA
NISSINEN
Kirjoittaja on Vanhan
kirjasuomen sanakirjan toimittaja.
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele