Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

27.11.2020 13.15
Petra Saarnisto

Oletko päissäsi?

Päissään voi olla monesta asiasta.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota päissään-loppuisiin uudissanoihin. Olen bongaillut niitä erityisesti Twitteristä, mutta Kotuksen uudissanatietokanta kertoo sellaisia käytetyn muuallakin.

Humalaa ja hurjuutta

Sekä nykykieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa että Suomen murteiden sanakirjassa on lukuisia päissään-sanoja. Yleensä ne näyttävät kuvaavan tilannetta, jossa ollaan joko jonkin aineen vaikutuksen alaisena tai jonkin (usein negatiivisen) tunteen vallassa.

Kielitoimiston sanakirjaan ovat päässeet esimerkiksi humalapäissään, kännipäissään ja viinapäissään sekä hätäpäissään, raivopäissään ja äkäpäissään. Murteista on niiden lisäksi kerätty muun muassa sanat hutikkapäissään, humalispäissään ja juoppopäissään sekä hurjuuspäissään, häppäpäissään (= hädissään) ja kimmastuspäissään. Omaksi kategoriakseen voisi kai laskea murteissa tunnetut houriopäissään, hullupäissään ja kuumeispäissään.

Edellä mainituissa esimerkeissä aine, jonka vaikutuksen alaisina ollaan, on alkoholi. Pelkkä päissään merkitseekin yleensä nimenomaan humalassa oloa. Kun on oikein kovassa humalassa, saattaa olla umpipäissään tai ympäripäissään – molemmat Kielitoimiston sanakirjassa esiintyviä sanoja.

Suomen murteiden sanakirjan päissään-sanoja. Kuvankaappaus.
Suomen murteiden sanakirjan päissään-sanoja.

Sieniä, katkeruutta ja riemua

Uudissanatietokantaan kerätyissä päissään-sanoissa toistuvat edellä mainitut teemat. Päihteiden kirjo tosin on laajempi: esimerkiksi Helsingin Sanomissa on kirjoitettu pilleripäissään kaahailevasta Brežnevistä (2017) ja sienipäissään lentävästä kaskaslajista (2018).

Tunteet puolestaan ovat uudissanoissakin jokseenkin negatiivisia. Helsingin Sanomien jutussa taiteilija nappaa surupäissään oopiumia (2018), ja Twitterissä on arveltu perussuomalaisten saattavan katkeruuspäissään äänestää Timo Soinia vastaan (2018). Googlaamalla löytyy kuitenkin positiivisempiakin osumia, kuten ilopäissään ja riemupäissään.

Koronaa ja adhd:tä

Myös sairaudet voivat uudissanoissakin olla päihdyttäviä (vertaa murteiden kuumeispäissään). Esimerkiksi Twitterissä on paheksuttu koronapäissään töihin palannutta Donald Trumpia (2020).

Jotkin päissään-ilmaukset liittyvät psyykkisille tai neurologisille sairauksille tai tiloille tyypilliseen käyttäytymiseen. Pakko-oireista häiriötä sairastava saattaa kertoa jumiutuneensa ocd-päissään tarkistamaan jonkin asian lukuisia kertoja. Adhd-päissään taas on saatettu tehdä jotakin spontaania, joka myöhemmin kaduttaa.

Ämpäri päässä. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Verkkotoimittaja aivan ämpäripäissään. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Lähiöangstia, designia ja säästöä

Uudissanoissa on myös paljon sellaisia ilmauksia, joissa päissään ei ollakaan minkään päihteen, tunteen tai sairauden vuoksi. Jotkin niistä vaikuttavat kuvaavan mielentilaa (lähiöangstipäissään, nostalgiapäissään). Joissain tapauksissa taas päissään olevan ilmeisesti ajatellaan olevan jonkin asian vuoksi pyörällä päästään tai vähän liian innoissaan (designpäissään, ideologiapäissään, säästöpäissään, presidenttipäissään).

Nousi yhtäkkiä voimakas halu omistaa sähköllä toimiva pappatunturi. Sillä sitten päristelisin nostalgiapäissään helmat paukkuen kylille huutelemaan! (Twitter 2020)

Ranskankielinen hiphoppi on jotenkin tosi jännän kuulosta. Välillä kunnon lähiöangstipäissään aivan mahtavaa kuunneltavaa (Twitter 2019)

Rakennus [= Oodi] on hieno, mutta ihan kaikkea, esim. vessan ovia, ei tarvitsisi design-päissään keksiä uudelleen. (Twitter 2019)

Aika yllättävää, että hallitus on tehnyt ideologiapäissään päätöksen, joka ei kestä lähempää tarkastelua. (Twitter 2019)

Opiskelijoista jopa 45 prosenttia reissaa ilman matkavakuutusta joko säästöpäissään tai silkkaa tietämättömyyttään. (Riku Rantala Helsingin Sanomissa 2013)

”Kompastuminen kukkaruukkuun taitaa olla pelkkä tekosyy. Mä luulen, että Jyrki Katainen vain presidenttipäissään yritti vaalivalvojaisten jälkeen tehdä Frontside Ollien.” Stand up -koomikko Lotta Backlund kummastelee viikon tapahtumia. (Anna-lehti 2012)

Myös seuraavat ilmaukset ovat tarttuneet uudissanabongailijoiden haaveihin:

ahdistuspäissään, auktoriteettipäissään, ES-päissään, frustraatiopäissään, hallituspäissään, hormonipäissään, huumepäissään, jumalapäissään, kamapäissään, kannabispäissään, kofeiinipäissään, konmaripäissään, mammapäissään, maniapäissään, smoothiepäissään, tylsyyspäissään, valtapäissään, vappupäissään, väsymyspäissään

Sanapäissään

Päissään-ilmausta voi käyttää kuvaamaan sekä omaa että muiden toimintaa tai olotilaa. Näyttää siltä, että uusia päissään-sanoja syntyy jatkuvasti tutun mallin pohjalta. Järvenpään kaupunki on jopa hiljattain lanseerannut Järvenpäissään-nimisen blogin.

Onko sinulle tullut vastaan kiinnostavia päissään-ilmauksia? Entä mistä itse olet ollut päissäsi?

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
27.11.2020 13.44
Minna Pyhälahti
Punkpäissään
Vain elämää -ohjelmassa Reino Nordin totesi vitsillä, että joku voisi punkpäissään heittää television hotellihuoneen ikkunasta.