Siirry sisältöön
Haku

Risto Uusikoski


Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Risto Uusikoski työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa verkkotoimittajana ja verkkopalveluiden kehittämisen parissa. Hän on tutkinut tempuksen käsitettä ja murehtii aikaan liittyviä kysymyksiä myös vapaa-ajallaan.


24.3.2022 12.48
Risto Uusikoski

Tohtori Jeeskyll ja tohtori No

Keskustelijan kahdet kasvot.

Olen kehittänyt seerumin, jolla pystyn erottamaan persoonani myönteisen ja kielteisen puolen toisistaan. Seerumi toimii siten, että kun kirjaudun aamulla työkoneelleni, suoniini syöksyy jees-virta. Iltapäivällä, työkoneen sammuttua, sisälläni kuplii ei-energia.

Tohtori No

Uhmaikä kestää suomalaisella naisella keskimäärin 85 vuotta ja miehellä 79 vuotta. Näistä ensimmäiset kahdeksantoista vuotta ovat rankinta aikaa ainakin suomalaisen vanhemmille.

Keskustelut meillä kotona menevät nykyään niin, että uhmaava lapsi sanoo, pyytää tai kysyy jotain, ja minä vastaan automaattisesti ensin ei. Vasta sen jälkeen saatan pohtia rauhassa, oliko pyyntö sellainen, että sen voisi jopa toteuttaa. Sellaiseksi tilanne on mennyt.

Olen sarkastinen. En jaksa keskustella rakentavasti. En enää jaksa oikeasti suuttua jokaisen tempun jälkeen, mutta osaan sentään suhteellisen uskottavasti esittää suuttunutta. Kiellän, syytän ja epäilen jo ihan varmuuden vuoksi. Mietin usein satua pojasta, joka huusi sutta.

En luovuta, mutta en myöskään lakkaa ihmettelemästä, miten negatiivisen keskustelijan koko tilanne on minusta kaivanut esiin. Tohtori No hieroo käsiään yhteen ja odottaa iltaa.

Tohtori Jeeskyll

Töissä pinnalle nousee tohtori Jeeskyll. Jes, jees, kyllä kyllä! Laitan vihkoon! (Yritän myös ehtiä tehdäkin.) Nostan kädet näppäimistöltä ja katson niitä: ovatko nämä ne samat kädet, jotka kotona nostan pystyyn ja sanon, että puhu kädelle.

Jes, onnistuu! Joo, ymmärrän! Onhan siinä sekin! Ilman muuta laitetaan sitten kuntoon! My god, asiathan sujuvat. Toki vihkoni on kuin sademetsä, jossa tieteelle tuntemattomia myrkkyapinoita loikkii puissa, mutta kaikkea ei voi saada.

Tämä teeskentely ei voi jatkua... Kumpi ja kuka minä olen?

Ihmisen varjo. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Ihmisen varjo. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Tohtori Kattoony

Saakohan jompikumpi puoli minussa lopulta vallan? Mitä tapahtuu, jos maailmat kohtaavat sitä ennen? Kenen mieli on eniten puhallettu (mind = blown), jos molemmat puoleni nousevat yhtä aikaa esiin?

Juoksen viidakkoon etsimään kultaista keskitietä. Ehkä löydän sen vasta, kun väsähdän kaikkeen lopullisesti. Tohtori Kattoony, missä olet?

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja