Valehtelen jatkuvasti. Valkoisia valheita. Silloin tällöin myös harmaan eri sävyissä olevia valheita. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä tärkeintä on, että elämä rullaa, ja että voi oikoa keskusteluissa aina kun se säästää kaikkien aikaa ja vaivaa.

Yksittäiset valheet eivät harmita minua niin paljoa, sillä pystyn enimmäkseen kontrolloimaan niitä. Päätän valehdella, jos se säästää minulta puolen minuutin selityksen, tunnin mittaisen riidan tai loppuelämän harmituksen. Mutta ai että miten paljon voikaan risoa, jos valheen tuottamista ei voi hallita.

Spotti päälle ja tentti käyntiin

Jos joku kysyy minulta kysymyksen, johon en tiedä vastausta, vastaan ”Mä en muista”. Aina ja automaattisesti. Tämä syö minua aika tavalla.

Vastaus on ok, jos kysymys on luokkaa ”Missä me oltiin viime torstaina?” tai ”Kenen piti kirjoittaa ne palaverin muistiinpanot?”. Näissä tapauksissa minä olen kuitenkin sentään tiennyt vastauksen, olen sitten kirjoittanut sen päälle tai en. Mutta ne loput 90 prosenttia tapauksista...

– Kuka meillä hoitaa tätä asiaa?

– Mä en muista.

– Onko banaani terveellisempää kuin mansikka?

– Mä en muista.

– Kuka oli Suomen pääministeri vuonna 1970?

– Mä en muista.

– Kuka voitti miesten pika-aitojen olympiakultaa Meksikossa?

– Mä en muista.

– Onko ilokon kieli ergatiivikieli?

– Mä en muista.

– Mitä lukua mä ajattelen?

– Mä en muista.

Mikä siinä on niin hankalaa sanoa, että mä en tiedä? En kuitenkaan tiedä suurinta osaa maailman asioista. En tiedä edes suurinta osaa oman alani asioista tai omista asioistani. Maailmassa on enemmän faktoja kuin minulla muistipaikkoja.

Totta kai tiedän, missä toinen punatulkku on. Ja totta kai tiesin, että punatulkku on ruotsiksi domherre.

Riippuu mistä roikkuu

Ehkä ostan aikaa. Täytyy miettiä, pitäisikö minun tietää tämä. Olettaako kysyjä että tiedän tämän? Hyvänen aika, olenhan sentään asiantuntija. Ja jos asiantuntija ei tiedä asioita, mikä hän sitten on? Tai jos sittenkin vain säkällä sattuisin tietämään tämän, ja olen menettämässä hyvän sauman päteä?

Ja varmasti kyse on itsetunnosta. Kaikki muut tietävät kaiken, hyvä jos minä tiedän mitään. Tilanteen tasoittamiseksi pitää kerätä kaikki irtopisteet, olivat ne sitten kuinka epäuskottavia tahansa.

Olisi kiva osata olla rehellinen, myöntää että nyt menee ohi kovaa ja korkealta. Ettei ole harmainta hajuakaan, ei mikään lamppu syty, ei välähdä, ei soita kelloja, ei tunnu tutulta, ei osu omaan asiantuntemukseen. Pitäisi tietää mutta ei nyt vain tiedä, hyvä kysymys mutta ei ole antaa vastausta. Palataan asiaan. Mistä sä puhut? Häh?