Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.
6.10.2016 10.10
Puhdistamo, Teurastamo, Vastaamo: kukoistavat mo-nimet
Kuinka rattoisaa, että moni uusi nimi kuuluu mo-perheeseen!
Ohjaamo (palveluneuvontapiste nuorille)
Puhdistamo (superfoodiin keskittynyt yritys)
Puhuttamo (puheenaihesivusto)
Punomo (käsityöyrittäjien nettikauppakeskus)
Siivoomo (siivousalan yritys)
Tuunaamo (parturi-kampaamo)
Vastaamo (psykoterapiakeskus)
Huomaan mainoksissa ja sosiaalisessa mediassa jatkuvasti tällaisia uusia nimiä. Kuten Elli-Noora Virkkunen arveli blogitekstissään pari vuotta sitten, mo-johtimen suosio on jatkunut. Nimet on muodostettu perinteisen mallin mukaan: kaikille tuttuja sanoja ovat leipomo, kutomo, varustamo, vuokraamo, valokuvaamo ja valvomo.
Tämä nimenmuodostustapa vaikuttaa olevan juuri nyt niin sanotusti produktiivinen. Olemassa olevien mallien mukaan muodostetaan enemmänkin saman näköisiä, uusia mo-loppuisia nimiä.
Kuinka hauskaa, että uusia nimiä syntyy tällä tavalla suomalaisittain! Ei aina englantia tai monen kielen sekasotkuyhdistelmää. Mo-nimet ovat lyhyitä, kuvaavia ja helppokäyttöisiä. Niitä on esimerkiksi helppo taivuttaa.
Myös tällaisten mo-sanojen tausta rupesi kiinnostamaan. Ja kun kiinnostus kielen ilmiöihin herää, kannattaa etsiä netistä Iso suomen kielioppi.
Sieltä selviääkin helposti mo-sanojen koostumus ja merkitys.
Mo-sanat on johdettu verbistä: leipoa > leipomo. Johdos ilmaisee kantaverbin tarkoittaman toiminnan suorituspaikkaa tai tapahtuman sijaintipaikkaa: jalostamo, kampaamo, pukimo, teurastamo, heräämö, kustantamo. Toiminta, jonka suorituspaikkaa mo-johdoksilla ilmaistaan, on yleensä ammatillista tai esimerkiksi instituution järjestämää.
Isossa suomen kieliopissa mainitaan lisäksi sellaisia vähemmän vakiintuneita sanoja kuin munimo, faksaamo, pullonpalauttamo ja herkkutattipakastamo.
Joskus jo olemassa oleva mo-sana on otettu käyttöön nimeksi: Teurastamo on kaikille avoin keskus, jossa on aiemmin toiminut teurastamo. Nimistönhuoltajakollegani muuten arveli, että juuri Teurastamon ja Logomo-tapahtumakeskuksen nimimalli on synnyttänyt buumiin.
Kieliympäristöään seuraava, suomen kielestä kiinnostunut havainnoija on iloinen: mo-nimet kukoistavat! Toivotan pitkää ikää!
Iso suomen kielioppi
Elli-Noora Virkkunen: Pyöräkorjaamoista uutistamoihin (Kotus-blogi 13.5.2014)
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa | Keskustele
Elli-Noora Virkkunen mainitsi juottamon. Se on virheetön sana, mutta itse sanon mieluummin käyneeni juomossa.
e-vartaloisissa sanoissa nähdään joskus vartalovokaalin muuntuminen i:ksi, esimerkiksi pesen : pesijä. Samasta ilmiöstä on varmaan kyse myös johdoksessa panen : panimo. Tämä ei toki selitä valimoa (valan) eikä paahtimoa (paahdan), jotka on ilmeisesti muodostettu analogisesti ompelimo-tyypin mukaan.
Itse muistan pienenä ihmetelleeni Aku Ankan juhlanumeron (1/1995) hevostarinassa esiintynyttä sanaa vaatehtimo. Ymmärsin kyllä seitsenvuotiaana, että se tarkoittaa jonkinlaista räätäliä, mutta jäin jo nimeni tähden ihmettelemään sanan loppua. Myöhemmin opin, että se on verbistä vaatehtia, joka nykykielessä ei enää juuri ollenkaan käytetä.
Verbistä, tarkemmin mielestäni sen kolmannesta partisiipista, johdettu mo-päätteinen nomini tarkoittaa niin ehdottomasti vain itsenäistä ja jatkuvassa käytössä olevaa tekemispaikkaa, että esim. sanaa "siivoomo" ei voi olla olemassa, sillä sehän tarkoittaisi paikkaa, jossa päivät pääksytysten siivotaan. Siivousfirmaa tai sen toimipistettä ei siten voi kutsua siivoomoksi, sillä niihin ei tuoda siivottavaa muualta. Myös "pullonpalauttamo" on mielestäni jotenkin ontuva nimitys pullonpalautuspaikalle, sillä eihän siinä ole kukaan kaiken aikaa palauttamassa pulloja. Kaiken kaikkiaan ovat kaikki "-mot" kielikorvani mukaan paikkoja, joissa tekeminen tapahtuu enemmän tai vähemmän itsenäisesti ja joista toimitetaan tai noudetaan niissä tehdyn työn tulos muualle.
Mitä erilaisten tekemöiden (tämä olisi varmaankin hyvä yleisnimitys) nimien sanavartaloihin tulee, niin niiden viimeistä edellistä tavua ei saa mielestäni päättää i-kirjaimeen, ellei se esiinny samalla kohdalla myös verbissä, josta sana on johdettu. Siksi en kirjoittanut "tekimö", vaan "tekemö". Perustan mielipiteeni tässä siihen, että katson kaikkien "moiden" johdetun niiden edustamaa tekemistä ilmaisevan verbin kolmannesta partisiipista eli agenttipartisiipista, joka ei tunne verbin vartalon taivuttamista i-kirjaimeen päättyväksi. Mutta koska joidenkin tekemöiden nimet tunnetaan yleisesti mainitussa "väärässä" muodossa (esim. "valimo"), ei niitä kannata ryhtyä väkisin yhtenäistämään, jotta niiden ymmärrettävyys ei kärsisi. Ehkäpä aika muuttaa valimon valamoksi ja pukimon pukemoksi, minkä minun kielikorvani hyväksyisi jo nyt.