Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.
14.12.2017 10.27
Tuhlaajapoika pilaa mahdollisuutensa mutta pelastuu sittenkin
Jotta pystyy ymmärtämään tuhlaajapoika-sanan nykykäyttöä, pitää tuntea Raamatun kertomus.
Kielitoimiston sanakirjassa tuhlaajapoika määritellään näin:
tuhlaajapoika Jeesuksen esittämän vertauksen poika, joka palasi katuvana isänsä kotiin tuhlattuaan maailmalla etukäteen saamansa perintöosuuden; tähän viittaavissa (us. leik.) ilmauksissa.
Alun perin tuhlaajapoika esiintyy siis Raamatussa. Hän on nuorempi kahdesta veljeksestä:
Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ”Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.” Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. (Luukkaan evankeliumin 15. luku, jakeet 11–13)
Tuhlaajapoikavertaus on maailman tunnetuimpia vertauksia. Tuhlaajapoikatematiikkaa
on hyödynnetty laajasti taiteessa, esimerkiksi Rembrandtin
kuuluisassa maalauksessa Tuhlaajapojan
paluu (noin vuodelta 1669).
Raamattu ja Kulkuriveljeni Jan
Suomessa etenkin vanhemman väen hyvin tuntema tuhlaajapoika on Kulkuriveljeni Jan -laulun nimihenkilö. Laulun sanat on kirjoittanut Helena Eeva, ja laulun sävelsi sen esittäjä Tapio Rautavaara.
Sanoituksessa on selviä kaikuja Raamatun tuhlaajapoikavertauksesta. Myös Jan-veli lähtee kodistaan ja maastaan:
Minun veljeni Jan oli kulkuri vaan.
Kodin hylkäsi hän sekä maansa.
Kaiken jätti hän sen, oli onnellinen,
kun vain soitella sai kitaraansa.
Kotitölli niin ahdas ja harmaja on,
sydän täällä on raskas ja laulamaton.
Minä ymmärrän sen, miten onnellinen
on mun kulkuriveljeni Jan.
Ruutuja Manga-Raamatusta. Kustannus Oy Arkki.
Raamatun tuhlaajapoika vietti vierailla mailla huonoa elämää, mutta palasi lopulta kotiin:
Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta – –.
Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ”Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.” Niin hän lähti isänsä luo. (Luukas 15: 13–14 ja 17–20)
Myös Jan-veli palasi vaellusvuosiensa jälkeen maailmalta kotiin:
Minun veljeni Jan palas’ vihdoinkin, vaan
oli vuodet jo uurteita vuolleet.
Niin kuin olleet jo ois kaikki laulunsa pois,
siellä maailman myrskyissä kuolleet.
Kotitölli se sittenkin turvaisin on.
Se on ahdas, mutta ei rakkaudeton
Minä ymmärsin sen, olin onnellinen,
mut’ ei ollut mun veljeni Jan.
Laulun ja Raamatun kertomuksen välillä on siis erittäin paljon yhtäläisyyksiä.
”Viron Matti Nykänen”: sankarista hylkiöksi ja takaisin
Tuhlaajapojalla on käyttöä myös nykymediassa. Sanaa käytetään usein henkilöistä, jotka tekevät tyhmyyksiä, mutta pelastuvat kuitenkin lopulta huonolta kohtalolta:
Eräänä päivänä Mikan omakotitalon ovikello soi. Oven takana seisoi oma isä, jolle tuhlaajapoika luovutti ryypätessä vingutetun firman pankkikortin. Isä, joka oli yrittänyt viimeiseen asti auttaa poikaansa, toivotti tälle tervemenoa katuojaan. Mutta poika olikin jo varannut samalle aamulle ajan Pirkkalan terveysaseman päihdekatkolle. (Iltalehti 28.2.2017)
Näyttelijäkin voi päätyä sankarista hylkiöksi mutta yleisön ”armon” kautta jälleen hyväksytyksi:
[Näyttelijä] Jan Uuspõld on kulkenut tien kansallissankarista parjatuksi, hylätyksi lööppikuninkaaksi ja takaisin. – – Seurasi ajanjakso, jolloin sanottiin vitsinä, että Jan Uuspõldilla on kaksi työpaikkaa – draamateatterin lava ja iltalehden etusivu. Hänestä tuli Viron Matti Nykänen, jonka kommelluksia seurattiin kuin parastakin jatkosarjaa. – – Uuspõldin koettelemuksilla revitellyt media ja hänen tempauksiaan paheksunut yleisö osoitti armeliaisuutensa, kun tuhlaajapoika tuli takaisin. Hän nousi pian takaisin Viron suosituimpien ja merkittävimpien näyttelijöiden joukkoon. (Satakunnan Kansa 5.11.2016)
Urheilijat tuhlaajapoikina
Aina tuhlaajapoika ei ryyppää tai rellestä. Tuhlaajapoika-sanaa käytetään esimerkiksi urheilijasta, joka palaa kotiseuraansa:
Tuhlaajapoika palaa kotiin [otsikko]Tällainen käyttö urheiluaiheisissa jutuissa on yleistä. Myös Kimi Räikkösen palaamisesta ralliautoilijasta takaisin formulakuskiksi kirjoitettiin tuhlaajapojan paluuna. (Helsingin Sanomat 30.11.2011)– –
Yksi ympyrä sulkeutui perjantai-iltana, kun [kävelijä Aleksi] Ojalan seurasiirto julkistettiin. Hän palaa Turun Weikoista kotiin edustamaan Urjalan Urheilijoita.– Tuhlaajapojan paluuksi tätä voi kutsua. Olen huonoinakin aikoina saanut valtavasti kannustusta urjalalaisilta, joten haluan näin kiittää heitä. (Aamulehti 28.10.2017)
Tuhlaajatyttökin
Kun on tuhlaajapoika, voiko olla myös tuhlaajatyttö? Kyllä: yleisin sanan käyttöyhteys löytyy Anne Mattilan kappaleesta Tuhlaajatyttö palaa. Siinä tuhlaajatyttö palaa kaupungista maalle lapsuudenkotiinsa:
Kun pihaan mä jälleen astun
ei enää asfaltti polta jalkaa.
Laulu loppuu klassisiin Suomi-filmitunnelmiin:
Näen koivun alla tutun pojan
josta on kasvanut mies
ja hän mulle hymyilee.
Tuhlaajatyttö ei siis käytännössä eroa tuhlaajapojasta: hänkin tajuaa oman onnensa, jota ei löydykään maailmalta – vaan aivan kotinurkilta.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele
Raamatun kertomuksen ydin on se, että tuhlaajapojan palatessa isä ottaa hänet vastaan avosydämisesti ja tuhlaavasti eikä sanallakaan moiti häntä, vaan ottaa hänet ilman muuta takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut (ja toinen veli varsin ymmärrettävästi polttaa tästä päreensä). Sitä, mikä tämän ytimen alkuperäinen sanoma on ollut, tuskin saamme koskaan tietää. Mutta on melkoista latistamista, jos mitä tahansa tuhlailua (tai sellaisena pidettyä) tai tuhlausreissulta paluuta verrataan tuhlaajapoikaan. Ydin eli isän reaktio on täysin poissa. (Se, että ”yleisö osoitti armeliaisuutensa” artistia kohtaan, on jotain ihan muuta ja yhdenlaista vääristelyä sekin. Ei yleisö mitään armoa anna, mutta saattaa kyllä ruveta fanittamaan jotakuta, joka oli välillä poissa suosiosta).
Hyvä nyrkkisääntö on, että Raamatun kertomuksia ja niihin pohjautuvia sanoja ja sanontoja lainataan, referoidaan ja käytetään väärin, tavalla, joka on täysin vieras niiden alkuperäiselle sisällölle, sikäli kuin sitä tunnemme. – Tässä tapauksessa sitaatti oli, harvinaista kyllä, aivan oikein (vuoden 1992 suomennoksesta), mutta huomaamatta oli jäänyt, ettei kertomuksella ole oikein mitään yhteistä nykyajan tuhlaajapoikajuttujen kanssa.
Tuhlareita ja (yleensä pakosta) tuhlauksen lopettaneita on ollut maailman sivu. Sellaisia asioita pitäisi pystyä käsittelemään ilman rinnastuksia Raamatun tarinaan, jonka pointti on aivan muualla.
Ainoa kielellinen muutos, joka pakinassa tulee esille, on se, että tuhlaajapojasta puhuminen ei aina viittaa tuhlaamiseen (missään mielessä). Sitä voisi kutsua lähinnä sanan harhakäytöksi (ei ole ymmärretty fraasin tavallista merkitystä). Sellaista urheilukielessä on pilvin pimein.