Siirry sisältöön
Haku

Minna Pyhälahti


Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.


rss

14.4.2020 10.20
Minna Pyhälahti

Jo matkaan tarjoushaukka käy

Taivaalla liitää haukkoja, mutta niitä tallustelee myös maanpinnalla.

Yksi rakkaimmista lapsuusajan lauluistani oli Riki Sorsan esittämä Muuttohaukka:

Jo matkaan muuttohaukka käy
Kotoaan taivaltaa
Jo matkaan muuttohaukka käy
Keltä käskyn se saa

Kii, ki, kii, kii, ki, kii
Tuo voihkaisu on niin lohduton
Jo matkaan muuttohaukka käy
Eikä saattajaa näy – –

Enpä olisi silloin arvannut, että tuulet vievät minut joskus työhön, jossa kirjoitan Kielitoimiston sanakirjaan selitettä sellaisille sanoille kuin tarjoushaukka ja munahaukka. Kyseessä ovat haukka-loppuiset kuvallisesti käytetyt sanat: ei kerrota konkreettisesti linnuista – puhutaankin ihmisistä.

Tarjoushaukka ei ole taivaalla liitelevä peto vaan tarjousten perässä kirmaava kansalainen. Nimmarihaukka taas saalistaa pikkunisäkkäiden sijaan julkkisten nimikirjoituksia.

Tuurihaukka Hannu – joka on siis hanhi

Tuurihaukka on itselleni tutuin kuvallinen haukka-sana, ja se on tullut kielenkäyttöömme todennäköisesti 2000-luvun alussa. Aineistopalvelu Korpissa ensimmäinen sanaosuma löytyi vuodelta 2002. 

Tunnetuin tuurihaukka lienee sarjakuvahahmo Hannu Hanhi. Aku Ankka, tuo epäonnen henkilöitymä, pitää serkkuaan raivostuttavana tuurihaukkana, onnettaren ikisuosikkina.

Tuurihaukaksi voidaan kutsua ketä tahansa, jolla on onnea. Esimerkiksi luontokuvaajan hommissa hyvien kuvien saaminen vaatii tietenkin työtä ja kärsivällisyyttä, mutta tuuristakin on paljon hyötyä. Tuurihaukaksi saatetaan nimittää myös joukkoa: erään keskustelupalstalaisen mukaan Italia on sitä jalkapallossa mitä Ruotsi jääkiekossa – tuurihaukka.

Legendaarinen tarjoushaukka

Oman kuuluisan haukka-loppuisen pesueensa (tai pesyeensä) muodostavat alennusten ja tarjousten perässä lentävät haukat: heitä ovat ainakin tarjous-, ale- ja hintahaukka. Nämä kaikki on poimittu Kotimaisten kielten keskuksen uudissanatietokantaan.

Tunnetuin tarjoushaukkojen edustaja lienee Tuurin kyläkaupasta kertovassa ohjelmassa esiintynyt, tarjouksia saalistava Jorma. Hän on niin kuuluisa, että minäkin tiedän tarjoushaukka Jorman, vaikken ole koko ohjelmaa katsonutkaan. Jorma oli muutama vuosi sitten niin tunnettu, että nimmarihaukat pyysivät häneltä nimikirjoituksia.

Jorma ja muut tarjoushaukat ovat liikkeissään nopeita. Kun tavallinen kansalainen rientää kauppaan tarjouksen perässä, valppaammat ja aikaisemmat tarjoushaukat ovat jo tyhjentäneet alelaarit.

Tankki täyteen -sarjan Sulo Vilén. Näyttelijä Tauno Karvonen. Kuva: Antero Tenhunen. Yle.
Sulo Vilén osti, kun sai niin halvalla. Sulo Viléniä esitti Tankki täyteen -sarjassa Tauno Karvonen. Sarja on Yle Areenan ja Yle TV2:n ohjelmistossa. Kuva: Antero Tenhunen. Yle.

Tarjous-, ale- tai hintahaukkana oleminen ei ole pelkästään negatiivissävytteistä tarjousten kyttäämistä. Se voi olla myös aivan järkevää toimintaa.

Eräs alehaukaksi itseään kutsuva nainen kertoo (Helsingin Sanomat, 2018), ettei osta tavaroita ainoastaan siksi, että saa halvalla: alennusmyynneistä etsitään vain sitä, mitä muutenkin tarvitsisi. Jos lapsi tarvitsee uudet kurahanskat, ne voi hankkia alennusmyynnistä valmiiksi puolikin vuotta ennen varsinaista tarvetta.

Mainittakoon tässä vielä edellisten haukkojen serkku, kirpputoreja rakastava kirpparihaukka. Kirppareilla usein käyvät haukat tietävät, että kirpputorilta ei välttämättä kannata varta vasten etsiä mitään – kiva tuote tulee vastaan, jos tulee. Kyse on siis eräänlaisesta aarrejahdista.

Terrierimäinen uutishaukka

Uutishaukan merkityksen saattaa arvatakin: sanaa käytetään uutisia valppaasti seuraavasta henkilöstä. Sillä on kuitenkin kuvattu myös toimittajia. Sana pääsi otsikoihin ainakin vuonna 2018, kun Lännen median lehtien otsikoissa kerrottiin:

CNN:n tähtitoimittaja Jim Acosta on Trumpin inhoama uutishaukka, josta itsestään tuli iso uutinen

Uutishaukka on, kuten lintuhaukkakin, nopea, tarkkasilmäinen ja irtipäästämätön. Jim Acostalla on tapana esittää poliitikoille kiperiä kysymyksiä, joita nämä eivät halua kuulla.

Uutishaukan sitkeydestä tulee mieleen Terry Pratchettin huumorifantasiakirjojen poliisihahmo Sam Vimes. Häntä kuvataan valtaa pitävän lordi Vetinarin terrieriksi: kun Vimes saa rikollisesta otteen, hän ei koskaan päästä irti.

Pari munahaukkaa

Vanhassa Kummeli-sketsissä lintujen tarkkailijat luettelevat kiikaroimiaan lintuja: kivitasku, haarapääsky, kolme pussitiaista, 16 nahkahanhea aurassa, kassikotka, pari munahaukkaa.

Haukkaryhmää täydentää siis vielä munahaukka. Sanalla kuvataan yleensä halventavasti seksuaalisesti aktiivista naista. Tämä haukkatyyppi on mainittu Heikki ja Marjatta Paunosen Stadin slangin sanakirjassa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii (2000). Mikähän olisi vastaava miespuolinen haukka? Sellaista ei taida olla, on vain häntäheikkejä ja pelimiehiä.

Munahaukkaa voi toki käyttää muistakin kuin petikumppanin etsijöistä. Joku saattaa kutsua itseään munahaukaksi ”silleen ironisesti” esimerkiksi metsästäessään kaupassa suklaamunia juuri ennen pääsiäistä, kun ne kaikki on jo myyty. (Tänä vuonna näin ei tosin luultavasti käynyt, koska koronan vuoksi vain etävirpominen oli sallittua.)

Harvinaisempia haukkoja

Mediasta on voinut bongata viime aikoina myös muita petolintuja. 2000-luvulla lehtien sivuilla on tavannut muun muassa hallitushaukan, turvallisuushaukan, inflaatiohaukan, verohaukan, statushaukan, Nato-haukan ja budjettihaukan:

Entisestä poliitikosta on tullut hallitushaukka: [Christoffer] Taxell istuu myös Raision, Sammon ja Stockmannin hallituksissa. (Suomen Kuvalehti, 2002)

Syyttäjä voi perustella [öljy-yhtiö Jukosin osakkeiden] jäädyttämistä vaikka millä järkisyillä, mutta siinä voi olla myös kysymys röyhkeästä omaisuuden siirron valmistelusta [Venäjän] turvallisuushaukkojen haluamiin paikkoihin. Samalla alkavat toteutua pahimmatkin kauhukuvat turvallisuushaukkojen liian suureksi päässeen vallan vaikutuksista. (Helsingin Sanomat, 2003)

Jos [Erkki] Liikanen ei muuta tapojaan, niin Suomen Pankki saa keulakuvakseen aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelijan. Rooli kapea-alaisena inflaatiohaukkana istuu Liikasen persoonaan harvinaisen huonosti. (Kauppalehti, 2004)

Japanin uudeksi pääministeriksi nousee valtiovarainministeri Yoshihiko Noda, joka tunnetaan verohaukkana. Noda on pääministeriehdokkaista selvimmin kannattanut veronkorotuksia maailman kolmanneksi suurimman talouden velkaantumisen hillitsemiseksi. (Helsingin Sanomat, 2011)

Elämä on, kuten paras teatteri, statuskamppailua. Statushaukat käyttävät varoja ja energiaa kohotakseen tavallisen yläpuolelle, sen mainostamiseen, että he ovat parempia kuin tavalliset. (Helsingin Sanomat, 2014)

”Huomaan, että minua vastaan on käynnistetty kampanja, jossa on jo nyt nähty aikamoisia pohjanoteerauksia. Asialla näyttävät olevan ennen muuta Nato-haukat.” (Paavo Väyrynen, Helsingin Sanomat, 2015)

Trumpin talousajatukset ovat vaikeita nieltäviä republikaanien budjettihaukoille. Hänen turvallisuuspolitiikkansa voi olla liian vetäytyvää puolueen sotahaukoille.” (Helsingin Sanomat, 2016)

Haukkoja yhdistää kiihkeä pyrkimys johonkin päämäärään: hallitushaukka tahtoo useiden yritysten hallituksiin ja verohaukka halajaa veronkorotuksia. Kielitoimiston sanakirjassa kerrotaankin tämäntyyppisistä ihmisistä haukka-artikkelissa näin:

ark. vars. yhdyssanojen jälkiosana valppaasti jtak seuraavista t. kiihkeästi päämääräänsä pyrkivistä ihmisistä.

Kun sanamalli on luotu, kuulemme varmasti tulevaisuudessa vielä monien uusien haukkatyyppien kii ki kii -voihkaisuja. Voisiko sellainen olla uutishaukan alalaji koronahaukka: yli-innokkaasti koronauutisia lukeva kansalainen?

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei puheenvuoroja