Lotta Jalava työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa vähemmistökieliasioiden ja kielipolitiikan parissa. Aiemmin hän on toiminut Kotuksen suunnittelupäällikkönä sekä yliopistoyhteisössä muun muassa suomen sukukielten tutkijana. Häntä kiinnostavat erityisesti kielten ja ihmisten kohtaamiset.
Kauniit sanat kannattelevat
Kehuhaaste opettaa antamaan ja vastaanottamaan myönteistä palautetta.
Kotuksen kehukampanja
Kotus osallistui syksyllä 2019 valtakunnallisen Unelmien työpäivän viettoon työyhteisön sisäisellä kehuhaasteella. Kehut ja myönteinen huomio lämmittivät, ja työyhteisön toiveesta haaste sai jatkoa syksyllä 2020.
Kehuhaaste toimii näin: valtakunnallisena Unelmien työpäivänä kaikki kotuslaiset on haastettu kehumaan vähintään kolmea työtoveria. Kehut annetaan päivän aikana kehuttaville suoraan vapaasti valittavaa kanavaa pitkin, ja kehuja on siirtynyt esimerkiksi sähköpostitse, puhelimitse tai tsätitse. Teemapäivän henkeen kuuluu myös, ettei ole syytä harmistua, jos lähimmän työkaverin kehut eivät juuri haastepäivänä kolahda omaan postilaatikkoon. Haasteessa nimittäin kannustetaan kiittämään myös muita kuin jokapäiväistä työarkea jakavia lähimpiä työtovereita.
Syksyllä 2019 kehuja jaettiin kasvokkain ja niistä juteltiin kahvien ääressä. Etätyöpainotteisen poikkeussyksyn aikana kasvokkaisia kohtaamisia ei juuri ole, mutta ehkä kirjallisesti saadut ja annetut kehut onkin helpompi tallentaa pimenevän syksyn varalle arkea keventämään.
Perusteltu palaute menee perille
Kehuminen ja kiittäminen ovat muodissa. Työyhteisöpalavereissa ja työelämän kehittämisverkostoissa puhutaan perustellun palautteen tärkeydestä. Perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa sekä yritysten viestinnässä on viime vuosina vilahdellut kehukampanjoita, -spurtteja ja -haasteita. Niihin kuuluu ventovieraiden kehumista, työtoverien tai asiakkaiden kehumista tai ihan kaiken mahdollisen kehumista kolmen päivän aikana. Näistä on saanut mallinsa myös Kotuksen kehuhaaste.
Olen lukenut, että myönteisen palautteen voima perustuu tutkimustietoon. Perusteltu ja käytännön toiminnasta saatu kiittävä palaute lisää motivaatiota toimia kehuja tuottaneella tavalla myöhemminkin. Kiinnostavampaa on kuitenkin kehujan näkökulma ja kehujen vaikutus niiden antajan hyvinvointiin. Toisen kehumisesta saa hyvän mielen myös itselleen. Kun ottaa asiakseen nähdä ja sanoittaa hyvää ympärillään, sitä alkaa myös huomata yhä enemmän. Kieli-ihmisenä uskon tämän. Sanat ja niiden sävy muokkaavat maailmaa, ainakin sitä, miten sen näemme ja koemme.
Kotus viestii asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän kielen
tärkeydestä. Nämä ovat hyviä periaatteita myös kehumiseen. ”Meni ihan
mahtavasti” ja ”Olet super” eivät merkitse yhtä paljon, jos palautteen saaja ei
ole varma siitä, mihin niillä viitataan. Myös kiitos-sanan voima
laimenee arjen ylikäytössä, jos se ei saa tuekseen konkretiaa.
Minäkin vasta opettelen
Oikeasta asiasta kehuminen selkeästi perustellen on hirveän
vaikeaa. Usein unohdan kertoa arvostuksestani ja kehua, mutta opettelen. Kun
ajattelen kotuslaisia ja Kotuksen tehtäviä, mieleeni tulee enemmän kehuttavia
kuin yhden kehuhaastepäivän aikana ehtisin kehua. Ne, jotka sitoutuneesti ja
koko sydämestään työskentelevät kielen hyväksi, työtoverini Kotuksessa ja
kaikki muut kielen puolustajat nyt ja ennen, kieltä ilolla ja mielikuvituksella
käyttävät, sanoilla muita kannattelevat.
Nyt taas hiukan itkettää, ja konkretiakin katosi kehuista. Jatkan opettelua. Sitten pitäisi vielä osata vastaanottaa kehuja.
Valtakunnallista Unelmien työpäivää vietetään 2.10.2020. Kotuksen kehuhaasteesta on julkaistu juttu Yksi elämä -sivustolla elokuussa 2020.
- Unelmien työpäivä -sivusto
- Kehu työkaveri ja muita tapoja viettaa unelmien työpäivää perjantaina 2.10. (Yksi elämä -sivusto, 23.8.2929)
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele