Piinattujen vai piinattuuden riemuvoitto?

Helmikuun alussa sain viimeisteltäväkseni tiedoston, johon sisältyi myös lyhyt artikkeli piinattuus. Selitteenä artikkelissa oli ”kärsiminen (vakaumuksen vuoksi), marttyyrius”. Artikkeli sisälsi vain yhden esimerkin tekstivertailuineen:

A I 439 [Jumala, joka] mös heickosa waijmosespoles pijnattuden woitton osottit (Gumm. 219 in sexu fragili victoriam martirij contulisti)

Tästä alkoi päätoimittajan viimeistelevä osuus sana-artikkelin kirjoitusprosessissa. Vastaavanlaisiin yksittäisten sitaattien selvittämisprosesseihin pääsee tai joutuu melko harvoin. Tässä blogissa kerron, millaisia pohdintoja, selvityksiä ja keskusteluja artikkeli aiheutti viimeistelyssä, ennen kuin sana löysi paikkansa.

Rukous naismarttyyrien muistopäiviksi

Mikael Agricola julkaisi vuonna 1544 laajan Rucouskirian, johon on päässyt mukaan myös rukous pyhistä neitsyistä ja marttyyreista Agathasta, Dorotheasta ja Scholasticasta ‒ tai kuten rukouksen latinankielinen otsikko sanoo, ”De S Virginibus et martiribus Agatha, Dorothea, et Scholastica Or.” Kokonaisuudessaan rukous kuuluu näin: 

Ise caikiwaldias Jumala, ioca muidhen sinun woijmas ihmechten seasa, mös heickosa waijmosespoles pijnattuden woitton osottit, Laijna meille armolisesta, ette Jonga me wdhensyndymisen iuhla pidhem, sen mös esikuuan cautta, madhaijsim sinun tyges waelda, Sinun racas et.

Rukouksessa pyydetään Jumalaa auttamaan rukoilijaa vaeltamaan kohti Jumalaa, siis iankaikkiseen elämään, naismarttyyrien esikuvan mukaisesti. Sanakirja-artikkeliin otetussa sitaatissa on esitetty myös latinankielisestä lähtötekstistä pijnattuden-sanan tulkinnan kannalta oleellisimmaksi katsottu kohta, joka on poimittu Jaakko Gummeruksen teoksesta Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet (1956).

Agathan, Dorothean ja Scholastican muistopäivät ovat helmikuun alkupuolella. Sivu Mikael Agricolan Rucouskirian kalenteriosasta. Kuva: Kansalliskirjasto, Doria.

Monikon genetiivihän se siinä!

Agricola-sitaatin pijnattuden-sanan kohdalla pysähdyin heti pohtimaan, eikö kyseessä ole kuitenkin piinattu-partisiipin monikon genetiivi. Varmemmaksi vakuudeksi tarkastelin muita vastaavantyyppisiä genetiivejä. Agricolan Rucouskiriasta löytyy esimerkiksi ylenannettuden ja waijwattuden:

Hen kiennexen nijnnen ylenannettuden Rucousten polen, ia eij ylencatzo heiden Rucoustans (s. 301)

anna minulle armoliset tööt, Jumaliset ahkerudhet, waijwattuden cansa kerssie, Exyweiset neuuo, kieuhije auitta, taruitzepi holhota, murheliset lodhutta, painetuijta ylesnosta (s. 619)

Usein artikkelin kirjoittaja ja sen tarkistaja (jota toimituksessa nimitämme ristiinlukijaksi) merkitsevät artikkeleihin kommentteina ajatuksiaan tekemistään ratkaisuista. Varsinkin, jos ratkaisut mietityttävät, on kommenteissa mahdollista pyöritellä asiaa eri kanteilta.

Artikkeliluonnoksessa ei kommentteja ollut. Koska sitaatti on mielestäni monitulkintainen, minun oli kysyttävä kirjoittajan ja ristiinlukijan tarkempia ajatuksia.

Erilaisia käännösvaihtoehtoja?

Sekä kirjoittaja että ristiinlukija ovat analysoineet sitaattia ja sen lähtötekstiä.  Piinattuus-artikkeliin on ohjannut latinankielisen lähtötekstin muotoilu ja etenkin pijnattuden-muodon vastine martirij. Kirjoittaja ja ristiinlukija ovat päätyneet siihen, että kyseessä on marttyyriutta tarkoittavan martyrium-sanan yksikön genetiivi martyrii. Mutta vaikka sananloppu on -ij eikä -i, voisiko sana kuitenkin olla marttyyria tarkoittavan martyr-sanan yksikön datiivi martyri?

Miten latinankielisen rukouksen kohta ”in sexu fragili victoriam martirij contulisti” sitten tulisi eri tapauksissa tulkita? Puntaroin erilaisia käännösvaihtoehtoja. Jos kohdassa olisi martyrium-sanan genetiivi, kuuluisi suomennos sananmukaisesti näin: ”heikossa sukupuolessa marttyyriuden voiton osoitit”; jos taas kyseessä on martyr-sanan datiivi, näin: ”heikossa sukupuolessa marttyyrin voiton osoitit”. Osoittaa-verbin merkitys on näissä lähinnä ’lahjoittaa’.

Mutta Agricolalla kohdassa on piinattuden-muoto, joka partisiipiksi tulkittuna on monikon genetiivi, ja latinan sana on yksikössä. Piinattuus-sanaksi tulkittuna kohta näyttää vastaavan tarkemmin alkutekstiä: ei tarvitse olettaa latinan tekstiin ylimääräistä i:tä (j:tä) eikä suomenkieliseen tekstiin latinasta puuttuvaa monikkoa.

Agricolan käännöksestä sattui silmään vielä kolmas mahdollinen tulkinta: “myös heikossa sukupuolessa piinattuuden (eli marttyyriuden) voittoon osoitit (eli johdatit)”. Tämä tulkinta on kuitenkin kauimpana latinan lähtötekstistä, jossa martyrij-sanaa ei voi tulkita objektiksi.

Harhailua abessiivisten johdosten kautta partisiippeihin

Palasin vielä tarkastelemaan suomenkielistä tekstiä ja vertailemaan sitä laajempaan Agricolan ja vanhan kirjasuomen aineistoon. Jos näet kyseessä olisi piinattuus-substantiivi, saattaisi vastaavia johdoksia löytyä muitakin. Ja löytyihän -ttUUs-johdoksia useitakin nimenomaan Agricolan teksteistä. Näitä on Vanhan kirjasuomen sanakirjassakin aakkosten alkupäässä useita, kuten jumalattuus ’jumalattomuus’, katoamattuus ’katoamattomuus’ ja kiittämättyys ’kiittämättömyys’. Mutta viiteartikkeli annettuus → ylenannettuus tuo kyllä mieleen Agricolan ylenannetuden-genetiivin. Tätä tarkastelin uudelleen hieman myöhemmin Vanhan kirjasuomen sana-arkiston lipustosta.

Sitä ennen pohdin kuitenkin muiden sanakirjaan otettujen -ttUUs-johdosten äärellä, etsinkö sittenkään -ttUUs-johdoksia. Niissähän johdinaineksessa on abessiivinen -tt- ja kyse on karitiiviadjektiivien ominaisuudennimijohdoksista. Piinattuus-sana -ttUUs-johtimella tarkoittaisi siis piinattomuutta. Pitäisikin etsiä 2. partisiipin eli NUT-partisiipin passiivimuodosta -(U)Us-johtimella muodostettuja sanoja.

Löytyisikö sellaisia ja miten etsiä? Päädyin tarkastelemaan aineistotietokanta Korpista Mikael Agricolan teosten morfosyntaktista tietokantaa, jota eteeni tulleen artikkeliluonnoksen kirjoittajakin oli tarkastellut Agricolan pijnattuden-esiintymän osalta. Tietokannassa pijnattuden on tulkittu 2. partisiipin passiivin genetiivimuodoksi, mikä vastaa omaa ensitulkintaani. Mutta tietokannan avulla en kuitenkaan onnistunut löytämään NUT-partisiipin johdoksia, sillä tietokannassa ei sanojen kantoja ole analysoitu.

CC BY 4.0

Pyhä Dorothea Kesarealainen kantaa koria, joka on viittaus hänen legendaansa. Kun marttyyrineitsyttä oltiin mestaamassa keskellä talvea, pilkkaaja pyysi "kukkia tai hedelmiä Ylkäsi puutarhasta" ‒ ja samassa enkelilapsi toi tälle ruusuja ja hedelmiä suoraan paratiisista. Puuveistos 1400-luvulta. Kuva: Kansallismuseo, Historialliset kokoelmat.

Jos puuttuus, niin ehkä piinattuuskin?

Tartuin Index Agricolaensikseen (1980), joka on luettelo Agricolan teosten saneiden esiintymiskohdista. Teoksen käänteisluettelon avulla päädyin tarkastelemaan kahta Agricolalla esiintyvää sanaa, ristinnaulituus ja puuttuus. Näistä edellisessä on kirjoitusvirhe: loppuheittoiseen inessiivimuotoon ristiinnaulitus[sa] on livahtanut ylimääräinen u. Jälkimmäinen puolestaan näyttää läheisesti 2. partisiipin passiivin us-johdokselta: 

Rackaudhen polesta, on mös minussa swri puuttuus, sille em mine racastan minun lehimeijsten, ninquin itzeni (Rucouskiria, s. 756)

Agricolan puuttuus-sanan taustalla on puuttua-verbi: sanan vartaloon on liitetty -(U)Us-johdin. Vokaalivartalon puuttu kaltaista 2. partisiipin passiivin lyhyempää, konsonanttivartaloista muotoa ei sanasta näy tavattavan vanhassa kirjasuomessa (vrt. löytyä, löydetty, löytty; puuttua, puututtu, *puuttu). Merkitykseltäänkään ei puuttuus näytä edellyttävän vartalon tulkitsemista partisiippiseksi. Jos puuttuus-sana taas olisi -ttUUs-johdos, sana tarkoittaisi puuttomuutta.

Vaikuttaa siltä, että pijnattuden-muodon tulkinnalle piinattuus-sanan genetiiviksi ei löydy tukea Agricolan tai laajemminkaan vanhan kirjasuomen muusta sanastosta, jollei sitten johdostyypin yleisistä piirteistä. Päädyin vielä tarkastelemaan -(U)Us-johdosten merkityspiirteitä. Henkilötarkoitteisten kantojen johdoksia ei tunnu löytyvän montaakaan, mutta muutamissa on ajattelemisen aihetta: emännyys, heikkuruus, isännyys, kemppius, kuninkuus, niskurius… Vastaavasti voisi henkilötarkoitteisesta piinattu-sanasta johtaa -(U)Us-johtimella ominaisuudennimen. 

Mutta mistä tulee ylenannettuus?

Tässä vaiheessa palasin tarkastelemaan Vanhan kirjasuomen sana-arkistoa toivoen löytäväni sanalipun tai useampiakin, jotka selittäisivät viiteartikkelin annettuus → ylenannettuus. Lipustosta ei löydy ensimmäistäkään sopivaa lippua, ei sen enempää annettuus-kohdasta kuin ylen- tai ylönannettuus-kohdastakaan. Lähimmät liput ovat ylenannettomuus-lippuja, joiden esiintymät edustavat abessiivisia -ttUUs-johdoksia. Pohdin, olisiko edellä lainaamani ”nijnnen ylenannettuden Rucousten polen” -kohdan ylenannettuden-sana tulkittu ylenannettuus-johdokseksi. 

Tutkin vielä vanhan kirjasuomen aikaisia sanakirjoja ja sain vastauksen useampaankin kysymykseeni ehkä hieman yllättävältäkin taholta. Christfrid Gananderin Nytt Finskt Lexicon -sanakirjakäsikirjoituksen (n. 1786‒1787) kolmannesta osasta löytyy näet artikkeli ylenannettuus:

ylen annettuus, -ttuuden s. förmätenhet, öfwerdådighet, arrogantia, effraenitas (G III 367)

Tämän lisäksi Ganander esittää ylönannettuus-sanan paisumus-artikkelissa, jossa mainitaan erilaisia ylimielisen henkilön ominaisuuksia:

paisumus ja kemppeys, ylönannettuus högmod och förmätenhet (G II 312)

Gananderin ylen- ja ylönannettuus-sanoissa annettuus vastaa rakenteeltaan piinattuus-sanaa: partisiipista -UUs-johtimella johdettu ominaisuudennimi.

Latinistin johdattelemana myöhempien tekstien äärelle

Lopuksi palasin vielä latinaan. Kysyin latinan tekstin tulkintaa ilman suomenkielistä rinnakkaistekstiä latinistiystävältäni Antti Ijäkseltä. Hänenkin mukaansa latinan teksti puhuu sananmukaisesti marttyyriuden voitosta: ”Jumala, joka ‒ ‒ myös heikolle sukupuolelle soit marttyyriuden voiton”. Tämän jälkeen keskustelimme vielä Agricolan käännöksestä ja sen mahdollisista tulkinnoista sekä tarkistutin varmuuden vuoksi latinaan liittyviä pohdintojani hänellä.

Keskustelun lomassa Ijäs tarkisti huvikseen rukouksen muotoilua myös englantilaisesta iltarukoushetkien messukirjasta vuodelta 1708. Siinä kohtaa victoriam martirij vastaa ilmaus Honour of Martyrdom. Hetkeä myöhemmin Ijäs lähetti vielä lainauksen vuonna 1695 julkaistusta saksankielisestä rukouskirjasta: Sieg der Marter kääntyy sekin marttyyriuden voitoksi.

Eteeni tulleen artikkelin pijnattuden-sanan tulkinta ominaisuudennimeksi näyttää entistä oikeammalta ja ensi tulkintani puutteelliselta. Päädyin säilyttämään kirjoittajan ja ristiinlukijan muotoileman piinattuus-artikkelin.

Linkkejä

• Artikkelityön vaiheet Vanhan kirjasuomen sanakirjassa (Kotus.fi)
• Elina Heikkilä: Vaimon pitää miestä piirittämän (Elävät päät -blogi, 26.11.2020)
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: osoittaa
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: piinattuus
  
• Rukous marttyyrineitsyen muistoksi teoksesta The Vespers, or Even-Song, With the Holy Mass 1708 (Google Books)
  
• Rukous Pyhän Agneksen päivänä Constantius Arzonnin teoksesta Panegyricon Oder Feyertägliche Lob- und Ehren-Predigen 1695 (Google Books)
  
• Paavola, Raila ‒ Vähäsarja, Sari: Pyhäinpäivänä muistetaan marttyyreitä (Yle.fi, 3.11.2018)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele