Elävät päät -blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.
Mikä ei ole kiellettyä, on sallittua
Ruotsissa hyväksyttiin 250 vuotta sitten painovapausasetus. Merkitsikö sanan- ja painovapaus 1700-luvulla samaa kuin nykyään?
Ruotsin valtakunnassa elettiin vuonna 1766 niin sanottua
vapauden aikaa, jolloin säätyjen valta oli suurimmillaan suhteessa kuninkaan valtaan. Joulukuun 2. päivänä
säädyt hyväksyivät Tukholmassa uuden painovapausasetuksen, jolla oli komea
nimi: ”Kuning:sen Maj:tin Armollinen
Asetus, Wapaudesta Kirjoitta ja Prändätä”. Asetuksen allekirjoitti ja vahvisti
sinetillään tavan mukaan silloinen kuningas Aadolf Fredrik.
Yksi painovapauden edistäjistä oli Alavetelin kappalainen Anders Chydenius (1729–1803), joka
edusti valtiopäivillä Pohjanmaan papistoa. Chydeniuksella oli valtiopäiville
lähtiessään ollut agenda: hän tahtoi, että Pohjanmaan rannikkokaupungit
saisivat vapauden harjoittaa ulkomaan- ja kauttakulkukauppaa. Nyt systeemi oli
niin turhauttava, että esimerkiksi Kokkolan kauppiaat joutuivat kuljettamaan
lastinsa Tukholmaan, purkamaan ne laivasta ja suorittamaan tapulimaksun ennen
kuin pääsivät myymään kauppatavaransa tukholmalaiskauppiaalle – tai lastaamaan
uudestaan omaan laivaan ja kuljettaman eteenpäin.
Chydenius vietti valtiopäivillä kaikkiaan puolitoista vuotta
ja ehti tuona aikana puhua ja kirjoittaa monen muunkin asian puolesta. Yksi
niistä oli sanan- ja painovapaus. Chydenius oli entuudestaan kiinnostunut
talouspoliittisista kysymyksistä, mutta valtiopäivämiehenä hän tempautui mukaan
ajamaan myös aineettomamman sananvapauden asiaa. Näin hän itse kuvaa näitä
vaiheita painovapausmietinnössä, jonka laati vuonna 1765 asetuksen pohjaksi:
[M]inkään asian hyväksi en työskennellyt näillä valtiopäivillä niin ahkerasti kuin kirjoitus- ja painovapauden. Nordencrantzin kirjoitukset olivat jo siksi avanneet silmäni, että pidin sitä vapaan valtakunnan silmäteränä.
Taustalla vuosisatainen sensuuri ja valvonta
Aiempina vuosisatoina aina jokin instanssi oli säädellyt ja
sensuroinut Ruotsin valtakunnassa julkaistavaa kirjallisuutta sekä valvonut
kirjallisuuden maahantuontia. Kirjoilla ja muilla painotuotteilla ei saanut
pilkata hallitsijoita, horjuttaa oikeaa uskonoppia eikä häiritä valtakunnan
rauhaa.
Juuri vapauden ajan kynnyksellä, vuonna 1717, oli annettu
kielto pseudomystisen, alkemistisen ja muun ”viettelevän”, erityisesti
ateistisen, kirjallisuuden levittämisestä. Mutta painoluvan epääminenkään ei
estänyt kirjanpainajia painamasta esimerkiksi radikaalipietistisiä teoksia – ne
vain painettiin ilman tekijän ja kääntäjän nimeä ja julkaisutietoja. Eikä
viranomaisten valvonta ulottunut yksityiskirjastoihin. Jos oli varoja ja
kontakteja ulkomaille, omaan kirjastoonsa pystyi hankkimaan kiellettyäkin
kirjallisuutta.
Chydeniuksen mainitsema valtiopäiväedustaja Anders Nordencranz (1697–1772) oli jo
vuosikymmeniä puolustanut painovapauden aatetta jouduttuaan itse kärsimään
ankarasta sensuurista. Kansliakollegio oli muun muassa evännyt vuonna 1756
painatusluvan Nordencranzin kirjoitukselta, jolla on paljonpuhuva nimi:
”Oförgripliga Tankar om Frihet i bruk af Förnuft, Pennor och Tryck” (Itsestään
selviä / Laillisia ajatuksia järjen, kynän ja kirjapainon käytön vapaudesta).
Vapaus, julkisuus ja vastuu
Mitä vuoden 1766 painovapausasetuksessa sitten säädettiin? Katsotaan.
Kolmessa ensimmäisessä pykälässä luetellaan aivan entiseen
malliin, ettei saa kirjoittaa eikä painaa mitään, mikä
1) vastustaa oikeaa oppia tai pilkkaa Jumalaa
2) vastustaa perustuslakeja tai panee ne koetukselle
3) häpäisee tai pilkkaa kuningashuonetta, kuninkaan neuvostoa, valtakunnan säätyjä, virkamiehiä tai ketä hyvänsä kansalaista.
Mutta sitten tulee
uutta: ”pitä kaikki, kuin ei sitäwastan [so. ensimmäisten pykälien sisältöä
vastaan] selkiästi sodi, pidettämän luwallisna Kirjoitta ja Prändätä”.
Siis mikä ei ole nimenomaan kiellettyä, on sallittua!
Varmemmaksi vakuudeksi asetuksessa on kuitenkin pitkä luettelo tieteenaloista ja aiheista, joista tällä edellytyksellä on luvallista julkaista painotuotteita. Erityisen tarkkaan luetellaan kaikki ne tuomioistuimien, virastojen, säätyjen ja valtiopäivien tuottamat tekstilajit, joita saa painattaa. Myös arkistoista saa pyytää asiakirjajäljennöksiä, ja niissä voi käydä itsekin asiakirjoja kopioimassa. Tässä puetaan sanoiksi asiakirjojen julkisuusperiaate.
Sanan- ja painovapaus tekee turhaksi ennakkosensuurin, joten
sensorin virka lakkautetaan ja kansliakollegiolta poistetaan oikeus hyväksyä
tai hylätä painatettavat kirjoitukset. Mutta ei vapautta ilman vastuuta – nyt
vastuun kantavat kirjoittajat ja kirjanpainajat, ja sen merkiksi kirjan
nimiölehdelle tulee painaa tekijän ja painajan nimi sekä julkaisuvuosi. Määräys
ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan kirjoja on edelleen mahdollista julkaista ilman
tekijän nimeä, mutta siinä tapauksessa kirjanpainajan tulee turvata oma
selustansa ottamalla tekijältä kirjallinen vakuutus, että tämä tosiaan on
kirjoittanut painettavan julkaisun.
Ei vapautta ilman vastuuta. Se on aiheellista muistaa myös
vuonna 2016, jolloin on kovin helppoa päästää raivonsa valloilleen
sosiaalisessa mediassa.
Mikä sitten oli Anders Chydeniuksen rooli
painovapausasetuksen valmistelussa? Painovapauden tärkeydestä vakuututtuaan hän
ryhtyi aktiivisesti toimimaan valtiopäivillä sen edistämiseksi. Hän oli mukana
tekemässä anomusta sensuurin poistamisesta ja lailla säädetyn painovapauden
voimaan saattamisesta, puolusti tätä anomusta menestyksekkäästi suuressa
valiokunnassa ja laati asiasta lopulta mietinnön säätyjen päätöksenteon
pohjaksi.
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Omaelämäkerrassaan (1780) Chydenius kirjoittaa, kuinka tärkeä
kirjoitus- ja painovapaus on kansakunnalle:
Kansakunnan vapaus on aina suhteessa sen painovapauteen, niin että kumpaakaan ei voi olla ilman toista. Mikäli kansa on vapaa, se hankkii itselleen painovapauden, mutta jos painotuotteet kahlitaan jonkinlaiseen holhoukseen, se on pettämätön merkki itse kansankin kahleissa olemisesta.
Vuoden 1766 painovapausasetus ei kuitenkaan ehtinyt olla kauan voimassa Ruotsin valtakunnassa. Jo vuonna 1774 sen korvasi uuden kuninkaan Kustaa III:n mielen mukainen ”Uudistettu Asetus Ja Käsky Kirjoittamisen- ja Pränttämisen-Wapaudesta”.
Uudistaminen merkitsi käytännössä tiukentamista: kun aiemmin oli voinut selvitä sakoilla kirjoitettuaan jotakin perustuslakia, kuningasta tai hallitusmuotoa vastustavaa, nyt moinen kirjoittelu sai valtiorikoksen statuksen ja saattoi johtaa kuolemantuomioon; myös lehdistösensuuri tiukkeni. Uskonnollisen kirjallisuuden ennakkosensuuri pysyi entisellään.
ELINA HEIKKILÄ
PS Entä Pohjanmaan rannikkokaupunkien kauppaoikeudet? Kyllä
vain, vuosien 1765–1766 valtiopäivillä Oulu, Kokkola, Vaasa ja Pori saivat
havittelemansa kaupankäyntivapauden.
Chydenius-sitaatit on otettu Anders Chydenius -säätiön verkkosivuilta.
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele