Kielimuotojen rajakohtia aikajanalla

Muutama viikko sitten, helmikuun 24. päivänä, osallistuin Suomen historiallisen leksikografian seuran järjestämään seminaariin, jossa Rachel Fletcher puhui siitä, miten muinaisenglannin kausi on rajattu eri-ikäisissä sanakirjoissa. Fletcherin esitelmä johdatti minut pohdiskelemaan myös vanhan kirjasuomen aikarajoja: mistä vanhan kirjasuomen kausi alkoi ja mihin se päättyi?

Muinaisenglannista keskienglantiin

Englannin kielen historia jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen tai kielimuotoon: muinaisenglantiin (Old English), keskienglantiin (Middle English) ja nykyenglantiin (Modern English). Muinais- ja keskienglannin rajakohtana jotkut pitävät vuonna 1066 jaa. tapahtunutta normannivalloitusta, toiset taas sijoittavat rajakohdan vasta seuraavalle vuosisadalle eli 1100-luvulle. Nykyenglannin kaudelle puolestaan on siirrytty 1600-luvun alussa, jolloin muuan William Shakespeare julkaisi näytelmiään.

Rachel Fletcher tarkasteli esitelmässään sitä, miten eri-ikäisissä englannin kielen sanakirjoissa 1600-luvulta aina meidän päiviimme asti muinaisenglannin kausi on rajattu – erityisesti sitä, milloin muinaisenglannin kauden on katsottu päättyneen. (Samaa kysymystä hän on käsitellyt myös väitöstutkimuksessaan.) Varhaisimmissa sanakirjoissa periodisointiin ei vielä kiinnitetty huomiota, mutta sittemmin sanakirjoihin alettiin merkitä lyhenteitä, jotka dokumentoivat sanoja käytetyn esimerkiksi ”varhaiskeskienglannissa” tai ”XIII vuosisadan lopulla”.

Sanakirjojen tekijät eivät kuitenkaan ole olleet yhtä mieltä englannin kielen elinkaaren taitekohdista. Vaikka yksittäinen sanakirja saattaa vielä luodakin illuusion selvärajaisesta periodista, kuva hajoaa, kun vertaa toisiinsa vaikkapa muinaisenglannin sanakirjaa, joka ulottuu vuoteen 1150, ja keskienglannin sanakirjaa, joka alkaa vuodesta 1100.

Minusta tällainen päällekkäisyys ei kuitenkaan ole sanakirjojen käyttäjälle niin haitallista kuin se vaihtoehto, että kausien välille jäisi aukko, ajanjakso, jolta kummassakaan sanakirjassa ei olisi tietoja. Parhaassa tapauksessa päällekkäisyys voi johdattaa sanakirjojen käyttäjän pohtimaan kielen muuttumisen vähittäistä luonnetta ja periodisoinnin tulkinnanvaraisuutta.

Keskiajan suomesta vanhaan kirjasuomeen

Myös suomen kirjakielen historia on tapana jakaa kolmeen jaksoon: vanhan kirjasuomen, varhaisnykysuomen ja nykysuomen kausiin. Tämä jaottelu koskee nimenomaan kirjoitettua suomen kieltä – suomea on toki puhuttu jo kauan ennen kuin sitä on kirjoitettu.

Vanhaa kirjasuomea edeltäneestä kielimuodosta, keskiajan suomesta, on säilynyt meidän päiviimme asti suomenkielisiä henkilön- ja paikannimimainintoja latinan- ja ruotsinkielisissä asiakirjoissa. Asiakirjalähteiden perusteella tiedetään myös, että jo 1400-luvulla Turun tuomiokirkossa saarnattiin suomeksi.

Muutoinkin papit ovat kirjoittaneet jonkin verran suomen kieltä jo keskiajalla, sillä 1440-luvulla määrättiin, että valtakunnan kirkoissa oli pyhäpäivinä luettava kansankielellä Isä meidän (Pater noster), Enkelin tervehdys (Ave Maria) sekä uskon- ja synnintunnustus. Vuonna 1492 piispa Maunu Särkilahti vielä täsmensi, että Turun hiippakunnan papeilla oli oltava nämä kristinopin kappaleet muistiin kirjoitettuina kansankielellä, siis ruotsiksi ja suomeksi. Näin samana toistuva sanamuoto jäisi varmemmin ihmisten mieleen. Papeilta vaadittuja suomenkielisiä muistiinpanoja ei kuitenkaan ole säilynyt jälkipolville.

Public Domain

Kirkkokäsikirjan nimiö Mathias Westhin koodeksista. Käsikirjoitusniteeseen sisältyy useita kirkollisia tekstejä 1540-luvulta. Kuva: Kansalliskirjasto, Doria.

Alussa oli vuosi 1543

Vanhan kirjasuomen sanakirjan etusivulla esitetään selkeät aikarajat vanhalle kirjasuomelle: ”Vanhan kirjasuomen sanakirja (VKS) esittää mahdollisimman tyhjentävästi kaikki vanhan kirjasuomen (1543–1810) aikaisten lähteiden sanat.” Tämän rajauksen mukaan vanhan kirjasuomen kausi siis ulottuu vuodesta 1543 vuoteen 1810. Mistä moiset vuodet?

Vuoden 1543 tienoilla ilmestyi painettuna Mikael Agricolan ensimmäinen suomenkielinen kirja, Abckiria, jonka ensipainoksesta tosin ei ole säilynyt yhtään kokonaista kappaletta. Se on kuitenkin pystytty ajoittamaan varsin tarkasti.

1540-luvulta, ilmeisesti myös Abckirian ilmestymistä varhaisemmalta ajalta, on säilynyt myös muutamia käsikirjoituksia, jotka sisältävät kirkollisten tekstien suomennoksia. Jos tarkastellaan suomen kielen kirjallista käyttöä myös käsikirjoitusten valossa, vanhan kirjasuomen kauden alkua ei siis voi lukita vuoteen 1543. Vanhan kirjasuomen alkupisteeksi on kuitenkin mielekästä määrittää vuosi, jolloin suomenkielisten kirjojen painaminen ja julkaiseminen on alkanut.

Milloin siirryttiin varhaisnykysuomeen?

Sekään ei ole itsestään selvää, milloin vanhan kirjasuomen kausi päättyi, toisin sanoen milloin vanha kirjasuomi muuttui varhaisnykysuomeksi. Siirtymä oli vähittäinen, ei yksittäinen hetki aikajanalla. 

Hahmotellessaan Suomalaisen sanakirjatyön ohjelmaa vuonna 1896 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle Emil Nestor Setälä esitti, että ”Vanhemman kirjakielen sanakirjaan” tulisi sisällyttää suomen kirjakielen sanavarasto sen vanhimmista muistomerkeistä aina Gustaf Renvallin sanakirjan (Suomalainen Sana-Kirja – Lexicon Linguae Fennica, 1826) ilmestymiseen, ellei peräti Vanhan Kalevalan ilmestymiseen (1835) saakka.

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa vanhan kirjasuomen kauden loppukohdaksi on kuitenkin rajattu vuosi 1810. Tämän rajauksen on tehnyt Martti Rapola, joka käynnisti vanhan kirjasuomen sanakirjatyön ja oli VKS:n ensimmäinen päätoimittaja. Esitellessään vanhan kirjasuomen sanakirjatyötä Virittäjässä vuonna 1958 Rapola kirjoitti, että Vanhan kirjasuomen sanakirjan päätepiste ”tuntuisi luontevimmalta työntää – – [1810- ja 1820-lukujen] uudistuspyrkimysten edelle, esim. vuosirajaan 1809/1810 saakka”.

1810-luvulta alkaen suomen kieltä alettiin uudistaa niin voimallisesti, että myöhemmän aineiston sisällyttäminen sanakirjaan olisi hämärtänyt kuvaa vanhasta kirjasuomesta. Kirjasuomea tähän asti vallinneen varsinaissuomalaisen kielenparren rinnalle alettiin tuoda pohjoishämäläisiä, itämurteisia ja Oulun seudun kielestä poimittuja aineksia. Tätä vaihetta on kutsuttu murteiden taisteluksi.

Rapola mainitsee katsauksessaan yhdeksi aikarajaukseen vaikuttavaksi tekijäksi myös vuonna 1809 tehdyn Haminan rauhan. Hän ei toki tarkoita rauhansopimusta sinänsä vaan sitä, että tuossa kohdin Suomi siirtyi Ruotsin valtakunnan yhteydestä Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Uusi valtiollinen asetelma vaikutti ennen pitkää myös suomen kielen asemaan ja johti välillisesti suomen kielen yhä tietoisempaan kehittämiseen.

Katkelma nimimerkki Hämäläisen runosta Edesmenneen muistoxexi. Åbo Tidning nro 26, 31.3.1804. Kuva: Kansalliskirjasto, Historiallinen sanomalehtikirjasto.

Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen rajalla

Sanakirjantoimittajana tekisi monesti mieli päästä seuraamaan yksittäisen sanan elinkaarta vielä vanhan kirjasuomen päätepistettä seuraavillekin vuosikymmenille: jatkuuko sanan elinkaari katkeamatta nykysuomeen asti vai viettääkö sana joitakin vuosikymmeniä horroksessa, kunnes 1800-luvun kielimiehet kaivavat sen esiin uuteen käyttöön? Pysyykö sana käytössä murteissa, vaikka se katoaa kirjakielestä? Johonkin seurannan raja on kuitenkin pakko vetää, olkoon sitten vaikka vuoteen 1810.

Käytännön sanakirjatyössä aikarajaus näkyy yksittäisistä kirjailijoista ennen kaikkea Jaakko Juteinin kohdalla. Kirjailija Juteini (siviilissä Viipurin maistraatin sihteeri Jacob Judén) oli Petri Lauerman luonnehdinnan mukaan yksi ”varhaisnykysuomen kehityksen ensimmäisen aallon” käynnistäjistä.

Vuonna 1810 julkaistussa esikoisrunokokoelmassaan Kirjoituksia Juteini korvasi vanhan kirjasuomen x- ja tz-merkinnät ks:llä ja ts:llä (esim. muistoxi > muistoksi, itze > itse). Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineistossa on Kirjoituksia-kokoelman lisäksi mukana ainoastaan yksi runo Juteinin runsaasta kirjallisesta tuotannosta. Se on Åbo Tidningissä vuonna 1840 nimimerkillä Hämäläinen julkaistu Henrik Gabriel Porthanin muistoruno ”Edesmenneen muistoxexi”, jossa x:t ovat vielä vanhalla kannalla.

Sanakirjoja suomen kielen eri kausista

Martti Rapolan käynnistämää Vanhan kirjasuomen sanakirjaa julkaistaan nykyään vuosittain lisää verkossa. Tätä kirjoittaessani artikkeleita on julkaistuna poisotto-sanaan asti. Oman aikamme kieltä, sitä uusinta nykysuomea, kuvaa puolestaan Kielitoimiston sanakirja, joka sekin on julkaistu verkossa ja jota pidetään ajan tasalla päivityksin. Vähän vanhempaa nykysuomea kuvasi Nykysuomen sanakirja, jonka aineisto oli kerätty 1900-luvun alkupuolella.

Vanhaan kirjasuomeen ja nykysuomeen verrattuna varhaisnykysuomi (n. 1810–1870) näyttäytyy sanakirjojen näkökulmasta väliinputoajana. Toisin kuin vanhasta kirjasuomesta ja nykysuomesta, varhaisnykysuomesta ei nimittäin ole omaa modernia tieteellistä sanakirjaa. Ajanjakso on lyhyt, mutta noina vuosikymmeninä suomen kieltä kehitettiin voimallisesti sivistyskieleksi ja luotiin uutta sanastoa eri aloille.

Jotain 1800-luvun uudissanoista kiinnostuneille on kuitenkin tarjolla. Martti Rapolan keräelmiin 1800-luvun uudissanastosta voi tutustua Kielipankin Sanat-palvelussa, jossa on vuonna 2019 julkaistu Petri Lauerman kokoama Rapolan sanalippuihin pohjautuva tietokanta.

Myös Elias Lönnrotin kaksiosainen Suomalais-ruotsalainen sanakirja (1880) on täynnä kiinnostavia 1800-luvun sanoja, mutta sitä ei ole ihan helppo saada käsiinsä. Lönnrotin sanastoon pääsee ehkä helpommin käsiksi Kalevi Koukkusen tuoreen teoksen välityksellä. Kirjassaan Peltoveturi ja notkistelija: unohdettujen sanojen kirja (2022) Koukkunen esittelee hauskasti paitsi Lönnrotin sanakirjasta myös muista lähteistä poimittuja unhoon jääneitä sanoja.

Lisää aiheesta

• Vanhan kirjasuomen sanakirja
  
• Pirkko Forsman Svensson: Virtuaalinen vanha kirjasuomi (Helsingin yliopisto)
  
• Codex Westh (Kansalliskirjasto, Doria)
  
• Martti Rapola: Vanhan kirjasuomen sanakirjan ohjelmakysymyksiä (Virittäjä 62, 1/1958, pdf)
  
• Petri Lauerma: Kolme aaltoa, rokotus ja karanteeni – varhaisnykysuomen alkupuoliskon kehitys vuosina 1810–1845 julkaistun kirjallisuuden valossa (Kielikello 3/2022)
• Rapolan 1800-luvun sanasto (Sanat-palvelu)
  

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele