Joulukuusta on moneksi

”Ensi viikolla onkin jo talvikuu”, kuulin juontaja Tuomon äänen sivukorvalla eskarilaisen katsoessa Pikku Kakkosta marraskuun viimeisenä maanantaina. Paria päivää myöhemmin Pikku Kakkosessa esiteltiin vuodenaikakakkaraa ja talvikuita.

Aivan oikein, tuumailin, talvikuu ja yksi talvikuista. Ehkäpä korvani olivat herkistyneet asialle, sillä olin vähän aiemmin vastannut erääseen talvikuu- ja joulukuu-sanoja koskevaan asiakaskysymykseen ja pohtinut asiaa vanhan kirjasuomen kannalta.

Talvikuu eli joulukuu

Talvikuina pidetään yleisesti joulu-, tammi- ja helmikuuta, mutta näistä talvikuista joulukuulla on vanhastaan ollut toinenkin nimi, talvikuu.
Talvikuu-sanaa joulukuun nimityksenä käytti jo Mikael Agricola Rucouskirian (1544) kalenterissa:

Talwijkwla on xxxj päiue

Myös joulukuu esiintyy vanhassa kirjasuomessa jo 1500-luvulla. Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan sen ensiesiintymä on vuonna 1584 julkaistussa asetustekstissä, joka on Juhana III:n kirje kyydinteosta:

Ensimeisnä peiwen Joulw kuulla

Varsinkin 1600-luvulla joulukuu ja talvikuu esiintyivät usein rinnakkain. Esimerkiksi Jonas Raumannus mainitsee molemmat vuonna 1646 julkaistun Manuale Finnonicum: Se on: Muutamat tarwittawat ia aina käsillä pidettäwät Suomenkieliset Kirjat -teoksen kalenteriosiossa:

Talwi eli Joulu Cuulla on XXXI. päiwä

Rinnakkain sanat esiintyvät myös myöhemmissä 1600-luvulla julkaistuissa kirkollisia tekstejä sisältävissä käsikirjoissa.

Joulukuu jyllää, talvikuu väistyy

Toki 1600-luvun teksteissäkin sekä talvi- että joulukuu esiintyvät myös yksinään. Esimerkiksi lainsuomentaja Abraham Kollanius kääntää lakitekstin annetun ”20: päewänä Joulucuuta. Wuonna etc: 1608”, ja eräässä asetustekstissä vuodelta 1672 puhutaan toisesta asetuksesta, joka on annettu ”sinä 23 Päiwänä Talwicuusa, Wuonna 1672.” Eräässä vuonna 1697 julkaistussa asetustekstissä kerrotaan puolestaan, miten ”Hänen Cuningal. May:sä 18. Päiwänä Talwi Cuuna ‒ ‒ wastan otti, Perindö-Waldacundansa Edesseisomisen ja Hallituxen”.

1700-luvulla kalenterimerkinnöissä vuoden viimeisen kuukauden nimeksi vakiintui joulukuu.  Esimerkiksi vuonna 1701 julkaistu Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja esittää kalenteriosiossa vain joulukuu-nimityksen.

Talvikuu-nimitykseenkin voi edelleen törmätä, mutta harvakseltaan. Se esiintyy muun muassa vuoden 1727 almanakassa (vaikkei kalenterisivulla, jolla puhutaan joulukuusta):

Auringosa tapattu caxi pimeyst: se edellinen 11 päiwänä Malis cuusa, hiljan ehtolla, nijn ettei se meidän tykönäm taida näkywäinen olla: Se jelkimäinen sisälle lange 4 päiwänä Talwi cuusa huomeneldain kello 9.32 min 59. sec.

Public Domain 1.0

Joulukuu Uuden Suomenkielisen Wirsi-Kirjan kalenteriosassa (1701). Kuva: Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma.

Kuukausista kymmenes

Joulu- ja talvikuun ohella kuukauden nimenä on vanhan kirjasuomen lähteissä käytetty usein latinankielistä nimitystä december. Se esiintyy Agricolan Rucouskirjassakin. Esiintyypä december kerran myös kuu-sanan yhteydessä, kuten on tulkittavissa Talon-pojan Sää- eli Ilma-Kirjan (1773) ilmaus "Joulu- eli December kuussa".

Latinan december on johdos kymmentä tarkoittavasta sanasta decem. Muinaisen roomalaisen kalenterin mukaan vuosi alkoi maaliskuusta ja jatkui joulukuun loppuun ja joulukuu oli tosiaan vuoden kymmenes kuukausi.

Auringon juoksua taivaan merkeissä

Oikeastaan talvikuuksikin kutsuttu joulukuu on se kuukausi, johon sattuu auringon saapuminen kauriin merkkiin, joka on eläinradan kymmenes sektori. Näennäisesti on kyse auringon kulkemisesta taivaalla, ja hetkeä, jona aurinko saavuttaa kauriin merkin, kutsutaan talvipäivänseisaukseksi.

Eläinradan merkit on nimetty niiden tähdistöjen mukaan, jotka pari tuhatta vuotta sitten sattuivat lähes yksiin 12 sektorin kanssa. Koska tähtien asema suhteessa maapalloon muuttuu koko ajan, eivät eläinradan merkit enää vastaa tähdistöjä, joiden mukaan ne on nimetty.

Vanhastaan kalentereissa mainittiin eläinradan merkit ja kerrottiin vuodenaikojen määräytyminen niiden perusteella: taivaan merkeistä kevään merkkejä ovat oinas, härkä ja kaksoiset, suven eli kesän merkkejä ovat krapu, jalopeura ja neitsy, syksyn merkkejä vaaka, skorpioni ja joutsimies ja talven merkkejä kauris, vesimies ja kalat.

Public Domain 1.0

Eläinradan merkkien esittely vuonna 1705 julkaistussa ensimmäisessä suomenkielisessä almanakassa. Kuva: Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma.

Aurinko ja kauris kohtaavat talvella

Talvi alkaa siis auringon saapuessa kauriin merkkiin, mikä tapahtuu aina talven aloittavassa joulukuussa, siis talvikuussa. Esimerkiksi vuoden 1706 almanakassa kerrotaan talven alkaneen vuonna 1705 joulukuun 11. päivänä:

Talwi alcoi mennenä Wuonna 11. päiwänä Joulu Cuusa, Auringon sisälle käydes sijhen Taiwan merkin cuin cutzutan Caurixi. Mitä Ilmaan yhteisesti tule; nijn näky Talwi olewan aiwan muttelewainen.

Vuoden 1713 almanakassa asiasta kerrotaan vähän seikkaperäisemmin:

Talwen Aluun meille tiettäväx teke Auringon juoxu Taiwan Merckijn Cauri, cosca Päiwä meille on lyhimäl, ja Yö pisimelläns, jona me wähimmän Auringon lämbymän woiman tunnem, ja tälle erälle menneinä Wuona 10. Päiwän Joulu Cuusa Kellä 11. 50. jälistä puolda Päiwä tapahtui: Tammi Cuu meille wahwast lupa hywän tarpelisen Talwi sään, puoli wälijn lumen paljudella.

Nykyisin, kun käytössä on gregoriaaninen kalenteri, tuo talvipäivänseisaus ajoittuu joulukuun 21. ja 22. päivän väliseen aikaan. 1700-luvun alkupuolella käytössä oli reilun vuosikymmenen ajan ruotsalainen kalenteri, jonka avulla oli tarkoitus siirtyä vähitellen juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen kalenteriin, ja sitten uudelleen juliaaninen kalenteri.

Ruotsissa ja Suomessa gregoriaaninen ajanlasku eli uusi luku otettiin lopulta käyttöön vuonna 1753. Tuolloin vuodesta jätettiin 11 päivää pois, kun helmikuun 17. päivää seurasi maaliskuun 1. päivä.

Talvikuusta talvikuihin

Kun kuukauden nimitykseksi oli vakiintunut joulukuu, sai talvikuu siirtyä tarkoittamaan kaikkia talven ajan kuukausia. Niin on esimerkiksi Suomenkielisten Tieto-Sanomien esiintymässä vuodelta 1776:

monet koetuxet näyttäwät kuitenkin, että ne puut, kuin Maalis-Kuusta Kesä Kuuhun asti kaadetan ja kohta kuoritan, owat paremmat, kuiwuwat pikemmin - - ja owat siis pysywäisemmät kuin ne, jotka Talwi Kuisa hakatan

Hieman myöhäisempi on seuraava asetuslainaus vuodelta 1798, jossa talvikuu näyttää viittaavan koko talvikauteen kesäkauden vastakohtana:

Ensimmäisestä päiwästä Loka-Kuusa, wiimeiseen päiwään asti Touko-Kuusa tarwitan 2 poika 15 eli 16 ajastajan wanhaa olkia leikkamaan Tarha Kartanosa. Ne Talonpojat, joilla senlaisia nuorukaisia on, owat welkapäät niitä lähettämään Kartanoon yhdexi wiikoxi, sitä enämmän kuin tämä wuoro enindäkin yhden kerran Talwikuunna tule kullengin Talon asujalle.

Kohdassa saattaa olla kirjoitus- tai painovirhe tai kontaminaatiomuoto: kausi-sanan konsonanttivartaloinen essiivimuoto kaunna ’kautena’ olisi muuttunut kuunna-asuun. Esiintymän talvikausi olisi tavallista kolmea talvikuukautta pidempi, lokakuun alusta toukokuun loppuun ulottuva ajanjakso.

Vuodenajat vinksallaan?

Tänäkin vuonna olemme voineet havaita, että aina talvi ei ala ensimmäisessä talvikuussa. Jo marraskuussa satoi lunta eteläisintä Suomea myöten. Talven marraskuinen alkaminen ei ollut tavaton vanhan luvun eli juliaanisen ajanlaskunkaan ollessa käytössä; ainakin vuoden 1713 almanakassa uumoiltiin marraskuulle kovia pakkasia:

Marras Cuulla saamme aiwan cowat packaiset, jotca waatein ajawat Ihmiset itziäns talwi puguilla sonnustaman, ja lämbymisä huoneisa asuman.

Vuodenaikojen väärää sijoittumista ja sen syitä pohdittiin muun muassa vuoden 1726 almanakassa:

jos ei yhtän muuta waicuttawaista woima wälin tulis, yhden caldaiset muutoxet joca wuonna sisälle langeisit, sillä että Auringo pitä wahwan ja turmelemattoman juoxuns, mutta toisin olemme nyt erinomaisest jongun wuoden hawainet, sillä että talwi on muuttunut syxyxi, ja nijn lawiamald

Gregoriaaninen kalenteri yhä käytössä

Osasyynä vuodenaikojen siirtymiselle oli juliaaninen ajanlasku, jonka havaittiin jääneen jälkeen luonnollisista vuodenajoista. Gregoriaaninen ajanlaskukaan ei osu aivan yksiin aurinkovuoden kanssa, mutta sitä on pidetty siitä huolimatta “aivan jalona”, kuten Henrik Nikander toteaa karkausvuotta käsittelevässä kirjoituksessaan vuoden 1799 almanakassa:

Täsä Wuoden - ja Ajanlugusa ej ole jotakuta suurembata wikaa, kuin ainoastans se, että joka 3600:na wuonna yxi päiwä tulee ylitselykkämään Auringon Ymbärijuoxua; ‒ ‒ Mutta tätä wähää wikaa paitsi, taitaan Gregoriuxen Ajan-Luku pidettää aiwan jalona

Gregoriaanisen ajanlaskun jälkeen on kehitelty muitakin ajanlaskutapoja, mutta mikään niistä ei ole onnistunut korvaamaan yleisimmin käytössä olevaa gregoriaanista kalenteria. Sitten vanhan kirjasuomen on taivaan merkkeihin lisätty myös käärmeenkantaja, sillä aurinko juoksee vuotuisella radallaan myös Käärmeenkantajan tähdistön kautta viipyen siellä tovin paraikaa joulukuun 2023 alkupäivinä.

• Vanhan kirjasuomen sanakirja: joulukuu
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: desemberkuu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele