Ensisilmäyksellä suomi tuntuu loogiselta ja helpolta. Ja niin osittain on. Suomessa sanoilla ei ole sukua verrattuna esimerkiksi venäjään tai saksaan, ja myös sanojen taivutus on useimmiten ongelmatonta.

Voi tottua aika nopeasti myös siihen, että suomessa kaikki rakentuu päinvastoin kuin indoeurooppalaisissa kielissä: esimerkiksi paikkaa ja suuntaa ilmaistaan suomessa paikallissijojen avulla, kun monissa muissa kielissä tämä tehtävä on prepositioilla.  Kielen piirre, joka usein aiheuttaa vaikeuksia edistyneilläkin suomen oppijoilla, on objektin sijamuoto.

Oikean sijamuodon valitsemiksi täytyy ymmärtää suomalaisten logiikkaa, mikä tuntuu joskus mahdottomalta. Tarkoitan tapauksia, joissa sijamuodon valinta aiheuttaa merkityseron. Ennen kuin avaa suunsa, pitää vakavasti miettiä, mitä haluaa kertoa.

Jos vaikkapa sanoo suomalaiselle, että täällä rakennetaan taloa, niin se korostaa prosessia. Jos samassa lauseessa käyttää akkusatiivia, niin lauseen merkitys muuttuu toiseksi: tässä tapauksessa halutaan kertoa, että rakennetaan nimenomaan talo, ei mitään muuta. Partitiivi siis viittaa prosessiin, lopputulos ei ole tässä tapauksessa tärkeintä, kun taas akkusatiivi näyttää minkäläiseen lopputulokseen prosessi johtaa. Ongelma on siinä, että ulkomaalainen ei tavallaan mieti tämmöisiä pikkuasioita puheessa.

Objektin sijamuoto on ikään kuin väline, jolla suomalaiset ilmaisevat omat tarkoituksensa ilman ylimääräisiä sanoja. Oikein valittu objektin sijamuoto kertoo sinusta suomalaiselle enemmän kuin arvaatkaan.

ANNA PETERSON

Kirjoittaja on  kotoisin Virosta ja puhuu äidinkielenään venäjää. Hän on opiskellut suomea  neljä vuotta ja asunut Suomessa seitsemän kuukautta.