Eiköhän se kuulu asiakaspalvelun luonteeseen, että asiakas määrää tahdin -- etenkin, kun pyyntö (eli suomen kielen käyttö) on tässä tapauksessa hänelle kovin helppo. Kaupan kassaa voi tervehtiä jollakin ilmeisen suomalaisella tervehdyksellä sen sijaan, että sanoisi englannilta kalskahtavan "hein". Jos sanoo ensimmäiseksi vaikka "moi" tai "terve", kassa toivottavasti hoksaa, että nyt puhutaan suomea, eikä sitä tarvitse silloin erikseen pyytää. Luulisin, että toimii silloinkin, jos kassa ehtiikin aloittaa ensin sanomalla "helou". :)

Tärkeitä huomioita. Ihan samaa mieltä Maukin kanssa siitä, että asiakkaan on saatava päättää, mitä kieltä puhutaan. (Ja jos asiakaspalvelija jatkaa itsepäisesti englanniksi – olen kerran kohdannut tämmöisen tapauksen – voisi ottaa yhteyttä asiakaspalvelijan esimieheen ja huomauttaa, että tämmöinen ei sovi.

Mielestäni on aina kohteliasta puhua sen maan kieltä, missä on käymässä tai asumassa - varsinkin kun haluaa sitä oppia ja käyttää kaikissa tilanteissa arkipäivän asioinnissa eikä vain yliopiston kieliharjoittelutunnilla. On varsin luontevaa vaihtaa kieltä suomeksi kesken keskustelunkin vaikka toinen osapuoli käyttää englantia. Suomessa saattaa olla ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa kohteliaita puhuessaan vierasmaalaisille englantia. Eivät kaikki Suomessa käyvät ulkomaalaiset edes puhu englantia. Suomalaisten on vain totuttava siihen, että ulkomaalainen puhuu mieluummin suomea kuin englantia.

Itse aloitan aina kassakeskustelun suomeksi ja vaihdan englanniksi, jos asiakas vastaa minulle englanniksi. Jos kassa puhuu englantia, kaikkein helpoin tapa kääntää keskustelu suomeksi on yksinkertaisesti esittää asiansa suomeksi. Fiksu aspa varmasti hoksaa vaihtaa kieltä.

Jos asiakkaan ulkonäön perusteella arpoo kieltä, niin kiveen voi mennä että karahtaa.
Jo parinkymmenen vuoden takaa muistan partioleiriltä tapauksen (oli joku kansainvälinen iso leiri). Tummaihoinen tyttö tuli leiritoimistoon ja keräilin jo englantiani. Kyselikin savonsävyisellä kielellä onko hänen kadonnutta kameraansa näkynyt.
Nykyään on kyllä niin paljon muualta tulleita jotka puhuvat suomea parhaana kakkoskielenään tai jopa äidinkielenään, että on vielä hölmömpää yrittää päätellä kieltä ulkonäön perusteella.
Toinen tapaus, joka kyllä voi tulla opiskelijaa vastaan: tutuntuttu joka opiskeli suomea ja kokeili kielitaitoaan minuun. En ymmärtänyt. Englantilainen korostus oli niin vahva, että kun en odottanut hänen puhuvan suomea, en ensin hahmottanut. Sitten kun tajusin että lause yritti olla suomea, tajusin mitä hän yritti sanoa.
Tuosta tekstistä päätellen kirjoittaja on kyllä ehtinyt oppia suomea todella nopeasti!

Kumpikin lähestymistapa (kategorinen kansalliskielen käyttö tai englannin käyttö tilanteissa, joissa vaikuttaa todennäköiseltä ettei asiakas osaa suomea) on kyllä mielestäni ihan perusteltu. Kummallakaan tavalla ei voi osua satavarmasti oikeaan, muttei tässä(kään) asiassa nyt mielestäni ole yhtä ainoaa oikeaa toimintatapaa.

Kyllähän se vain niin on, että monin paikoin ulkomaalaisen näköinen asiakas kuitenkin *todennäköisimmin* osaa englantia ainakin ennemmin kuin suomea, jolloin on ihan järkevää yrittää kommunikoida ensin sillä.

”On totuttava siihen, että ulkomaalainen puhuu mieluummin suomea kuin englantia” on kyllä ihan hirveän vahva väite, eikä kyllä mitenkään eksaktin pätevä. Pääkaupunkiseudulla on toki paljon ainakin auttavasti suomea osaavia mutta jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvia, mutta myös paljon turisteja ja muuten lyhytaikaisesti maassa oleilevia, jotka eivät osaa suomea välttämättä lainkaan. Yhtä lailla tällainen henkilö voi hyvin pahastua siitä, että hänelle yritetään puhua jotain käsittämätöntä paikallista kieltä, vaikka hän ei mielestään selvästi näytä paikalliselta! Siksi englannin käyttö on nimenomaan asiakkaan huomioimista, vaikka eihän mikään arvaus voi osua satavarmasti oikeaan. Eksplisiittinen asiointikielen tiedustelukin jossain kaupan kassalla tuntuisi hyökkävältä ja turhalta.

Turhaan ei kannata pahastua, koska ei myyjä tai kukaan muukaan voi tietää varmasti samantien, mitä kieltä käyttää. Jos osaa suomea, vastaaminen suomeksi ei kuitenkaan missään nimessä ole epäkohteliasta. Asiaa ei ole tarpeen alleviivata, varmasti riittää kun vain sanoo asiansa suomeksi, vaikka toinen olisikin aloittanut englanniksi. Asiansa osaava asiakaspalvelija ei kyllä silloin jatka englannin käyttöä (ellei sitten itse ole sellainen, ettei osaa suomea).

Olen itse asunut ulkomailla niin, että ulkonäköni perusteella olin helposti tunnistettavissa ulkomaalaiseksi, ja itse toimin juuri niin, että vastasin englanniksi esitettyihin kysymyksiin paikalliskielellä, jolloin homma rullasi kyllä aina eteenpäin ihan omalla painollaan.

Kyllä asiakkaan täytyy saada puhua sitä kieltä, jota haluaa; eihän suomen kielen taito edes pääse kehittymään, jollei sitä pääse harjoittelemaan. (Aivan vastaava tilanne kuin se, että suomenruotsalaiset vaihtavat yleensä suomeen, jos yksikin seurueesta on äidinkieleltään suomenkielinen; jolloin näillä (pakollinen!) kouluruotsi unohtuu.) - Jos haluamme tänne muuttaneiden muualla syntyneiden kotoutuvan, auttakaamme heitä oppimaan suomea!

Oman poikani geeneistä 50 prosenttia on toisaalta, jonka vuoksi asiakaspalvelija saattaa puhua hänelle englantia. Mua nämä tilanteet oudoksuttavat. Miltä suomalaisen oikein pitäisi näyttää?

PItäisi olla itsestään selvää, että asiakaspalvelija aloittaa aina kaikissa tilanteissa keskustelun uuden ihmisen kanssa kotimaisella kielellä riippumata siitä, miltä henkilö näyttää. Jos asiakas haluaa käyttää jotain muuta kieltä, aloitteen kielen vaihtamisseen pitää tulla asiakkaalta. Sitten jos asiakaspalvelija sattuu osaamaan asiakkaan toivomaa kieltä, voidaan kieltä vaihtaa. Mutta se, että suomenkielinen aloittaa Suomessa missään tilanteessa keskustelun entuudestaan vieraan ihmisen kanssa lähtökohtaisesti englanniksi on äärimmäisen typerää ja yleistyessään tämä tapa voi olla vahingollista kielen tulevaisuuden kannalta ja johtaa siihen, että kohta ei sitten enää jakseta edes miettiä, näyttääkö se toinen henkilö "suomalaiselta", vaan aloitetaan keskustelu kaikkien kanssa englanniksi. Tästä taas ei ole enää pitkä matka kielen uhanalaistumiseen, jos aletaan yleisesti tuntea luontevammaksi tutustua uusiin ihmisiin englanniksi kuin suomeksi. Se, mitä kieltä käyttää tällaisissa tilanteessa, on arvovalinta, ja jokainen ihminen vaikuttaa omilla kielenkäyttövalinnoillaan siihen, millaiseksi kielten välinen arvohierarkia muotoutuu. Ja jos kehitys jatkuu siihen suuntaan, että englanti koetaan luontevaksi kieleksi yhä useammassa yhteydessä ja suomi yhä harvemmassa yhteydessä, kohta ollaan tilanteessa, jossa suomelle ei löydy tilaa enää oikein mistään.

”Miltä suomalaisen pitää näyttää?” No, suomalaiselta? Meille kaikille muodostuu kuva siitä, miltä suomalainen (tai ruotsalainen, tai kiinalainen...) ihan kokemuspiirimme perusteella ja pitkälti tiedostamatta. Näin ihan jo mm. siksi, että ihmisellä on tarve tunnistaa oman yhteisönsä jäsenet (mm. arpoakseen käytetyn kielen) ja siihen tietysti käytetään kaikkia niitä työkaluja, joita käytettävissä on. Jos kokemusten perusteella tietynnäköinen ihminen on vaikkapa yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei-suomalainen, niin siihen se oletusarvo sitten asettuu. Ihan puhtaan ulkonäönkin lisäksi pystyy itse asiassa jo eleistä, ilmeistä ja yleisestä habituksestakin päättelemään yllättävänkin paljon. Toki kieli on selkein overtti merkki erityisesti meille suomalaisille, koska suomea puhutaan lähinnä Suomessa.

Joka tapauksessa mielestäni ollaan taas väärällä tavalla liikkeellä, jos asiaa lähdetään kästittelemään etupäässä närkästyksen ja pahastumisen kautta. Kaikki kielenkäyttäjät vaikuttavat siihen, millaiseksi yhteiskunnan kielikäytännöt muodostuvat. Kielen statuksen ylläpitämiseksi voi tosiaan olla ihan hyvä odottaa, että aspassa käytetään lähtökohtaisesti suomea (tai jopa ruotsia!), mutta tämä vaatii myös sitä, että niitä suomea käyttäviä ”ulkomaalaisen näköisiä” myös on tarpeeksi, koska sitä käytäntöä tuskin jaksetaan ylläpitää ellei se ole toimiva käytännössä. Tässäkin tullaan siis vastavuoroisuuteen.