Suomen kielessä on paljon lyhennettyjä sanoja.
Törmäsin äskettäin artikkeliin, jonka otsikko oli Sääliksi käy tolkun ihmisiä. Artikkeli liittyi mamu-kysymyksiin. En heti käsittänyt, ketä tai mitä tässä sääliksi käy. Artikkelin luettuani olin varma, että tolkku tarkoittaa toimeentulotukea, luultavasti koska artikkelissa puhuttiin myös sossusta. Kävi taas niin kuin aiemminkin, etten ymmärtänyt selvää suomen kieltä. Suomen kielessä on niin paljon lyhennettyjä sanoja, että niitä alkaa etsimään sieltäkin, missä niitä ei ole.
Kun haen paketin postista, on ensin näytettävä henkkari, josta virkailija ottaa ylös hetun. Tämän tekstin kirjoitin tietsikalla, tai tarkemmin läppärillä. Katson telkusta mielelläni uutiset, mutta en yleensä pesistä. Tykkään kuitenkin sulkiksesta.
Kun minulta kysyttiin ensimmäistä kertaa, ”Oletko somessa?”, ”Onko se dokkari valmis?” tai ”Mitä sopparissa lukee?”, en ensin ymmärtänyt, mitä minulta kysytään. Tietenkin ymmärsin, kun asia selitettiin minulle.
Ajan myötä huomasin, että suomen kielessä käytetään mielellään sanalyhennyksiä, kun oletetaan vastapuolen olevan yhtä perehtynyt puheaiheeseen, kuin itse on. Mutta mikä on käytännöllistä suomea äidinkielenään puhuville, on lisähaaste ulkomaalaisille.
Tämän asian havaittuani oivalsin, että siitä voi avata keskustelua Kotus-blogissa. Kotus – jälleen yksi lyhenne, jonka merkitys ei aukea ilman googlailua!
DIRK JANKE
Kirjoittaja on Saksasta kotoisin oleva Suomen kielen ja kulttuurin opiskelija.
Tässä on pyöritelty kahta erityyppistä sanatyyppiä, varsinaisia lyhennesanoja (kuten SOsiaalinen MEdia > some, mamu, hetu...) ja muut lyhennetyt sanat, jossa lyhennys on tehty jollain merkitykseltään epämääräisellä johtimella (pesäpallo > pesis, dokumentti > dokkari). Nämä tuntuvat usein puhekielisiltä ja yleiskieleen sopimattomilta. Jälkimmäisen ryhmän sanoista ”soppari” on vähän kummallinen, kun se ei ole edes lyhyempi kuin kantasanansa ”sopimus”. Sen suosio selittynee kuitenkin sillä, että tietyissä taivutusmuodoissa siinä on vähemmän tavuja, mikä tekee siitä helpomman käyttää puheessa. Joskus kyse voi olla vain ihan myös sävyeroista ja leikittelystä enemmän kuin varsinaisesta käytön helppoudesta.
Lyhennesanat ovat välillä äidinkielisellekin puhujalle vähän ärsyttäviä, koska ne tahtovat olla melko läpinäkymättömiä, jos alkuperäistä yhdyssanaa tai sanaliittoa ei tunne. Näin itse ihmettelin pääkaupungissa käydessäni, mikä lienee mainoksen HAM, ennen kuin sain selville kyseessä olevan Helsingin taidemuseon. Kun lyhenne ei ole mitenkään hirveän tuttu tai usein toistuva (toisin kuin ”some” ja muut), olisi ollut mukavaa jos mainokseen olisi jaksettu kirjoittaa nimi aukikin tyhmemmälle lukijalle (erityisesti kun lyhenne ei ole edes suomenkielisestä nimestä muodostettu). Vastaavasti on Turussa WAM, jonka nimi on sentään edes suomeen pohjautuva.
Kielitoimiston sanakirja on siis väärässä, kun se selittää: ”hetu lyh., ark. henkilötunnus”. Kyseessä ei ole lyhenne, vaan lyhentymällä muodostunut sana, lyhennesana. Eikä se ole arkinen sen enempää kuin vaikkapa ”aste” on arkinen lämpötilan yksikkönä (virallinen nimihän on ”celsiusaste”; pelkkä ”aste” on kulman yksikkö).
”Tolkun” ei ole lyhenne eikä edes lyhennesana, vaan tolkku-sanan muoto, jonka tietynlainen käyttö saattaa hämmentää ihmisiä.
”Henkkari” taas on vain arkikielen sana, joka on muodostettu tavalla, joka poikkeaa niin tavallisesta sananjohtamisesta kuin lyhennesanan muodostamisestakin. Sama koskee useita muita kirjoituksessa mainittuja ilmauksia. Jonkun mielestä kyse on sanojen vääntelystä, jonkun mielestä taas siitä, että arkikieli löytää kyllä ilmaukset asioille, joille virallinen kieli on antanut kökkönimet tai joiden nimet vain ovat turhan pitkiä usein toistettaviksi.
”Some” on rajatapaus. Siinä on vielä arkisuuden leimaa, mutta kyllä se on hyvää vauhtia muodostumassa tietyn asian varsinaiseksi nimeksi. Vähän niin kuin aikoinaan akkumulaattorista tuli akku, vaikka aika pitkään ihmiset joutuivat vaihtamaan käyttösanan pitkäksi viralliseksi sanaksi, kun kirjoittivat niin sanottua kirjakieltä.
P.S. Yksi käyttösuomen sana lisää: ”toimari”. Vaikka sanakirjat eivät sitä vielä tunnekaan, se on jo aika lailla syrjäyttänyt sanan ”toimitusjohtaja” muualta kuin esitelmä-, vuosikertomus- yms. kielestä. Tätä tuskin kannattaa vastustaa. Jos jotenkin voisimme estää nykysuomalaisia sanomasta ”toimari”, he sanoisivat ”CEO”. ☺
Laskisin sanan kunnolla yleiskieliseksi vasta, kun sitä käyttävät kaikenikäiset ihmiset ja myös asteen virallisemmat tahot. Näin on auton ja farkkujen laita, ei vielä hetun.
Sanoja vääntelemällä pyritään luullakseni leikkisään ja huolettomaan sävyyn, varsinkin, jollei sanan ääntäminen helpotu huomattavasti. Ne myös lienevät usein tietyn ihmisryhmän käytössä. "Soppari" lienee tästä esimerkki, sillä en uskoisi kenenkään käyttävän sitä kovin virallisessa yhteydessä. En myöskään ole kuullut sitä käytettävän kovin usein, varmaankin koska en ole työelämässä.