Ikääntyvän kieli

Uudessa Gerontologia-lehdessä (1/2011) on mielenkiintoinen artikkeli ikääntymisen vaikutuksista ihmisen kielikykyihin ja kielenkäyttöön. Siinä esitellään alan tutkimuksista mm. tällaisia tietoja:

- Vuorovaikutukseen tarvittavat kielelliset taidot säilyvät ihmisen ikääntyessä melko pitkään muuttumattomina.

- Sanavarasto voi kasvaa jopa 90 ikävuoteen saakka.

- Puheen ymmärtäminen, sananlöytäminen sekä kerronta- ja keskustelutaidot saattavat heikentyä.

- Lähestyvä kuolema heikentää kielellistä suoriutumista.

Minulle Seija Pekkalan kirjoituksen kiinnostavinta antia on pohdinta ikäihmisten kirjoittamistaidoista. Pekkala pahoittelee, että kirjoitetun kielen tutkimusta on tästä näkökulmasta tehty varsin vähän verrattuna puhutun kielen tutkimukseen.

Se on kuitenkin osoitettu, että kyky kirjoittaa säilyy muuttumattomana hyvinkin pitkään. Kun on tutkittu ikäihmisten tekstejä sisällönanalyyttisesti, on saatu ristiriitaisia tuloksia: Joidenkin tutkimusten mukaan vanhempien kirjoittajien tekstit ovat rakenteellisesti monimutkaisempia ja sisällöllisesti mielenkiintoisempia kuin nuorempien tekstit. Toisaalta on havaittu, että kirjoittajan ikääntyminen vaikuttaa teksteihin siten, että niiden kieliopilliset rakenteet yksinkertaistuvat ja sisältö köyhtyy.

Kirjoituksessa esitellään kiinnostava tutkimus luostarissa eläneiden nunnien omaelämäkerrallisten tekstien muuttumisesta iän myötä. Miettimisen aihetta antaa muun muassa tämä tulos: Nuorilla nunnilla, joiden tekstejä leimaa merkityssisältöjen vähäisyys ja kieliopillisten rakenteiden yksinkertaisuus, on suurempi todennäköisyys sairastua myöhemmin Alzheimerin tautiin kuin nunnilla, joiden tekstit ovat sisällökkäämpiä ja kieliopillisesti monimutkaisempia.

Pakkala valittelee kirjoituksensa lopuksi sitä, että ikääntymiseen liittyvistä kielellisistä muutoksista ei ole vielä kovin paljon suomen kieltä koskevaa tutkimusta. Tarvetta tällaiselle tutkimukselle totisesti olisi.

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro