Muusikko tavoittelee Emmaa!

Mikä tuota maanmainiota musikanttiamme J. Karjalaista nyt oikein vaivaa? Olen antanut itselleni kertoa, että hän on kahminut Emma-ehdokkuuksia ja tavoittelee nyt Emmaa.

Ahneusko on ruvennut riivaamaan? Eikö tuo ole jo sopimatonta käytöstäkin?

Tai sitten kyse on yksinkertaisesti siitä, että olen taas tulkinnut tekstejä tahallani väärin. Jostain kummallisesta menneen maailman ja pilkunpyörittelyn perspektiivistä.

Pitäisihän minun ymmärtää, että muusikko itse ei ole varsinaisesti koonnut saati haalinut ahnehtien Emma-ehdokkuuksia. Ei vaikka niin väitetään.

Ja pitäisihän minun ymmärtää, että muusikko ei itse varsinaisesti koeta saada käsiinsä, haltuunsa tai kiinni Emma-patsaita. Eikä muutenkaan aktiivisesti havittele niitä. Ei vaikka niin väitetään.

Uutiskielessä ja yleisemminkin kielenkäyttäjien puheenparressa nyt vaan sattuu olemaan niin, että sanat eivät tarkoita sitä, mitä niiden voisi luulla tarkoittavan. Ne voivat tarkoittaa jopa päinvastaista: J. Karjalainen ei kahminut ehdokkuuksia, vaan hänelle tarjottiin niitä pyytämättä. J. Karjalainen ei aktiivisesti harrasta patsaantavoittelemistoimintaa, vaan istuu kotona tai keikkabussissa ja seuraa myhäillen, mitä tapahtuu.

 J. Karjalainen esitetään näissä tekemisen prosesseissa aktiivisena ja aloitteellisena toimijana, vaikka hän ei oikeastaan ole niissä minkäänlainen toimija. Ehdokkuuksia ja Emmaa suorastaan tyrkytetään J. Karjalaiselle. Tavoittelijoita tuntuvat olevan monet muut: patsaiden myöntäjät tavoittelevat julkisuutta, lehdet tavoittelevat lukijoita ja niin edelleen?

Minäkin tässä vissiin saman saaliin jäljillä, jotain tavoittamatonta tavoittelemassa. Johonkin menemässä.  En tiedä, mihin, mutta mä meen…

Jonkinlaisesta mutkikkaasta metaforisuudesta tässä kai on laajasti ajatellen kyse: Sanon sinun tavoittelevan. Oikeastaan tavoittelen itse.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa