Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
19.9.2017 9.07
Tasa-arvohaaste
Sukupuolineutraali kielenkäyttö on tekoja tasa-arvon puolesta.
Aamulehden linjaus sukupuolineutraalin kielenkäytön puolesta avasi uudestaan keskustelun, jota käytiin kiivaasti myös kymmenen vuotta sitten. Suomen kielen lautakunta antoi tuolloin kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön puolesta. Sukupuolen ja kielenkäytön suhteeseen oli suomalaisessa julkisessa keskustelussa alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota 1980-luvun loppupuolella, jolloin ilmestyi Lea Laitisen toimittama teos Isosuinen nainen (Yliopistopaino, 1988).
Aamulehti teki konkreettisen teon tasa-arvoisemman kielenkäytön puolesta ja kielellistä seksismiä vastaan. Lehdessä pyritään jatkossa tekemään sellaisia kielellisiä valintoja, jotka eivät tarpeettomasti sukupuolita ihmisiä.
Linjauksen (ja samalla suomen kielen lautakunnan aiemman linjauksen) vastustajat tuntuvat suhtautuvan asiaan hyvin tunnepitoisesti. Ei käy! Pyhäinhäväistys! Puhemiehestäkö puheenjohtaja, perustuslain vastaista! Tämäkö nyt on Suomen suurin ongelma! Entä pyykkipojat!
Kommenteista paistaa paitsi menneisyyteen takertuminen myös syvä piittaamattomuus kielestä ja sen merkityksestä. Epätieto ja epätoivo. Kehottaisinkin kaikkia vetämään henkeä ja tutustumaan kielentutkijoiden asiaa koskeviin kirjoituksiin (kokosimme joitakin niistä Viikon vinkiksi sivuillemme) sekä tietysti tuohon suomen kielen lautakunnan kannanottoon. Näissä teksteissä on monia esimerkkejä tasa-arvoa edistävistä helpoista kieliteoista.
Kielestä ja tasa-arvosta on siis olemassa tutkittua tietoa ja asiantuntijoiden argumentteja. Tutustukaamme niihin ja muodostakaamme mielipiteemme niiden pohjalta.
Sanat saattavat vaikuttaa sivuseikalta. Mutta oikeasti kyse ei ole näpertelystä. Jokainen kielellinen valinta on teko, jonka teemme toisillemme ja yhdessä toisten kanssa. Kielessä luodaan, ylläpidetään ja välitetään monenlaisia merkityksiä: myös yhteiskunnan rakenteita koskevia, arvoja ja asenteita ilmaisevia merkityksiä. Merkityksiä, jotka koskevat meitä ja muita, hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. Poissulkevia ja mukaan ottavia merkityksiä. Latistavia ja innostavia. Ideologisia merkityksiä.
Sukupuolittava kielenkäyttö on monella tavalla turhaa. Miksi maailma pitää jakaa jyrkästi kahtia tällä tavalla? Sukupuolittavassa kielenkäytössä on sekin ongelma, että siinä oletetaan kaksi toisistaan erillistä sukupuolta, mikä sukupuolten moninaisuutta koskevan nykytiedon valossa on vähintäänkin ongelmallista.
Sukupuolineutraali kielenkäyttö on jokapäiväisiä tekoja, valintoja, entistä tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja entistä suvaitsevaisemman asenneilmapiirin puolesta. Kuka menettää ja mitä, jos seksistisestä kielestä luovutaan? Kuka vastustaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja miksi?
Haastetaan toisemme näihin tasa-arvotekoihin. Nyt!
Ja haastatetaan mukaan kaikki tiedotusvälineet, poliittiset puolueet, viranomaiset, yritykset, yhdistykset. Ihmiset.
Haastetaan itsemme! Jokaisella meistä on kielessämme peili, johon katsoa. Millaisia merkityksiä minä tänään tässä ja nyt kielenkäytössäni rakennan?
Suomen kielen lautakunnan kannanotto sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi (22.10.2007)
Kielestä ja sukupuolesta (Viikon vinkki, 18.9.2017)
Lisäys (19.9.2017, klo 9.40)
Kiivasta keskustelua aiheesta käytiin myös 2007. Tuota keskustelua analysoi suomen kielen lautakunnan silloinen puheenjohtaja Harri Mantila Kielikellossa.
Harri Mantila: Mitä kielenhuolto voi? (Kielikello, 4/2007)
Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa
Monet ehdotukseni puheenjohtaja, virkailija yms on teilattu syyllä että ne ovat niin vakiintuneita sanoja; mikään ei ole kiveen hakattu, ainahan puhutaan kielen kehittymisestä, joskus parempaan, joskus huonompaan suuntaan.
Mutta olen törmännyt myös sukupuolettoman kerronnan louhikkoihin; joskus suomenkielistä kirjaa lukiessa ei ole hajuakaan kenestä on kysymys kun aina vaan puhutaan hänestä, arvaamaahan siinä täytyy ryhtyä, koska suomen kieli jo itsessään on erittäin sukupuoleton ja artikkeliton, mitkä tosiasiat ovat selviä. joskus aikaisemmin otin kantaa jo tähän (hän, hen, hön ), toisaalta liian epäselvä, toisaalta liian miesvoittoinen.
Laura Katajan kommentit sykähdyttävät taas kerran (suppa), olen myös entinen suunnistaja Oulun seuduilta, ombudsman on Ruotsista; se on vain otettu käyttöön eri maissa puuttuvan kunnon termin takia, myös täällä itäisessä vallassa.
Siis olen ehdottomasti sukupuolettoman terminologian kannalla, vaikkakin se joskus vie harhaan rastin ohi.
Vaikka toisaalta kieli ohjaa ajatteluamme, niin aivan yhtä lailla kielet ovat syntyneet ja kehittyneet kuvailemaan sisäistä maailmaamme, sitä aistein havaittavaa maailmaa jonka kanssa olemme tekemisissä sekä ihmiseläimen sosiaalista ulottuvuutta. Kun sukupuoli on tässä kontekstissa hyvin keskeinen ihmisen ominaisuus, niin olisi suorastaan odotuksenvastaista, mikäli se ei kielessä jollain tavalla näkyisi! Tuntemissani kielissä ei näin kyllä olekaan.
Aihetta koskevat keskustelut usein myrkytetään sillä, että lähtökohtaisesti oletetaan ilmeiseksi tavoitteeksi, että kielen pitäisi olla ”sukupuolineutraali”, jotta asiasta saadaan sopivan binäärinen ja poikkeamat tästä voidaan esittää ”ongelmina”. Minusta tämä koko päämäärä on kyseenalainen eikä ainakaan millään ilmeisellä tavalla ainoa oikea. Ei pidä sortua siihen, että fundamentalistinen pyrkimys ”tasa-arvoon” olisi jotenkin neutraali tapa suhtautua asioihin: Ihmisillä ja ihmisryhmillä on maailmassa toisistaan poikkeavia tavoitteita, toiset onnistuvat paremmin, toiset huonommin, ja jos tätä halutaan jotenkin suitsia niin se implikoi, että jossain näiden yläpuolella luuraa vielä suurempi mahti, kielellinen tai muunlainen. Onko siinä sitten tasa-arvoa...?
Kielihän muuttuu kyllä vastaamaan puhujiensa tarpeita jos ne tarpeet ovat olemassa, ja mikäli ei muutu niin silloin voidaan ainakin epäillä, että ehkä sitä tarvettakaan ei sitten niin ole. Tarve käyttää sanoja tuntuu olevan kumminkin olemassa, muuten niitä ei tarvitsisi olla kieltämässä eivätkä ihmiset sellaisista yrityksistä provosoituisi.
Olen varsin allerginen ideologisesti perustelluille kielenhuoltopyrkimyksille – kielenhuollon tavoitteena tulee olla kommunikaation helpottaminen, ei missään nimessä orwellilainen ajattelun suuntaaminen ”oikeille” (kenen mukaan?) urille. Kielen pitäisi auttaa välittämään sitä mitä ihmiset ajattelevat, ei sitä mitä heidän *pitäisi* jonkun mielestä ajatella, mikä olisi aika dystooppista.
Kuvaillut asiat eivät ole käytännössä lainkaan ongelmallisia kommunikaation näkökulmasta – kyseessä ovat enemmänkin identiteettipoliittisten (arvo)valtapelien välineet. Yksi tapa osoittaa ylivaltaa on pakottaa toinen käyttämään itse määrittelemiään termejä. Heti kun näitä aletaan arvottamaan jollakin tavalla, siirrytään pois objektiivisen kielitieteen maailmasta jonnekin kriittisen sosiolingvistiikan vesille, missä ilmiöihin lyödään subjektiivisia, moraalisia oikein- ja väärin-lappuja. Paikkansa kenties silläkin, mutta mistään absoluuttisesta, objektiivisesta totuudesta ei enää silloin ole kyse.
Mies-loppuisten sanojen tuomitseminen seksistisiksi on harvinaisen suurta suhteellisuudentajuttomuutta. Tuskin kukaan on aikoihin lotkauttanut korvaansa nimityksille ”puhemies”, ”varusmies” tai ”lautamies”, vaikka kaikissa näissä hommissa voi nykyään olla nainenkin, ennen kuin nimitykset ruvettiin äänekkäästi tuomitsemaan.