Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
4.11.2010 14.50
Puolueilla on eroja
Uudet tutkimukset eivät tue oletusta puolueiden samankaltaisuudesta.
Kielentutkija Fred Karlsson ja politiikantutkija Matti Wiberg ovat tarttuneet puolueiden periaateohjelmiin. Heidän tuoreitten tutkimustensa mukaan (lehdissä Politiikka ja Sananjalka) puolueet eivät ole keskenään samanlaisia, ainakaan kielellisten valintojen perusteella.
Kiinnostavia ovat esimerkiksi tutkijoiden havainnot ohjelmien "uniikkilekseemeistä". Niillä tarkoitetaan sanoja, joita on vain yhden puolueen ohjelmassa.
Omanlaisintaan on tässä mielessä kristillisdemokraattien kielenkäyttö. Vain heillä on käytössä sellaisia sanoja kuin euro, kokonaisvaltainen, alkoholi, vanhustenhuolto, biodiesel, tupakka ja työpajatoiminta.
SDP poikkea sanastoltaan vähiten muista, eli sillä on muita vähemmän uniikkisanoja. Demareiden uniikkisanoja ovat mm. menettelytapa, alistussuhde, unelmoida ja antiikki.
Kokoomuslaisten uniikkisanoja ovat välittäminen, ilmapiiri, kannustavuus, uudistaja, aatehistoria jne. Keskustan uniikkisanoja taas ovat esim. luonnontaloudellinen, luonnonmukainen, ehyt, Alkio ja Kekkonen.
Puolueiden välisiä eroja on myös kieliopillisissa seikoissa. Morfosyntaktisesti (muoto- ja lauserakenteeltaan) yksinkertaisimpia ovat keskustan ja perussuomalaisten ohjelmat. Mutkikkaimpia ovat RKP:n ja kristillisdemokraattien ohjelmat.
Tutkijoiden mukaan puolueet yrittävät mitä ilmeisimmin tehdä ohjelmistaan itsensä näköisiä. Ei lienekään sattumaa, että perussuomalaisten ohjelma poikkeaa kielellisesti eniten muista yksinkertaisuudeltaan ja iskevyydeltään.
Perussuomalaisten ohjelman virkkeet ovat lyhyitä ja yleensä yksilauseisia, yhteen asiaan keskittyviä. Toisaalta persut tuntuvat tykästyneen passiiveihin ja kieltolauseisiin.
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Periaateohjelmat ovat siinäkin mielessä huono lähtökohta päättelyille, että niitä lukevat erittäin harvat – luultavasti vain pieni murto-osa puolueaktiiveista eikä juuri kukaan muu. Ne ovat siis ns. write only -dokumentteja. Alakohtaisia ohjelmia, kuten vaikkapa maatalouspoliittisia ohjelmia, sentään lukee vähän isompi osa puolueaktiiveista.
Puolueiden erojen selvittämiseksi olisi tutkittava niiden tekoja, ei sanoja. Sanat hämäävät joka suuntaan. Puolueet voivat hyvin myös käyttää samoja iskusanoja ja sanakäänteitä ja tarkoittaa niillä aivan erilaisia, jopa täysin vastakkaisia asioita. Esimerkkejä: demokratia, vapaus, ihmisoikeudet.
Onkohan tämä sinun päättelysi nyt pätevää? Mitkä ovat pätevän päättelyn tunnusmerkit? Kiinnostaisi tietää noin niin kuin vastaisuuden varalle. Kaivetaanko Aristoteles esiin?
Ja ennen kaikkea: eivätkö sanat muka ole tekoja? Vallankin politiikassa? Mitenkäs niitä päätöksiä yms. tehdään, jos ei sanoin? Kyllä ne ohjelmatkin tuppaavat jossain vaiheessa todentumaan tietöinä ja kulttuurikeskuksina, myös koulukirjoina ja vaihdettuina vaippoina. Jotkut puhuvat jopa todellisuuden diskursiivisesta rakentumisesta, mutta kyllähän maailmaan tietysti puhetta mahtuu... Vai mitä, Korpela?
Mitään sellaista et ole esittänyt, joten perusteluja ei liene olemassa. Sanoja maailmaan mahtuu.
Kielelliset valinnat kertovat käsitykseni mukaan myös siitä, mikä kielenkäyttäjän (tässä tapauksessa puolueen) mukaan on oikein tai väärin, hyvää tai huonoa. Samoin kielellisissä valinnoissa näkyvät ryhmävalinnat: me ja muut. Jne. Näiden ideologisten merkitysten todentumia ovat siis puolueiden puheet ja muut teot.
Vai miten tätä perustelisi? Lisää rautalankaa voisi löytyä väitöskirjastani Ideologinen merkitys kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytännössä (SKS, 1999).
Voisitiko sinä, Korpela, nyt vuorostasi vastata minun kysymyksiini. Olisi aivan ihkua.
Periaateohjelmat ovat poliittisen julistuskielen itsetarkoituksellisin muoto. Siksi niiden, ja vieläpä niiden kielellisen pintatason (vastakohtana asiasisällölle) vertailu, niin hauskaa kuin se ehkä joistakuista onkin, ei anna perusteita mihinkään merkittäviin päätelmiin puolueiden eroista.
Puolueohjelmat eivät ehkä enää nykyisin ole ihan niin kaukana puolueen toiminnan todellisista tavoitteista kuin esimerkiksi SDP:n (sosialistinen) Forssan ohjelma oli vuosikymmenten ajan SDP:n toiminnasta.
Nykytyyliin kuuluu, että puolueohjelmat ovat uudehkoja, nykyaikaisia sanakäänteitä käyttäviä ja kaikki mieleen tulleet hyvät asiat julistavia. Vaikeat asia on enimmäkseen häivytetty jonnekin. Siksi ohjelmat ovat sisällöltään aika samanlaisia, muutamia painotuksia ja erityisteemoja lukuun ottamatta. Tästä ei voi päätellä mitään puolueiden samanlaisuudesta, koska kyse on kirjoitelmista, joiden yhteys toimintaan on ohut tai olematon. Mutta vielä vähemmän voi ilmaisun tyylillisistä eroista päätellä puolueiden eroja.