Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

22.2.2011 10.40

"Poliisin kuulustelukertomusten kieli"

Nimimerkki Pikku Myy ehdotti aihetta.

Pikku Myy haluaa keskustella poliisin kuulustelukertomusten kielestä. Näin hän kirjoittaa:

Poliisikuulustelussa poliisi kyselee ja kuulusteltava kertoo. Sitten poliisi kirjoittaa kertomuksen - mutta tekee sen jostain syystä kuulusteltavansa suulla yksikön ensimmäisessä persoonassa ja jättää yleensä omat vuorosanansa pois, ikään kuin niitä ei olisi edes esitetty.

Tekstistä voisi saada kuvan, että kuulusteltava on pitänyt monologin. Hän antaa esimerkin (poimittu murha.info-keskustelupalstalta):

"Minulle on kuulustelun alussa kerrottu, että minua kuulustellaan Ulvilassa 01.12.2006 tapahtuneeseen murhaan rikoksesta epäiltynä. Kysyttäessä vastaan, ettei Jukkakaan halunnut olla tekemisissä naapureiden kanssa enkä kieltänyt Jukkaa olemasta yhteydessä naapureihin."

Epäilty ei tietenkään ole oikeasti päästänyt suustaan tuollaisia lauseita. Usein vielä jätetään pois ilmaus "kysyttäessä vastaan", jolloin syntyy kuva spontaanisti sanotusta asiasta. Vaikutelma voi olla outo. Jotta lukija voisi ymmärtää vastauksen merkityksen oikein, pitäisi aina saada tietää myös kysymys.

Sitä paitsi edes ilmaus "kysyttäessä vastaan" ei vielä kerro, mitä siis on kysytty. Ovatkohan lingvistit tutkineet kuulustelukertomusten piirteitä.

Miksei kuulustelukertomuksia kirjoiteta yksinkertaisesti niin, että "litteroitaisiin", mitä on kysytty ja mitä vastattu? Litteroinnin vaihtoehto olisi, että tekstin kirjoittaja (poliisi) olisi itse se yksikön ensimmäinen persoona: "Kerron kuulustelun alussa X:lle, että häntä kuulustellaan rikoksesta epäiltynä."

Preesensin (ja perfektin) käyttökin kaipaa selitystä. Käytetään preesensiä, vaikka kerrotaan menneistä tapahtumista. Miksei näin: "Kysyin ..., ja kuulusteltava vastasi, että..."

Kuulusteltavan suulla puhumisella ja preesensin käytöllä annetaan minusta väärä kuva siitä, mitä kuulustelussa on tapahtunut. Lisäksi tulee väärä kuva siitä, miten kyseinen teksti on syntynyt! Jos poliisi kirjoittaisi tekstin kertomukseksi niin, että kertoisi myös omat tekemisensä, puhuisi kuulusteltavasta yks. 3. persoonassa ja käyttäisi imperfektiä, lukija muistaisi paljon helpommin, että kyseessä on jälkikäteen poliisin näkökulmasta laadittu luomus eikä autenttinen tallenteenomainen teksti siitä, mitä kuulustelussa sanottiin.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

22.2.2011 12.07
Koskela
Tosi hyvä aihe
Pikku Myyn on kiinnittänyt huomiota mielenkiintoiseen asiaan. Syistä, joita en nyt tässä tarkemmin selostele, minua on aina kiinnostanut se tapa, jolla poliisimies (niin ne aina sanoo) on muovaamassa sitä "minää", joka kertomuksessa puhuu. Asia tärkeä myös juridiselta kannalta. Prosessin edetessä ollaan täysin kielen ja kertomusten varassa; siinä tavallaan referentiaalisuus muuttaa luonnettaan.
22.2.2011 18.15
radion kuuntelija
asian vierestä
Jos poliisimiehet puhuvat kuulusteltavan suulla yks. 1. persoonassa, niin oheisessa Yleykkösen Radiaattoriohjelmassa IBM:n johtajat puhuvat jostakin votson-nimisesta laitteesta yks. 3. persoonassa 'hän'. Epäselväksi jää, onko 'häntä' sopivaa sinutella vai teititelläänkö tuossa yrityksessä kyseistä konetta.

http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1298388302306&language=fi
22.2.2011 21.29
Erik
Älli ja Tälli
"...siinä tavallaan referentiaalisuus muuttaa luonnettaan". Mitä tämäkin on tarkoittavinaan.

Tai no, blogia kun lukee, alkaa ymmärtää yskän. "Hän antaa esimerkin".