Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

22.8.2012 9.53

”Miten Rio pitäisi ääntää?”

Mauri Komsi ehdotti aihetta.

Mauri Komsi haluaa, että Kotus-blogissa tai jossain muussa arvovaltaisessa raadissa päätetään, miten tulevan olympiakaupungin nimi pitää suomea puhuttaessa ääntää. Päätös tulee hänen mukaansa kertoa myös Ylelle. Alla Komsin ajatuksia aiheesta.

***

Itse äänestäisin sen puolesta, että pyrittäisiin brasilialaisten omaan eli portugalinkieliseen ääntämykseen. Silloin harvoin, kun tarvitaan koko kolmiosaista nimeä, se ääntyisi siis ”riu dhö zhänéiru”. (En pysty tuottamaan oikeita foneettisia merkkejä, dh = th engl. sanassa the, zh = J ransk. nimessä Jean.)

Useimmiten riittäisi pelkkä ”riu”. Siinä on sama helppo diftongi kuin suomen sanassa riuku.

Kirjoitusasussa säilyy tietysti o-kirjain. Illatiivi voi näyttää hassulta: Riohun. Mutta eiköhän siihenkin totuttaisi (vrt. Waaw’hun, Hesingin Sanomat 15.8.2012 s. C6).

Toiseksi paras ääntämys olisi mielestäni ”rio”, siis vokaaliyhtymä kuten kioskissa ja violetissa. Illatiivi olisi luontevasti Rioon.

Inhoan sitä, että matkitaan eräitä muita kieliä venyttämällä i-vokaalia. Olen kyllä itsekin oppinut laulamaan, miten kerran varhain iltayöstä laivamme laski Rio de Janeiron satamaan, ja venyttämään siinä iitä. Mutta ei se ole sen kummempaa kuin että kansallislaulussamme venytämme sanan ”saanaksi” ja kotimaan ”kootimaaksi”.

Palaa otsikoihin | 19 puheenvuoroa

22.8.2012 11.17
Carioca
”riu dhö zhänéiru”

de ei äänny Brasilian portugalissa dhö vaan ihan dʒi.
22.8.2012 11.25
Mitä ihmettä...
Riohun?
Miksi tuollaista keinotekoista muotoa pitäisi viritellä. Rioon näyttää oikein luontevalta, lausuu sen sitten "Riuun" tai "Rioon".

Kun ottaa huomioon, että suomessa sanojen taivutus muuttaa vieraskieliset nimet varsin erilaisiksi kuin alkuperäiskielellä, ei nimien "oikeellisuudesta" pitäisi niin ihmeellisesti kysymystä nostaa.

Rion suhteen kysyisin ensimmäiseksi vanhoilta merimiehiltä miten nimi lausutaan. Suomalaiset kun ovat jo toistasataa vuotta seilanneet Rioon, eiköhän nimellä ole jo merimiesten parissa vakiintunut kirjoitus- ja lausumismuoto.

Maakrapuna voisin vielä viitata muutaman kymmenen vuoden kevyeen musiikkiin: Tuomari Nurmion biisissä Friidut tuhlaa seteleitä Rion, ei Riohun satamassa. Ja Dingo seilasi banaanilaivalla Rioon todella pitkällä iillä. Puhumattakaan tietysti tuosta kirjoittajan mainitsemasta vanhan merimiehen kapakasta.

Kielenkanssa vehtaavilla pitäisi olla sen verran tolkkua, etteivät ala väkisin vääntämään vuosikymmenten aikana suomen kieleen vakiintuneita muotoja omien oikkujensa mukaan.
22.8.2012 12.28
Linnea
Tästä nyt jäi epäselväksi, onko syytä käyttää portugalilaista uvulaarista frikatiivia, jollaisena Rion sananalkuinen r ääntyy. Brasilialaisittain äännetään siis [ˈʁi.u dʒi ʒaˈnejɾu], ja Portugalin portugalinkieliset ääntävät [ˈʁi.u dɨ ʒɐˈnɐjɾu].
22.8.2012 19.26
Selkomielinen
Turhaa besserwisseröintiä
Kiitokset Linnealle tarkoista tiedoista, jotka panevat omaan arvoonsa vaatimukset jonkun keksimän ”oikean” ääntämyksen noudattamisesta. Säännönmukaisestihan ne, jotka vaativat ”alkukielisen” ääntämyksen tarkkaa noudattamista, ovat itse hakoteillä: he ovat kehitelleet mielessään ääntämyksen joistakin puolivillaisista tiedoista.

Kuten Linnean kuvauksesta ilmenee, ”Rio” ääntyy portugalissa kaksitavuisena. Tarkemmassa kuvauksessa esitettäisiin myös, että painollisen avotavun i ääntyy puolipitkänä. Suomalaiset ovat maailman sivu, satojen vuosien ajan, ja esi-isämme tuhansia vuosia sitä ennen, tulkinneet sellaiset vokaalit pitkiksi. Tästä ei ole mitään järjellistä syytä luopua, joten ”Rio” lausuttakoon edelleen ”Riio”.

Ja jos pitää ääneen lukea pitkä nimi ”Rio de Janeiro”, niin sehän luetaan ”Riio de Saneiro”. Joku yrittää ehkä, jopa selvin päinkin, suhauttaa ässää vähän, ja se sallittakoon. Jos vielä mennään soinnillisen puolelle, niin se on jo keikarointia.
22.8.2012 21.51
Maukka
Kiitos
Kiitän tähänastisista kommenteista. Toivon, että Kotuksen nimistönhuolto tms. elin lukee ja punnitsee ne kaikki.

YLE antaa tietääkseni henkilöstölleen myös nimien ääntämisohjeita, kuten henkilöstö haluaakin. Joskus ne ovat tiukkoja, joskus väljiä. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen etunimen saa ääntää vain yhdellä tavalla, mutta sukunimessä sallitaan vaihtoehtoja: Paino on joko ensimmäisellä tai toisella tavulla, ja u ääntyy joko suomalaisittain tai ruotsalaisittain.

YLEn sisäinen ohjeistus ei tietenkään rajoita kenenkään ulkopuolisen vapautta ääntää sanoja mielensä mukaan.

Ääntämisen alueellinen vaihtelevuus on laaja aihe. Muistutan tässä nyt vain siitä, että paikkakunnan nimen oikeaa ääntämystä määriteltäessä ei välttämättä kannata kysyä sen asukkailta. Jos esimerkiksi ulkomainen radiotoimittaja haluaisi tehdä jutun Kajaanin kaupungista ja kysyisi ääntämisohjeitani, antaisin yleissuomalaisen mallin, en ”kajjaanilaisten” omaa.

Mauri Komsi
6.9.2012 14.33
Slavisti
Kiova
Nimimerkki Selkomielinen kirjoitti vieraan kielen painollisen avotavun puolipitkästä vokaalista: "Suomalaiset ovat maailman sivu, satojen vuosien ajan, ja esi-isämme tuhansia vuosia sitä ennen, tulkinneet sellaiset vokaalit pitkiksi."

Jos tuo olisi totta, sanoisimme Ukrainan pääkaupunkia "Kiiovaksi".

Kun siinä ei ollut ruotsalaisia välissä venyttämässä puolipitkää pitemmäksi, suomalaiset "pyöristivät alaspäin".
6.9.2012 20.55
Selkomielinen
Kiova on suomea
Nimimerkki Slavisti, tiedätkö, mistä sana "Kiova" on peräisin? Minä en. Missään tapauksessa se ei ole yksinkertainen suomalaistus venäjänkielisestä nimestä Kijev eikä ukrainankielisestä nimestä Kyjiv. Äänteelliset seikat viittaavat pikemminkin siihen, että "Kiova" edustaa vanhempaa kantaa, josta on yksinkertaisten ja äänteenmuutosten kautta päädytty noihin muihin muotoihin.

Suomen kielessä ei yleensä lisätä vieraan nimen loppuun a:ta. ("Tukholma" on vain näennäinen poikkeus: -a on peräisin muinaisruotsin muodosta ja on pudonnut pois nykyruotsissa.)

On jopa ehdotettu, että Moskova, Kiova, Harkova, Pihkova ym. olisivat alkujaan "suomalaisia" (suomensukuisiin kieliin kuuluvia) nimiä, joissa ehkä on alkujaan johdin, joka vastaa suomen -va-morfeemia. Ajatus on ainakin kulttuurihistoriallisesti mahdollinen ja kielellisesti suorastaan luonteva. Mutta vaikka kyse olisi slaavilaisesta morfeemista -ov : -ovo : -ova, suomen kieli olisi siis säilyttänyt alkuperäisen a-lopun. Silloin ei ole mitenkään mahdotonta vaan pikemminkin luonnollista ajatella, että suomen asu "Kiova" edustaa alkuperäistä kantaa myös i-vokaalin pituudessa.
8.9.2012 11.26
Slavisti
Kiovasta
Vanhan kronikan mukaan Kiovan nimi tulee Ki-nimisestä miehestä.

Jos nimi on tullut suomeen venäläisten välittämänä, rytmitys ei ole siinä muuttunut. Loppu-a on sijapääte. Yleensähän sanat lainautuvat siinä muodossa, missä ne useimmin kuullaan tai luetaan.

Venäläiselle Kiova on ihan käsite: Jazyk do Kieva dovedjot = Kieli vie Kiovaan asti = Kysyen kylän löytää.
10.9.2012 20.52
Selkomielinen
Tarinoiden arvo
Vanhoilla kronikoilla on harvoin arvoa etymologian kysymyksissä, eikä (tuulesta temmatun oloinen) selitys Ki-nimisestä miehestä selitä sen enempää o:ta kuin a:takaan – tai j-äänteen puuttumista. Loppu-a:n selittäminen sijapäätteeksi ei sekään vakuuta, koska paikannimien tavallisin taivutetty muoto on olosija, venäjän tapauksessa siis ns. prepositonaali (Kijeve).

Jos Kiovan nimitys olisi lainattu suomeen venäjästä (eikä edustaisi jotain vanhempaa nimimuotoa, oli se sitten slaavilainen tai uralilainen), niin se olisi ”Kiijevi” (tai, jos yleisin taivutusmuoto olisi lähtökohtana, mille tosin ei taida olla mitään paralleeleja, ”Kiijeve”). Kun nimi on ihan erilainen, kyse ei ole tuollaisesta lainaussuhteesta.

Joten ”Kiova” ei sovi vastaesimerkiksi sitä yleistä sääntöä vastaan, että suomessa lainanantajakielen painollisen avotavun puolipitkää vokaalia vastaa pitkä vokaali.
12.9.2012 17.01
Slavisti
Olosija
Saattaapa olosija olla paikannimien tavallisin taivutettu muoto. Nimi voi silti lainautua muussakin muodossa. Esimerkiksi virolaisten Tallinn ei ole suomeksi Tallinnas.

Jonkin suositun sanontatavan vuoksi joku voi kuulla tietyn paikannimen tuhanteen kertaan vaikkapa genetiivissä, ennen kuin hän kuulee sitä nominatiivissa tai olosijassa. (Horjuvassa tilassa = siinä Nakkilan kirkon vaiheilla.)

Tällaiseen yritin viitata siteeratessani sananlaskua, jossa Kiovasta puhutaan vertauskuvana, a-päätteisessä sijassa.

Miksi muuten sanomme tuhat emmekä tuuhat/tuhhat/tuuhhat?
13.9.2012 7.56
Laura Kataja
Nakkilan kirkko
Slavistille: Minä olen aina kuvitellut että "Nakkilan kirkon vaiheilla" tarkoittaa 'epämääräisesti jossakin', ja että sanonta lisi peräisin jostain vanhasta isyyden selvittelystä, jossa nainen oli paikkaa kysyttäessä vastannut: "Se oli siinä Nakkilan kirkon vaiheilla." Olivat olleet kärryissä tai reessä.
13.9.2012 8.10
Selkomielinen
Outoja olotilakysymyksiä
Slavisti, viestissäsi ”Olosija” ei oikein taida olla tolkkua. Ei kai kukaan muu kuin sinä ole väittänyt, että paikannimet lainautuisivat muussa kuin perusmuodossa. Eikä kukaan ole puhunut Kiovasta vertauskuvana.

Sen sijaan esitit Kiovan vastaesimerkkinä sille, että vieraan kielen painollisen avotavun puolipitkä vokaali on suomessa tulkittu pitkäksi (joten ”Rio” äännetään ”riio”). Kun tämä Kiova-tapaus lienee nyt muinaishistoriaa myöten selvitetty eikä sovi vastaesimerkiksi, niin olisiko jotain muuta argumenttia?

No ehkä minä vähän autan... Sääntöön on todellisia poikkeuksia. Joissakin tapauksissa, etenkin kun nimi on lainautunut ensi sijassa kirjallisessa muodossa, nimi saatetaan lukea niin kuin kirjoitetaan, esimerkiksi Bari (eikä italian mukaisesti Baari). Mutta tämä koske vanhoja lainoja, jotka ovat ainakin osittain lainautuneet puhutussa muodossa (toki usein ruotsin kautta pikemminkin kuin suoraan alkukielestä).
13.9.2012 19.00
Slavisti
Väliaikajutustelua
Kiitos Laura Katajalle vaihtoehdosta Nakkila-fraasin selitykselle. Saanen vastata tässä ikään kuin Rio-keskustelun väliajalla. Epävarmuudesta todellakin on kysymys, minun kuulemani mukaan siitä, pysyykö pystyssä vai ei. Näin sen selitti porilainen ystävä:

Jossakin Kokemäenjokilaaksossa kylänmiehillä oli korkea moraali. Kun oli Porin markkinoilla myyty tuotteita, saatu rahaa ja ostettu viinaa, ensimmäisen ryypyn sai ottaa vasta kun paluumatkalla Nakkilan kirkon torni näkyi. Ensimmäinen johti toiseen jne. Pian oltiin horjuvassa tilassa. Kotiväki arvaili, että kai ne viipyvät taas siellä jossakin Nakkilan kirkon vaiheilla.

Kiitos tiedosta myös sille, joka valitti, ettei ollut ymmärtänyt kirjoittamaani. Minä taas en ymmärrä, miksi hän ollenkaan otti puheeksi olosija-käsitteen.

Ehkä ymmärrän taas väärin, kun luen hänen sanansa: "Ei kai kukaan muu kuin sinä ole väittänyt, että paikannimet lainautuisivat muussa kuin perusmuodossa." Kuulostaa, kuin hän nyt pitäisi mahdottomana paikannimen lainautumista sijapäätteineen. Varmuuden vuoksi otan esimerkin latinalaisen kirjaimiston alueelta: Krakova on puolaksi Krakow. Krakovasta = z Krakowa, Krakovaan = do Krakowa.
15.9.2012 18.16
Mitä ihmettä...
...
Olisikohan tuo Krakovan suomenkielinen loppu-a mikään sijapäätteen tunnus? Onhan niitä loppuvokaaleja hyvin monissa muissakin alkukielessä konsonanttiin päättyvissä sanoissa, vrt. Tukholma, Lontoo, Berliini, Maarianhamina, Tallinna, Rääveli, Kööpenhamina, Pariisi.

17.9.2012 12.33
Slavisti
Päätteineen lainautumisesta
En voi todistaa, onko Krakova-asu tullut suomipojan tajuntaan puolalaisten puheista vai hänen omasta päästään. Mutta sen tiedän, että sana voi lainautua siinä asussa, missä se usein kuullaan, siis päätteineen.

Esimerkkejä: Kesäkurpitsan, parsakaalin ja salakuvaajan vastineiksi on meillä omaksuttu niiden italialaiset monikkomuodot. Jos joku suomalainen olisi asunut Italiassa ja kertoisi sitten suomalaisille, miten paparazzot vaanivat jotakuta, kun tämä oli torilla ostamassa broccoloita ja zucchinoita, kai kertojaparkaa haukuttaisiin besserwisseriksi.
17.9.2012 13.15
Selkomielinen
Päätteineen lainautumisesta lisää
Slavisti kommentoi ”päätteinen lainautumista”, joka on keskustelussa aika lailla sivujuonne (joka syntyi Kiova-sanasta). Mutta jos nyt siitä keskustellaan, niin kaikki hänen esimerkkinsä ovat monikkomuotojen lainautumisesta, eivät sijamuotojen.

Eipä taida olla yhtään esimerkkiä siitä, että suomen kieleen olisi lainautunut toisesta kielestä jokin nimi tai muu sana muussa kuin perusmuodossa.
17.9.2012 14.30
Slavisti
Sijapäätteineen lainautumisesta
Tavara on venäjäksi perusmuodossaan tovar. Se on sattumalta tuotettavissa latinalaisella näppäimistölläni myös niin, että näyttää kyrilliseltä: TOBAP. Genetiivi on tovara (TOBAPA).
18.9.2012 10.48
Selkomielinen
Tavarassa ei ole sijapäätettä
”Slavistin” esimerkki ”tavara” ei edusta sanan lainautumista sijapäätteineen.

Ensinnäkään se, että sanassa sattuu olemaan lopussa jotain, joka vastaa lainanantajakielen sijapäätettä, ei todista, että sana olisi lainautunut päätteineen. Suomessahan esimerkiksi konsonanttiloppuisen lainasanan loppuun tulee yleensä -i, eikä kannata ruveta keksimään, että hei sehän voisi olla lainanantajakielessä sijapääte.

Venäläisissä lainasanoissa yleinen -a-loppu johtuu – silloin kun se ei edusta venäjän sanaan yhä kuuluvaa a:ta – siitä, että sana on lainautunut venäjän vanhemmasta muodosta, jossa sana oli (perusmuodossaan) vielä vokaaliloppuinen. Niin on tässäkin tapauksessa. Vanhemmassa venäjässä sana oli товаръ, missä merkki ъ tarkoitti eräänlaista lyhyttä takavokaalia. Suomessa ei vastaavaa vokaalia ollut, joten se korvattiin sillä, mikä tuntui lähimmältä vastineelta, a:lla.

Myöhemmin kyseinen loppuvokaali hävisi venäjän ääntämyksestä, mutta kirjoitusasussa säilyi merkki ъ, kunnes se bolševikkivallankaappauksen jälkeen poistettiin yhdessä parin muun vanhentuneen merkin kanssa.
18.9.2012 20.02
Maukka
Painollisesta avotavusta









Bari-tarina oli hauska näyte siitä, että kirjoitus- ja ääntämissäännöt ovat eri kielissä erilaiset.

Suomalainen matkaryhmä oli kai sisäisissä keskusteluissaan puolileikillään lausunut Barin lyhyellä alkutavulla. Niin estettiin sekaannukset Barin ja baarin kesken.



Mutta, kuten Slavisti täällä osoitti, jo lukutaidottomat esivanhempamme saattoivat ääntää lyhyenä sen, mihin oli tarjolla vähintään puolipitkä malli niin idässä kuin lännessä.

Oppineet ystävällisesti kertokoot lyhentelemisen syyn. Minä mielelläni - joskaan en haudanvakavissani - huomaan tässä suomalaisen rytmitajun, muukalaiselle käsittämättömän, sen kalevalaisen, joka tarvitsee myös lyhyitä painollisia tavuja.

Lyhentelytaipumus ei ole jäänyt hämärään muinaisuuteen. Paikannimiin palatakseni, erään kielirajan yli tuli uudella ajalla Viapori, vielä uudemmalla Krunika, Tölika, Brahis, Roba... ja tietysti itse Stadi. Kuinkas kävikään painolliselle avotavulle?