Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
13.2.2014 7.54
Miksi vastustamme valinnanvapautta?
Monet ovat lukeneet uutta ”alkaa tekemään” -suositusta silmät sumeina.
Suomen kielen lautakunnan viimeisin suositus on aiheuttanut kummastusta, pahaa mieltä, tyrmistystä, vihaa, katkeruutta, haikeutta – ties mitä. Onpa sieltä täältä kuulunut ilonkiljahduksiakin!
Se, miten suositukseen on julkisissa teksteissä reagoitu, paljastaa jälleen kerran, kuinka elintärkeä asia kieli monille meistä on ja kuinka syvä on vahvojen normien kaipuumme. Suosituksen vastaanotto on paljastanut myös sen, että lukeepa tekstissä mitä tahansa, voimme aina tulkita tekstiä, no, melkein miten haluamme.
Tuntuu siltä, että tunnekuohu on sumentanut monen silmät ja ajatukset. Suomen kielen lautakunnan tiedotteesta ei ole otettu kaikkea tietoa vastaan. Joskushan käy niin, että tekstiä ei pysty edes lukemaan loppuun, jos alussa on jotain liian kuohuttavaa!
Sanotaan tämä vielä kerran: Uuden suosituksen ydin on se, että vastedes sekä alkaa tehdä että alkaa tekemään ovat käypiä valintoja yleiskielessä. Aiemman suosituksen mukaan vain alkaa tehdä oli käypä. Nyt puhutaan siis kirjoitetusta yleiskielestä.
Uusi suositus ei millään tavalla kiellä tai rajoita tai estä alkaa tehdä -muodon käyttämistä. Sen sijaan suositus antaa lisää valinnanvaraa: ihminen voi vaikkapa oman murretaustansa mukaisesti käyttää joko alkaa tehdä -muotoa tai alkaa tekemään -muotoa.
Mutta monet ovat syystä tai toisesta ymmärtäneet suositustekstin toisin, jopa niin, että alkaa tekemään olisi nyt ainoa sallittu muoto tai ainakin ensisijainen. En ymmärrä, miksi.
Eihän keneltäkään nyt viety mitään pois. Joillekin annettiin vähän lisää, niin, vapautta.
Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja
Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa
Niin puhutaan. Entä kirjakieli? Onko alkaa tekemään käypä kirjakielessä? Siitä kai ei ole sanottu mitään?
Mitä eroa on kirjakielellä ja kirjoitetulla yleiskielellä? Onko niillä eroa?
Kirjakieli on kirjallisen tradition varassa elävää kieltä. Siinä on melko paljon vaihtelua, mutta tyypillistä on, että sitä säätelevät kieliyhteisön normit.
Norminmukainen kirjakieli voidaan jakaa yleiskieleen ja erityiskieliin. Nämä eroavat toisistaan varsinkin sanastoltaan. Yleiskielen sanasto on yleisesti tunnettua ja sen lauserakenteet ovat yksinkertaisia.
Yleiskieli kattaa paitsi kirjakielen myös sen normeja noudattavan puhutun kielen. Yleispuhekieli on julkisuuden puhekieltä: tiedotusvälineiden, esitelmien ja julkisten keskustelujen kieltä. Yleispuhekieli on muotoasultaan kirjakieltä mutta lauserakenteeltaan puhekieltä.
Arkinen puhekieli taas jakautuu paikallismurteisiin, slangiin ja sosiaalisiin murteisiin.
Niin.
Tarkennan: Kuka antaa normit kirjakielelle? Kuka antaa normit kirjoitetulle yleiskiellelle? Jos normit eivät ole samat, missä kohdin ne ovat erilaisia? Jos ne ovat erilaisia, niin
a) missä ovat luettavissa kirjakielen normit?
b) missä ovat luettavissa kirjoitetun yleiskielen normit?
Kun uusi sivu avautuu, näpäytä kohtaa > Tietoa Kotuksesta. Lue Mikä Kotus on? ja jatka sitten kohdasta > Kielenhuolto.
Lue Mitä kielenhuolto on? Sivun oikeassa reunassa on laatikko Suomen kielen ohjeita ja suosituksia. Mene sinne ja jatka lukemista kiinnostuksesi mukaan.
Kävin katsomassa. Paljon oli kannanottoja ja suosituksia. Mutta mistään ei käynyt ilmi, koskevatko ne kirjakieltä vai kirjoitettua yleiskieltä.
Siis vielä kerran rautalangasta: Mikä ero on kirjakielellä ja kirjoitetulla yleiskielellä?
San ny sää Heikkinenki jottai...
Aloin myös miettimään, miksi aikanaan valittiin sellainen linja, että kahdesta yleisesti käytetystä vaihtoehdosta toinen julistettiin oikeaksi ja toinen vääräksi. Oliko sääntöjen laatijoiden ajattelutapa sellainen, että hyvässä kielessä ei voi olla kahta oikeaa muotoa samalle asialle? Toisissa asioissa on kuitenkin hyväksytty useampi kuin yksi muoto: ei esimerkiksi päätetty, että vain genetiivimuoto "omenoiden" on hyvää kieltä ja "omenoitten" huonoa. Miksi on joissakin asioissa hyväksytty useita vaihtoehtoja ja toisissa vaadittu käytettäväksi vain yhtä?
Näin niitä kielenhuollossa on eroteltu: Norminmukainen kirjakieli on kirjoitetun kielen yläkäsite. Sen alakäsitteitä ovat kirjoitettu yleiskieli ja kirjoitetut erityiskielet. Erityiskielet eroavat yleiskielestä ainakin sanastoltaan, kuten esimerkiksi lääketieteen erityiskieli, tai lauserakenteeltaan, kuten perinteinen lakikieli.
Mutta kyllä puhekieltä ja murrettakin kirjoitetaan, mistä on nätti esimerkki Neuvosta kiitollisen virke ”San ny sää Heikkinenki jottai...”.
Kiitos Erkki (eka) kärsivällisestä opastuksestasi. Mutta ei asia sillä valkene.
Olen tässä aivan tahallani jankuttanut, ja jatkan samaa linjaa: mitä eroa on kirjakieltä koskevilla suosituksilla ja kirjoitettua yleiskieltä koskevilla suosituksilla?
Kysyn tätä edelleen, ihan piruuttani. Olen nimittäin varma, että kukaan ei osaa vastata.
Ei niillä nääs taira juur eroo olla... Joskus vaan puhutaan kiriakiälestä ja joskus kirjotetusta yleiskiälestä... Niillä mitään eroo oo.. Taka sitä kukaa osaa sanoo, ainakan noitten suasitusten osalta... Samoja ne on noi kiälet.
En koskaan sano ”alkaa tekemään” vapaassa puheessa, enkä ole koskaan kuullut kenenkään muunkaan sanovan. Ehkä jossain sanotaan, mutta yleispuhekielessä sanotaan ”alkaa tekeen” (tai lyhentyneesti ”alkaa tekee”). Niinpä ”alkaa tekemään” syntyy siitä, että ei uskalleta kirjoittaa omaa puhekieltä (ja hyvä niin), mutta ei myöskään osata kirjoittaa kirjakieltä, vaan kirjoitetaan puhekieltä puoliksi kirjakieliseen asuun muutettuna.
En voi uskoa, että tämä olisi oikeasti vaikeaa. Kyse on erittäin yksinkertaisesta säännöstä. Tavattoman paljon yksinkertaisemmasta kuin lukemattomat pilkkusäännöt, yhteen ja erikseen kirjoittamisen säännöt tai yksittäisten sanojen oikeinkirjoitussäännöt (”ruoan”, ”farao”, ”haltija” ~ ”haltia” ym. ym.).
Tämä kielen ''rappeutuminen'' on vain osa kielen kehitystä, hyväksytte sen tai ette. Valitus alkaa tekemään -muodosta on liioittelua, ottaen huomioon nykyisen kirjoitetun kielen muutoksen nuorison keskuudessa.