Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
23.8.2012 9.51
”Maho d?”
Eeva Herrala ehdotti aihetta.
Eeva Herrala pohtii, onko d kokonaan katoamassa sellaisista sanoista kuin mahdollisuus ja mahdoton. Jos on, mitä siitä pitäisi ajatella: Normaalia kielen kulumistako? Paluuta juurille? Herralan mukaan d vielä näkyy kirjoitettaessa, mutta ”viimeisen puolen vuoden aikana lienen kuullut sen radiosta tasan yhden ainoan kerran”.
”Oli puhujana sitten liikennepoliisi, päivystävä dosentti tai suurlähettiläs, niin mahottomaksi menee. Puhuja voi tuottaa äärimmäisenkin hyvää yleiskieltä, ja sitten yhtäkkiä minkäänlaisia mahollisuuksia ei ole näköpiirissä.”
”Liittyykö ilmiö vain tähän yhteen sanaperheeseen vai onko se laajempi?” Herrala ihmettelee.
Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa
Omaan äännevarastooni ei ole koskaan taipunut -hd- äänneyhdistelmä, vaan aina on tullut puhekielessä lähettyä, tahottua ja vahittua. Vaikka ne tietysti yleiskielen mukaan kirjoitankin.
Muissa yhteyksissä d on helpommin savolaisenkin lausuttavissa: kodissa, radiossa, videossa ym.
"Lähdemmekö syömään / Lähetäänkö syömään" -aikamoinen sävyero miten sen sanoo.
Lähenpä siis kuuntelemaan ratiota.
Mutta savolaisten puhetavan väittäminen teennäiseksi vain sillä perusteella, ettei se istu omaan kielikorvaan on pelkkää typeryyttä. Siinä menet pahasti metsään, kun kuvittelet savolaisen intonaation esittävän lupsakkuutta. Kyllä savolainen puhuu murrettaan oli sitten ystävällinen tai vittuuntunut.
Itse nautin kuunnella eri murretaustaisten ihmisten puhetta, ilman ennakko-oletuksia siitä, että onpa hauska tamperelainen kun puhuu niin kuin Matti Näsä.
Ilmeisesti d:ttömyyden tarkoitus on huomion herättäminen, ja siinä on taas kerran onnistuttu. Tämä tietysti osaltaan lisää ilmiön suosiota, kunnes se aikanaan häviää luonnollista tietä.
Tällaisten erikoisuuksien käytön päätavoite on sama kuin kirosanojen: herättää huomiota, mielellään myös julkista paheksuntaa, joka vahvistaa vaikutusta. Kiroilua on yleensä rajoituttu, mutta kielelliselle kikkailulle on käytännössä mahdotonta asettaa rajoja. Sitä ei kuitenkaan ole pakko ruokkia moittimalla sitä.
-itämurteet (savo, karjala, pohjoinen Suomi) ovat lupsakoita
-pohjalaiset ovat tosikkoja ja rehellisiä
-hämäläisten puheenparsi kuulostaa siltä, että hieman yksinkertainen tosikko inttää vastaan
-lounaissuomalaisista olen jäävi sanomaan mitään, koska olen Turussa yli 40 v ja korvani on liian tottunut tuohon puheenparteen
Mitä kertoi Suomen "heimoista" aikoinaan Topeliuksen Maamme-kirja? Tämäkö jaottelu? Mistä hän sen löysi? Topeliushan oli ruotsinkielinen.