Lasse on poissa

Yllätti, vaikka lähdön läheisyys on ollut tiedossa. Viimeksi muutama viikko sitten juttelimme pitkään puhelimessa. Lasse kertoi olevansa Terhokodissa. Saattohoidossa.

Perkele, arveltiin yhdessä. Tätä elämää.

Pitkä keskustelu, josta en nyt paljon muista. Kummallista. Lasse sanoi, että tämä on tällainen parempi päivä. Huonoina päivinä ei keskustelu onnistu.

Lasse se oli, joka silloin soitti. Ihmetteli pientä yksityiskohtaa blogissa. Miksi blogitekstin ingressissä mainitaan kirjoittajan nimi, pidetäänkö lukijaa ihan tyhmänä. Yritin selitellä, että tässä on vähän teknistä säätöä: sama ingressi nousee myös Kotuksen etusivulle, jossa nimi on oltava.

Sellainen Lasse oli. Tekstissä ja sanassa kiinni. Tarkka. Ajatteli vastaanottajaa, tulkitsijaa, tulkintaa. No joo, myös nopeat autot, kauniit naiset ja hyvä musiikki kelpasivat Lasselle, niin ja tango. Ikuinen pikkupoika, velikulta.

Lassella oli tutkiva mieli ja kirjailijan ajatus. Usein hän pani ranttaliksi, syystä. Väitti olevansa vittumainen mies, saattoi ollakin. Varsinkin niille, jotka vittuilivat viattomille. Ennen kaikkea Lasse oli sydämellinen ihminen, niin sydämellinen kuin nyt pohjoishämäläinen voi olla. Aika usein hänen oli vaikea peitellä tätä perusolemustaan, vaikka kovasti sitä yrittikin ironian ja sarkasmin avuin tehdä.

En aio luetella Lassen työansioita tässä. Niitä on paljon.

Kun kehittelin ajatusta Kotus-blogista, mielessäni oli alusta alkaen pyytää Lassea kirjoittajaksi. Minusta Lasse oli synnynnäinen bloggaaja.

Välillä Lassen blogeista tuprutti lunta kotukseen, mutta koskaan en katunut. Teksteistä tuli pian erittäin suosittuja. Niistä taitettiin peistä muuallakin kuin blogisivuilla. Kun Lasse piti välillä taukoja kirjoittamisessa, minulta kyseltiin, eikö Koskela enää kirjoita. Kyselijöiden joukossa taisi olla niitäkin, jotka saivat Lassen teksteistä känkkäränkkäkohtauksia.

Niin paljon olen sinun takiasi joutunut kärsimään, nauroin Lasselle kerran blogeista puhuessamme. Juuri noita sanoja Lasse toisinaan tarjoili minulle, kun otti Hiidenkiven päätoimittajana vastaan vihaisia palautteita Päivystävän tekstintutkijan jutuistani.

Hiidenkivi-aikoina iskimme paitsi tarinaa myös Wilsonia kenttään Castronauttien lentopallopeleissä. Rynnätään! Siirtäkää Veikkoa! Mennäänkö jo Kettuun! Monen harmaan päiväni pelastus olivat Lassen, kapteenimme, Tiedoitukset sähköpostissa.

Lassen viimeinen blogimerkintä Kotus-blogissa julkaistiin 5. toukokuuta. Lassen kielisilmä oli taas hämmästynyt erinäisiä ilmaisuja. Välillä asiat ovat teksteissä kuin huolimattoman halot, Lasse sivalteli.

Maaliskuussa 2014 Lasse kirjoitti blogiin tekstin Lyhyt epikriisi. Juttu alkaa näin: 58 v. helsinkiläinen mies, tulee hoitoon jouduttuaan kirjoittamaan Kotus-blogiin. Yleistila hyvä, kotoisin Pohjois-Hämeestä. Puhelias, parta harmaantunut. Ylilyhyt svaavokaali vastaten Kettusen murrekarttaa Pohjois-Hämeen osalta. Ällä Kettusesta vähän poiketen lievästi koronaalistunut, liudentumisesta ei merkkejä. Ärrä ennen etistä dentaaliklusiilia, puolivokaalia ja etuvokaalia yksitäryinen, mikä sopii vähän Tamperetta venyttäen myös pohjoishämäläiseen statukseen eikä siis irratiivista.

Ja sitä rataa. Taattua lassea, tuttua koskelaa.

Lasse. Perkele. Nyt blogisi arkistoidaan.

Turha sanoakaan, että jään kaipaamaan. Kaikki jätkät (vast.) jäävät.

Lisää passeja, uusiin ryntäämisiin. Ehkä kerran vielä Ketussa kohdataan.

Lasse Koskelan blogimerkinnät Kotuksen blogiarkistossa

Lyhyt epikriisi (31.3.2014)

Palaa otsikoihin | 12 puheenvuoroa