Stadin slangi 1920-luvulla

Elokuvissa käynti sai alkunsa 1900-luvun alussa lyhytfilmien aikakaudella. Näitä levareita esitettiin Helsingissä jo vuosisadan ensikymmenellä, ja 1910-luvulta alkaen mentiin leffaan.

Artturi Kanniston huvitukselle ehdottama nimitys elokuva ei slangissa saavuttanut kummoista suosiota. Levarin ja leffan taustalla on ruotsin ilmaus levande bilder “elävät kuvat“, josta kääntämällä Kannisto ehdotuksensa teki. Yleiskielessä käännös, slangissa väännös.

Biffaats mut leffaan?

Lehdessä (Hufvustadsbladet) saattoi nähdä mainoksessa “lefvande bilder”, jonka perusteella slangin äänneasu olisi helposti selitettävissä. Slangin tehokeinoja oli tosin muutenkin suomen kielelle vieraiden konsonanttien käyttö, ja ff on sellaisena sopivan tehokas.

Joskus sille oli suora esikuvakin, kuten sanassa kliffa ’mukava’, jonka taustalla on ruotsin sana livful ’eloisa’, mutta hanakasti se tarttui myös esikuvaansa vain etäisesti muistuttaviin muunnelmiin. Esimerkiksi leffaan voi ystävällisesti biffata tai piffata eli ’tarjota, kutsua, maksaa’ kaverin. Tämän verbin taustalla on ruotsin samaa merkitsevä bjuda. Satunnaisesti käytettiin toistakin, kliffassa esiintyvää tehokeinoa, konsonanttien kasaamista sanan alkuun: leffan rinnalla on joskus kuultu myös gleffa tai kleffa.

Työn sankarilaulu -elokuvan (1929) mainosjuliste. Kuva: KAVI.

Leffan kilpailijoita

1920-luvulla leffan kilpailijoiksi pyrki kaksikin tulokasta: filmi-sanasta muodostettu filkka, joka tarkoitti paitsi elokuvaa myös filmirullaa ja erityisesti pikkupoikien suosiossa ollutta suurennuslasilla poltettavaa filminpalaa. Satunnaisesti saatettiin slangissakin hienostella sanalla cinema, joka tulee ranskasta ja se puolestaan kreikasta, jossa elokuvan nimitys kinematografia ei tarkoita elävää (kuten vaikkapa ruotsin biograf, josta levande bilder on käännetty) vaan liikkuvaa kuvaa. Näennäisen klassisesta muodostaan huolimatta se on tietysti käännös englannin ilmauksesta moving pictures, joka puolestaan on lyhennetty muotoon movie(s) ja tästä jälleen tuotu slangiinkin muuvis, tosin vasta 1940-luvulla.

Työn sankarilaulu -elokuvan (1929) filmaajat Kaunispäällä. Kuva: KAVI.

Muitakin huvituksia

1920-luku oli huvitusten kehittymisen kulta-aikaa. Slangin puhujat menivät danssaamaan, ja ehkä yllättäen jo 1920-luvulla tunnettiin bändit, tanssiorkesterit.

Alkuun bändi tarkoitti nimenomaan jazz-yhtyettä, mikä selittää sen amerikanenglannista periytyvän nimen. Englantihan alkoi yleistyä muuten slangissa vasta 1940-luvulla. Sana, tässä tapauksessa bändi, tulee sieltä mistä ilmiökin, amerikkalaisista jazz-luolista. Tämä perinteisen etymologisen tutkimuksen menetelmä, joka kulkee nimellä Wörter und Sachen (’sanat ja asiat’), toimii siis jossain määrin myös slangisanojen jäljityksessä.

Kotona musiikista huolehti gramofoni, skraitta. Se oli tullut slangiin venäjästä 1910-luvulla yksinkertaisemmassa muodossaan graitta ja merkityksessä ’hanuri’. Sen venäjänkielinen alkulähde, verbi igrát’,  tarkoittaa yksinkertaisesti vain ’soittamista’. Skraitta on sittemmin tunnettu myös sähkökitarana, varsinkin oman, 1970-luvulla varttuneen sukupolveni parissa.

Gramofonin kuuntelua Uotilan Mäntylän kamarissa Nurmijärvellä jouluna 1925. Kuva: Nurmijärven museo.

Lähteenä on käytetty Heikki Paunosen stadin slangin suursanakirjaa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii (WSOY 2000). Blogin kirjoittaja valmistelee tästä aineistosta Stadin slangin etymologista sanakirjaa. Tapaamisiin 1930-luvulla!

Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa